Turun kirjamessut 2025 osa 2/2

Lisää välähdyksiä Turun kirjamessuilta: spefi-kirjallisuudesta keskustelivat (kuvassa vasemmalta) Hanna Morre, Mia Myllymäki, J.S. Meresmaa ja Magdalena Hai. 

He kertoivat sarjakirjoittamisesta ja päättyneistä sekä alkavista kirjasarjoistaan. Miksi kaikki tehdään nykyään sarjoina? Kun on tehnyt suuren työn maailman luomisesta henkilöineen ja erityispiirteineen, tuntuu tarpeelliselta jatkaa samassa maailmassa, he sanoivat. 

On niin paljon kerrottavaa! Näin totesi Hanna, jonka fantasiasarja Maankutsuja alkaa vuonna 2026, samoin Magdalenan Kuunkehä ja Mian Kutsumustaiat. J.S. aloitti Noidanlanka-sarjan. Täpinä tarttui yleisöön!  

Innostava oli myös Maija Kajannon ja Leena Paasion feelgood-kirjallisuuden keskustelu (kuva alla, haastattelijan nimi meni ohi, mutta Maija keskellä ja Leena oikealla). Ja kas, samoja aiheita siellä: on luontevaa jatkaa jo rakennetun pohjalle, siksi kirjat sarjoina, kertoi Maija. Yksityiskohdissa on sarjakirjoittamisessa oltava tosi tarkka, sillä lukijat huomaavat kyllä, jos jokin onkin toisin kuin aiemmin. Vaatii varmasti huolellista "kirjanpitoa", sillä kirjailija ei välttämättä itsekään muista, mitä on tullut kerrottua monta kirjaa sitten. Maija aloitti uuden, mutta aiemmasta tuttuun ympäristöön sijoittuvan sarjan Puistokadun pesula kirjallaan Pyykkipäivä. Leenan saaristolaissarjasta on ilmestynyt ensimmäinen osa, Tuuli kääntyy etelään.

Tulevaisuudesta kirjoittamisesta juttelivat Hanna Weselius, Pontus Purokuru ja Piia Leino, jonka uusin kirja Hämärän laulu ilmestyi juuri. Sitä kuvataan trilleriksi, joten kyse on dystopiasta, ja niistä Pontuksen mukaan on ylitarjontaa utopiaan verrattuna, sillä jälkimmäiset koetaan tylsiksi. Jos teksti on liian utopistinen, se sellaisenaan jo alkaa olla pelottavaa, totesi Piia. Totta! Pontuksen uusin teos Keskeytysten arkisto tutkii aikaa ja sen ristiriitoja lyhyinä teksteinä, Hannan romaani Pronominit sijoittuu outoon (tulevaan? pysyvään?) poikkeustilan aikaan, jossa lentokoneellinen matkustajia on esittelyn mukaan "aivan tavallisella viimeisellä matkalla".  

Kirjasome oli ahkerasti mukana messuilla ja ohjelmassakin. Aino-Maria Savolainen (Amman lukuhetki -blogi) haastatteli kolmea kirjasomettajaa, jotka ovat myös kirjailijoita. Miten näin on päässyt käymään? Kuvassa vasemmalta Amma, Tuija Takala, Vehka Kurjenmiekka ja Mari Renko. 

Tuija on tuttu kirjablogistaan Tuijata sekä selkokielen asiantuntijana ja selkokirjailijana. Hänen romaaninsa Sormus on valittu Suomen parhaaksi selkokirjaksi, ja tuotanto sisältää omien selkoromaanien ja runokokoelmien lisäksi kymmeniä selkoistuksia eli muiden teosten, kuten hittien tai klassikoiden, kääntämistä selkokielelle. Tuijalle oma erikoisala on ollut selvillä jo pitkään, mutta kirjasomen näkyvyydestä ovat hyötyneet selkeämmin Vehka ja Mari, jotka somen kautta tulivat tutuiksi potentiaalisille lukijoille. 

