Alussa oli arkkitehti. No, kirjan alussa oli vielä jotain muuta, kuten tiedekunta, jolle rakennusta alettiin rakentaa, mutta en voinut vastusta tuota aloituslausetta, sillä siitähän rakentaminen lähtee (tai ehkä tontista). Mutta nyt ei olla rakennusalalla, vaan yliopistomaailmassa. Eikka tekee tietojenkäsittelytieteestä gradua, kun hän tapaa monitieteellisen yliopiston sokkeloisessa kellarissa oranssitukkaisen humanisti-Kristan.
Ja se on menoa se - ei sanonnan perinteisessä merkityksessä. Krista on nimittäin sotkeutunut pahoihin kuvioihin, joihin Eikka joutuu mukaan.
Kirja kuvaa öisen fantasiaseikkailun kautta purevan ironisesti opiskelijaelämän pimeitä puolia, kuten suorituspaineita, byrokratiaa ja taloudellista tilannetta, elämää ylläpitävien hyödykkeiden niukkuutta.
Esikoiskirjailija Talvitien teksti on rentoa, fiksuudella ja huumorilla luotua sekä sopivan ei-ärsyttävästi viisastelevaa, jota sujuvuudessaan on mukava lukea. Takasivulla muuten sanotaan, että kellarissa asuu mörkö. Ei pidä paikkaansa - siellä asuu hirviö! Mörkö kuulostaa liian leppoisalta.
Ei ole opiskelijan elämä helppoa, ottaa tämän sitten realistisena tai symbolisena kuvauksena luovimisesta pimeässä ja tuntemattomassa, kasvottomia voimia vastaan! Hieman lukiessa häivähti mielessä tietenkin tyylilajin, mutta myös eteneväisen ja tapahtumaisen kerronnan vuoksi reaalifantastikko Pasi Ilmari Jääskeläinen, joka kuulemma on keksinyt koko termin, siis reaalifantasian.
Kenelle: Opiskeleville tai opiskelusta nipinnapin hengissä selvinneille, hirviöitä näkeville, kuiluun suistumista pelkääville, arjen ja mielikuvituksen yhdistelmistä pitäville.
Muualla: Hoksasin kirjan näistä blogeista: Romaanin mittainen metafora ja hauska aikuisten seikkailu, toteaa Taika. Älykäs, ehdottomasti älykäs, sanoo Krista.
Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet. Myllylahti 2015.