Marras sopii nimenä mahdollisimman huonosti kesäiseen kukkeuteen, mutta kirjan mielenvire on suomalaisille tuttu kaikkina vuodenaikoina. Synkkä, itsetuhoinen ja uholla itseluottamusta paikkaava, kuten Hautamaa ja hänen hevibändinsä musiikki.Osuvasti nimetty päähenkilö lähtee bändin kanssa kiertueelle Eurooppaan, ja luvut on nimetty keikkapaikkojen mukaan. Bussin ahtaudessa viikkojen asuminen ja keikkoihin virittäytyminen vaatii suuria määriä alkoholia, ja homma karkaa käsistä. Kaiken mielekkyys on kateissa, varsinkin kun kotona odottaa viimeisillään raskaana oleva vaimo.
Kirja on likemäisen rosoinen niin sisällöltään kuin tekstiltään. Näkökulma on virkistävän erilainen ja sellaisesta kulmasta, jonka elämän kirjoittaja tuntee ja kertoo hyvin. Hän käyttää kieltä nasevasti, siitä pisteitä. Suomen kieltä opiskellut kirjailija yhdistää kaksi omaa alaansa kirjoittamalla, hän oli pitkään Sentenced-bändin kitaristi ja sanoittaja. Teksti on hieman epätasainen, kuten tyyliin kuuluu. Välillä kerrotaan alatyylisiä vitsejä, välillä ollaan hakemassa älylllisempää näkökulmaa Euroopan nähtävyyksiä kommentoiden, lähinnä tietysti sotaisia paikkoja, ihmisen hulluutta ja kuolemisvimmaa pohtien.
Hurttia huumoria viljellään ajoittain nasevasti, ajoittain "repeilyä" aiheuttivat päähenkilölle tilanteet, joissa minua lähinnä säälitti tai nolotti. Mutta hei, nuoren miehen huumori on vähän eri kuin tädillä. Jos paska, oksennus ja pinttynyt hiki inhottavat, kiertue-elämän kuvaus saattaa tuntua liian äklöttävältä. Minä kestin sen jotenkuten, vaikka vähän liikaa sitä puolta korostettiin vatsataudeilla ja muilla lisämausteilla. Ilman niitäkin viesti olisi tullut selväksi. Ja se tartarpihvivitsi on jo niin nähty.
Ärsyttävimpänä pidin päähenkilön valittavaa ja alistuvaa asennetta. Kiertue tuntui virheeltä jo alussa, eikä se suinkaan muutu paremmaksi. Läpi Euroopan hän vatvoo tätä omaa helvettiään, ja suomalainen sisu ilmenee lähinnä sovittujen keikkojen läpivientinä vaikka väkisin. Viinanpiru vie miestä, jonka on vaikea lopulta jo suoriutua perustoimituksista. Painajaiset yltyvät lähes kestämättömiksi ja romanttisen epämääräinen kuolemantoive muuttuu oikeaksi peloksi terveyden menettämisestä, ennen kuin mieleen iskostuu, että vaihtoehtoja voisi olla. Kaikille ei niin käy oikeassa elämässä, eivätkä voimat riitä muutokseen, vaikka asian tolan kirkkaasti tajuaisikin, kuten älykkäät ihmiset tietysti tajuavat. Ainakaan kirja ei anna liian ruusuista kuvaa kiertue-elämästä tai rokkitähden urasta, siitä pisteitä. Havuja perkele -asennetta ei Hautamaalta löydy, mutta toivon, että hän saa hommat raiteilleen.
Kenelle? Hevifaneille, tähdeydestä haaveileville, muusikkoelämää tunteville tai tuntemaan haluaville, musiikin ja tekstin yhteisvaikutusta pohtiville, kotimaisten esikoiskirjojen ystäville.
Mistä kumpuaa se itsetuho ja synkeys, johon kaljaa kaatamalla yritetään valoa tuoda? Siitä samasta lähteestä kumpuaa myös usein taide ja musiikki, etenkin hevi. Näin vihjaa Taika. Morre muistuttaa, ettei kirja ole elämänkerta. Kirsi huomauttaa Lopakan vahvuudeksi ristiriitojen käytön. Ja kaikki he ovat erinomaisen oikeassa. Villasukka kirjahyllyssä tapasi vanhan ystävän.
Kirjabingossa rasti ruutuun "Kotimainen kirja."
Sami Lopakka: Marras. Like 2014.