Vehka on monitoimija (kirjasomettaja ja podcastaaja, pappi, roolipelisuunnittelija, ainakin nämä tittelit löytyvät haulla kirjailijan lisäksi), joka aloitti romaanien tekemisen fantasialla ja jatkaa vielä Merenkehrä-sarjaansa, mutta nyt tuorein teos on hyvän mielen kirja Jouka Lumisalon ihastumisoppi. 

Marilta ilmestyi tänä vuonna peräti kolme kirjaa, hänen ensimmäisenä julkaisuvuotenaan! Kässäreitä on siis ollut pöytälaatikossa pinoittain. Julkaisut ovat Ikoset-romaanisarjan aloittaneet Helmisormus kirjekuoressa ja Pitsihuntuun kuiskattu. Pihlajapalatsi aloitti Häiveen tapauskirjat -fantasiasarjan.

Messujen teema oli Aloita uusi tarina, ja se oli näkyvä kautta ohjelman. Helmi Kekkonen ja Jani Saxell sekä esikoisensa Yö joka lankesi yllemme julkaissut Mikko Koho juttelivat Ala kirjoittaa -teeman alla. Sekä Helmi (Näin minä sen kirjoitin) että Jani (Aiheiden kirja) ovat julkaisseet omat kirjoittamiseen innostavat oppaansa lukuisten romaaniensa joukossa. Hauska idea yhdistää kokeneet kirjailijat ja esikoiskirjailija pohtimaan kirjoittamisen alun haasteita. Tosin he saivat asian vaikuttamaan helpolta... Haastattelija oli Petra Forstén, messujen tiedottaja, kuvassa alla: hän julkaisi vuonna 2022 esikoisromaaninsa Kadonneet tytöt, jossa on yksi vaikuttavimpia romaanin loppuja, mitä tiedän.

Teema sopi erityisen hyvin tuleviin lukijoihin ja kirjoittajiin eli lapsiin. Lastenkirjallisuutta oli esillä runsaasti, ja yksi keskustelusta pohti "ikuisuuskysymystä" siitä, miksei lasten ja nuorten kirjoista kerrota mediassa, kaikesta lukemishuolipuheesta huolimatta. Osallisina olivat kirjailija-toimittaja Marika Riikonen, kirjailija Salla Simukka sekä toimittaja ja kirjasomessakin tuttu Laura Kuivalahti.

Kirjastonjohtaja ja Hemulin kirjahylly -bloggaaja Henna Kaukoniemi (kuvassa alla oikealla) ruoti aikamme lastenkirjatarjontaa: hän kuuluu Arvid Lydecken -palkintoraatiin, joka valitsee tarjonnasta vuosittain tasokkaimmat lastenkirjat. Melkoinen luku-urakka siinäkin! Lasten runoutta on tullut paljon lisää, hän sanoi, ja ylipäänsä lasten kirjoja, mutta taso on hyvin vaihteleva. Kakkahuumoria ja kohellusta riittää, tavallisia juonellisia tarinoita kaivataan. Haastattelija kirjailija, opettaja ja Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtaja Netta Wallden. 

Myös omassa ruokavaliossa voisi aina aloittaa uuden tarinan. Tosin meillä on jotain mätää ruokajärjestelmässä, joka ei suosi alkutuottajia tai edes loppukäyttäjiä, vaan vallan "kaapanneita" toimijoita siinä välissä. Näin totesi Turun yliopiston Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen erikoistutkija Saska Tuomasjukka puheenvuorossaan siitä, millainen ruokailu on kestävin maapallon kannalta. Planetaarinen ruokavalio kelpuuttaa lähi- ja luomutuotteet, on kasvipainotteinen mutta voi sisältää maltillisesti lihaa, hylkää kovat rasvat ja sokerin ja kaiken kaikkiaan tavoittelee ihmiskunnan ja planeetan terveyttä nykyistä pienemmällä ympäristökuormituksella. 

Esimerkiksi kookosöljystä ja mantelijauhoista tehty vegejuusto on luomujuustoa kuormittavampi ympäristölle, pitkien ainekuljetusten ja luonnonvaroja kuluttavan tuotannon vuoksi. Vegevalinta ei siis automaattisesti ole ekologisin, kuten voisi luulla (taisin luulla itsekin, tosin en ole sekasyöjänä asiaa niin pitkälle edes ajatellut). Hyvä tietää. Voisikohan hyvällä omallatunnolla lentää kerran vuodessa lomalle Euroopassa, jos söisi pelkästään kotimaisia tuotteita? (Oikeasti, ei taida kompensaatiot riittää?)

