Minna Canth on ajankohtainen aina!

Minna Canth, tuo suomalainen supernainen, on vahvasti esillä vuosittain tasa-arvon päivän sankarittarena, mutta toivottavasti hän ei unohdu muinakaan päivinä. Niin suuri merkitys hänen työllään oli sille, millaisessa yhteiskunnassa me tytöt ja naiset elämme nyt. Tiesitkö, että

• Canth julkaisi näytelmän, jonka nostama kohu johti lainmuutokseen, jonka mukaan vaimo saa pitää omat työansionsa itse eivätkä ne enää mene aviomiehelle
  
• Canth oli ensimmäinen suomenkielinen naistoimittaja, joka kirjoitti paljon eri lehtiin
  
• Vaikka hän eli 1800-luvulla - jolloin Suomi oli osa Venäjää, vaimo miehensä omaisuutta ja tyttöjen koulutus olematonta - Canth oli tarkoin perillä ajan kirjallisuudesta ja aatevirtauksista ja hallitsi suomen ja ruotsin kielten lisäksi ainakin saksan ja ranskan kielten lukutaidon.

Faktoja, jotka eivät lakkaa hämmästyttämästä ainakaan minua. Miten ihmeessä hän pystyi kaikkeen, kun muistamme, että hän jäi leskeksi ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi, pyöritti "joukkojensa" (Minnan oma sana) elatukseksi laajaa kauppaketjua ja julkaisi kymmeniä näytelmiä ja satoja tekstejä ennen turhan aikaista kuolemaansa vain 53-vuotiaana?

HS Teema numero 2/19 on erinomainen, laaja ja vetävän viihdyttävä tietopaketti Minna Canthista asiantuntijakommentteineen, tekstinäytteineen ja ajan ilmiöineen. Muun muassa Sirpa Kähkönen kertoo Kuopiosta ja Marko Ylitalo aikaa kuohuttaneesta murhasta, joka toimi yhden Minnan näytelmän innoittajana. Arla Kanervan hieno raportti antaa yleiskuvan Minnan elämästä taustoineen ja tuo tarinan tähän päivään asti.

Ja niin, tiesittekö muuten, että Minnan lapsenlapsi Irma Andersin oli myös kirjailija? Tosin hyvin erityylinen kuin mummonsa... hän antoi kauneudenhoitoneuvoja! Minna olisi pitänyt höpölöpönä, luulen, ehkä nauranut tai huokaissut syvään. Ottihan hän itse vahvasti kantaa ulkonäkökeskeisyyteen naisista puhuttaessa. Herkkuina Teemassa mukana on runsaasti vanhoja valokuvia - ja myös Minnan omaa tekstiä. (Olen taas HS-fani, vaikka välillä kirskuttelen hampaita.)

Suvi Ahola on koonnut keskeisiä Canthin elämän ja ajattelumaailman asioita sekä Canthin tekstejä yksiin kansiin. Kirja toimii hyvin sukelluksena aiheeseen sille, joka haluaa saada nopeasti käsityksen siitä, mistä on kyse.

Ahola nostaa myös esiin ristiriitaisuuksia, joita Canthin persoonassa riittää niitäkin, jos kaivella haluaa. Ahola sanoo HS Teemassa Minnan siirtyneen roolista toiseen ja muuttaneen vähän samalla mielipiteitään. "Se on ihmisenä olemista." Korostaisin vielä, että viisaana ihmisenä olemista: jatkuva oppiminen edellyttää omien käsitysten alituista tarkastelua, ja myös siihen Minna älykkäänä naisena tietenkin pystyi.

Pari asiaa mietitytti minua kirjan luettuani. Itse en pidä ristiriitana uskonnollisuutta ja tasa-arvon ajamista, vaikka jumala-asiat ovat tänä päivänä monelle, minullekin, kaukaisia. Uskonto oli tuolloin "annettu tekijä" ja itsestäänselvyys. Vaikka ns. kristillisyys tarkoitti silloin eri asiaa kuin nyt, kun ajattelemme täysin päinvastoin: eikö tasa-arvo ole nimenomaan kristillisyyttä?