Olisin halunnut kuulla kaikki messuohjelmat! Kirjabisneksestä, kirjallisesta hätätilasta kirjailijoiden näkökulmasta, maailmankaikkeudesta (Esko Valtaoja), sivistyksen tilasta tiedetoimittajien keskustelemana (Kirjailijaliitto), Ylen Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelman teosta (Anna Tulusto), Volter Kilpi -viikosta, tietokirjaraadin... mutta rankkaa valintaa vaadittiin.

Messujärjestelyistä vielä: vaati paljon pläräystä etsiä paperiohjelmasta seuraava ohjelma, kun ne oli lueteltu paikoittain, ei kellonajoittain, ja paikan vaihtuminen ohjelmapötkössä oli hankala hahmottaa (nettiohjelmassa näkyi kellonajoittain, toki vain osa kerrallaan puhelimen pikkunäytöllä). Myös esiintyjäluetteloa kaipasin. Kartta oli kohdillaan, myös itse messutilassa karttatauluja oli useita. 

Lipunmyyntiin jotkut toivoivat mahdollisuutta myös kokoaikalippuun. Millainen homma mahtoi henkilöstölle olla puolipäivälippujen voimassaolon valvonta? Messujen ohjelmajohtaja, kirjailija, artikkelikirjoittaja ja kirjoittamisen ohjaaja Vilja-Tuulia Huotarinen (eka kuva alla) otti kuvan lippukokoelmastani, keräsin koko sarjan! 

Messukävijöitä oli lähes 15 000, mikä on hieno tulos, yhtä suuri kuin aiemmin Ruokamessujen kanssa yhteensä. Kirjat siis kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän, ja ehkä hyvä sijainti houkutti piipahtamaan? Onnea ja suuri kiitos järjestäjille ja Logomon työntekijöille, jotka hymyilevinä jaksoivat kolme päivää opastaa meitä kävijöitä! Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen. 

Turun kirjamessut 2025 Logomossa, osa 1/2

Kolme päivää Turussa ja kirjamessuilla sisälsi elämyksiä, naurua ja kohtaamisia niin, että pää surisee vieläkin. Kirjojen ja kirjaihmisten keskellä haahuilu on parasta, siinä ihanassa kuplassa kelluu keveästi! 

Logomo toimi messupaikkana hyvin. Loistosijainti matkustaville junaradan vieressä, vanha konepajarakennus luo omaa tunnelmaansa. Layout oli minusta selkeä, vaikka olen kuullut vastakkaisiakin kommentteja. Kun kartan silmäilyyn malttoi käyttää minuutin, suunnistus onnistui: ensin iso myyntihalli kustantajien osastoineen. Sen takana lyhyen käytävän päässä suurin tapahtumatila, iso auditorio. Ja molemmin puolin myyntihallia omat käytävänsä, joiden varrella olivat muut ohjelmapisteet (ja lisää näytteilleasettajia). Helppoa.

Myös kolmoskerroksessa oli tapahtumatiloja ja muun muassa median ja näytteilleasettajien omat tilat, ja yhden hissin riittäminen ensin arvelutti. Mutta ei siinä kertaakaan tarvinnut pitkään jonotella. Pää- eli sisääntulokerroksessa sijaitsivat myös ravintolat, joissa saattoi lounastella, jos ennätti - tuppaa jäämään heikoille kiireessä, sillä ohjelma oli erinomaisen vetävä: koko ajan jossain keskusteltiin jostain mielenkiintoisesta. Helsingin messuihin verrattuna välimatkat pisteeltä toiselle ovat nautinnollisen lyhyitä, kuljettavissa ohjelmien (yleensä kahdeksan minuutin) väliaikoina. 