"...kouluttamaton maalaisväestö [jota tuohon aikaan oli suurin osa suomalaisista], etenkin vanhemmat ihmiset, tukeutuivat 1900-luvulle asti vahvasti kristillisyyteen ja tuomitsivat kaiken uuden, samoin tieteen ja taiteen, maalliseksi ja synniksi." 

Toinen asia on Minnan suhtautuminen seksuaalisuuteen. Hän tuomitsi ehdottomasti esiaviolliset suhteet, ja vapaan seksin käsite olisi saanut hänet pyörtymään. Mutta ei moraalisessa mielessä, tulkitsen, vaan naisten vuoksi. Nainen oli arvoton ja avuton ilman miestä, lapsista puhumattakaan. Eikä Minna itse seitsemän synnytystä läpikäyneenä ehkä enää jaksanut innostua petipuuhien ihanuudesta. Mutta jos ehkäisy olisi keksitty jo silloin, ääni kellossa olisi saattanut olla toinen.

Mutta keskitytään vielä itse asiaan, Minnan kirjalliseen tuotantoon. Kuten Aholan kirjassakin olevista tekstinäytteistä voi havaita, hänen tekstinsä on tulista, näkemyksensä rajuja ja sanontansa niin suorasukaista, että se kohauttaa tämänkin päivän lukijaa. Huh! Miten sitten yli 150 vuotta sitten? Hajusuolaa lienee kulunut runsaasti lukijoiden keskuudessa. Entä tekstien kirjallinen taso? Kaarina Hazard sanoo HS Teemassa: "...Canthin proosan koskettavuudesta ei ole puhuttu, ei siitä, miten loisteliaita hänen novellinsa ovat kaunokirjallisuutena." Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho hämmästyy Canthin näytelmien valmiudesta näyttämölle: "Esimerkiksi Papin perheessä on huikean moderni ja taitava rakenne."  On hyvä muistaa, ettei tuona aikana oikeastaan ollut vielä romaaneita, joten näytelmät, novellit ja lehtikirjoitukset olivat tapa tuoda tekstejä julki. Ja niiden tekemisen Minna hallitsi.

"Minna haluaa muuttaa maailmaa, eikä se sovi niille, joiden mielestä sen pitää pysyä ennallaan." 

Näin sanoo Leea Virtanen lastenkirjassaan, jonka on piirroskuvittanut Sanna Pelliccioni. Se esittää Minnan tuntevana ihmisenä, jota naurattaa ja joka välillä vaipuu epätoivoon. Eikä "ole aina niin kiltti kuin miltä näyttää." Virtanen kertoo Minnan tarinaa muun muassa lainaamalla Canthin kuuluisia sitaatteja ja selittämällä niiden taustoja, usein konkretian kautta. Korsetti puristaa, kahvia juodaan paljon, se oli Minnan lempijuoma.

Virtanen antaa kirjan vinkkejä siitä, miten Minna Canthin päivää voi juhlia ja kotona tai koulussa. Kuten: Kirjoita kirje Minna Canthille ja kerro, mitä maailmaan kuuluu. Kirjoita Minnan kirje nyky-ajan koululaisille tasa-arvon päivänä. Keskustele, mitä tasa-arvo tarkoittaa. Ovatko ihmiset tasa-arvoisia? Mainioita vinkkejä meille kaikille. Juodaan nyt ainakin kahvit Minnan kunniaksi.

Ja vielä sinulle, lukijani, jaan toivotuksen, jolla Minna tyypillisesti kuulemma lopetti kirjeensä tyttärilleen: "Voi hyvin, elä hauskasti."

Lähteet:

HS Teema numero 2/19: Minna Canth. "Vapaus, tasa-arvo, rakkaus". Sanoma Media Finland 2019.

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? WSOY 2019. Päällys Martti Ruokonen. Kustantajan lukukappale.

Leea Virtanen, Sanna Pelliccioni: Suomen supernaisia 1: Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Teos 2018.

Minnan kuvat: Museovirasto, kuvakokoelmat.fi (olisipa Minnalla ollut netti ja älypuhelin...)

Lue myös:

Minna Maijalan Minna Canth -elämäkerta

Minna Rytisalon romaani Rouva C Canthin avioliitosta Ferdinandin kanssa ja ajasta ennen julkisuutta

Kirjabloggareiden vierailu Kuopiossa kesällä 2017 Minna Canth -tervehdyksineen

Yöpöydän kirjat -blogi kerää Canth-aiheisia postauksia haasteessaan #minullaoncanthia

Katsottavaa:

Ylen Elävä arkisto, Minna Canth

Iljan äidiksi

Suvi Aholaa olen lukenut aiemminkin, paitsi tietysti Hesarissa, myös runomuodossa, ja tietokirjapuolelta kirjallisuutta ja kriitikon työtä pohtivan Tietokoneen ja silitysraudan. Lurukin on näköjään lukenut äskettäin Aholaa.

Aholan teksteissä on aina hyvin henkilökohtainen ote, mikä tekee niistä helppoja luettavia. Ne ovat rehellisen oloisia ja siksi helposti samaistuttavia. Adoptiolapsen tulosta perheeseen kertova Iljan äidiksi lienee kaikista kirjoista henkilökohtaisin. Ahola kertoo sekä odotusajasta että perheen sopeutumisesta uuteen olomuotoonsa kolmilapsisena. Lapsen myötä joutuu monen uuden asian eteen, saati sitten kun kyseessä on venäläisestä lastenkodista tullut lievästi kehitysvammainen perheenjäsen.

Hienoa, että Ilja sai rakastavan kodin, eikä joutunut viettämään loppuikäänsä jossain ankeassa laitoksessa. Ihailen näitä vanhempia. Maailmassa on niin paljon apua tarvitsevia lapsia, että kaikki teot heidän tilanteensa parantamiseksi ovat enemmän kuin elintärkeitä. Biologistakin lasta voi olla välillä vaikea rakastaa ja kasvattaa, saati sitten jos lapsi on vierasta syntyperää. Mutta adoptioon päätyvät vanhemmat ovat jo varmasti henkisesti niin kypsiä, että hyväksyvät annetut alkuehdot ja siirtyvät vanhemmuuteen sujuvasti, vain hieman toista reittiä. Vanhemmuus on varmasti aivan yhtä hyvää kuin biologisenkin lapsen kanssa, rakkaudesta puhumattakaan, näitä en epäile lainkaan.

Ahola vaikuttaa ihmiseltä, joka saa käytännön asiat toimimaan. Adoptioon ja itänaapuriin liittyvät tuskastuttavat byrokratiat hoidetaan ja kodin arki kolmen lapsen (ja remontin, aika masokistista) kanssa pyörii, normaalein takkuiluin tietysti, mutta ei tuo mitään ihmeellisen yllättävää. Väsymystä, kyllästymistä, epäuskoa, mutta myös iloa, tarpeellisuuden tunnetta ja onnea.

Kirjassa Ahola keskittyy kertomaan paljon itsestään, omista tuntemuksistaan. Lukijalle tämä on antoisaa ja kirjailijan muulle perheelle armollista. Hieman ihmettelin sitä, että mies jäi jotenkin taka-alalle koko asiassa. Ahola puhuu usein perheen asioista minä-muodossa, kuten miten hän melkein yksin mullisti perheen elämän adoption myötä. Loppuosa kirjasta onkin kirjailijan omia ajatuksia vanhemmuudesta. Kaikkiin ei voi täysin yhtyä, mutta näkökantoja mahtuu maailmaan. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja voi puhua vain omasta puolestaan.

Tärkeä aihe, rehellinen kirja, jonka uskon kiinnostavan kaikkia lapsirakkaita. Kaikkea ei varmasti kerrota, mutta paljon kuitenkin, niin paljon että myös adoptiota suunnittelevat varmasti myös saavat tästä ajatuksia irti.

Suvi Ahola: Iljan äidiksi. WSOY 1999.