Yksi toive jatkolle on: tiede- ja tietokirjojen katsomolle tarvittaisiin isompi tila. Nyt suuri osa yleisöstä päätyi seisomaan (ja tukkimaan tietä ohikulkijoilta) tai vain ohittamaan ripeästi ruuhkaisan kohdan, vaikka aihe olisi hyvinkin saattanut vetää mukaansa. Itse en ainakaan jaksa seisoskella, joten piti olla kärppänä vaanimassa vapautuvaa istuinta ennen kiinnostavan keskustelun alkua Rata-lavalla. Myös viereisen kustantamon kovaääniset myyntipuheet häiritsivät. 

Kuuntelin paikalla muun muassa Suvi Auvisen vetämää keskustelua Ville-Juhani Sutisen ja Jantso Jokelinin kanssa - toisistaan tietämättä he ovat kirjoittaneet samoista aiheista jo useasti, kerrottiin. Nyt aiheena ovat Euroopan keskiön "näkymättömät" paikat, Sutisella Galitsea ja Jokelinilla Sveitsi, joka yleensä mielletään läpikulkupaikaksi "oikeisiin" etelän kohdemaihin. Esseekirjat Reunamerkintöjä ja Aikavuoret alkoivat välittömästi kiinnostaa.

Innostavan historioitsijan ja arkeologin (töissä Aboa Vetuksessa) Ilari Aallon kirjoja olen ahminut. Uutuuskirja Maarian kirkko ja pappila (Docendo) on yhteistyö useiden asiantuntijoiden kanssa. Ja arvatkaa mitä, kävin samalla reissulla katsomassa kirkkoa, tosin ulkoapäin ja vesisateessa, joten kuvaus jäi, mutta komeasti se seisoo Räntämäellä. Koroinen on tausta monelle historialliselle romaanille ja Turkuakin vanhempi kirkko- ja asutuspaikka Aurajoen varressa; siellä oli keskiaikainen kirkko jo ennen Turun tuomiokirkkoa (ja Maarian kirkkoa). Yläkuvassa Ilari Riitta Monton haastattelussa, alemmassa koen historian havinaa Koroisten ristillä, vanhinta kirkkoa ei enää ole.

Historiasta puheenollen. Mikko Kamula kertoi messuilla Metsän kansa -sarjansa uusimmasta osasta, Pohjanneidosta, jossa käydään myös Turussa. Saara Henriksson on kirjoittanut samaan aikakauteen, 1400-luvulle, sijoittuvan romaanin Kerjäläiskuningatar Euroopasta. Kamulat olen lukenut kaikki, Henriksson vielä kokematta. Haastattelijana näiden aikojen eläviin kuvauksiin myös hurahtanut Aleksis Salusjärvi (vas.).

Divariosasto oli hyvin pieni, toivottavasti sillekin jatkossa löytyy lisää tilaa ja näytteilleasettajia. Kauniisti ja aiheeseen sopivasti välähti rakennuksen historiaa osaston taustana.

Iso auditorio toimi paitsi ohjelmatilana myös rauhoittumispaikkana - jos halusi hetken istua hiljaa, katsomon hämärässä oli aina tilaa. Se täyttyi mukavasti Seela Sellan ollessa lavalla (elämäkertakirjan Sellasta kirjoitti Antti Heikkinen) ja Tuula Karjalaisen haastattelussa, jonka veti Jenni Haukio. Varmasti myös Tarja Halonen, Juha Itkonen ja Krista Kosonen keräsivät isot yleisöt, mutta niistä minulla ei ole näköhavaintoa. Olikohan Seelan nimmarijono messujen pisin? Näytti loputtomalta.

Tuula Karjalainen kirjoitti aiemmin perusteellisen elämäkerran Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, ja nyt hän on koostanut teoksen Tove Jansson ja maailman lapset Janssonin saamista lukijakirjeistä vastauksineen. Kirjeitä Tove sai hillittömiä määriä Suomesta ja maailmalta, parituhatta vuodessa, ja pyrki vastaamaan kaikkiin! Koska Karjalainen on perehtynyt Jansson-aiheeseen vuosikaudet, voimme ehkä odottaa häneltä lisää samaa sarjaa, hän vihjaisi. Saa nähdä!

Tietokirjoista kävivät mainion keskustelun toimittaja-kirjailijat Anu Silfverberg ja Hanna Nikkanen. He toivat esiin minulle uuden näkökulman: media ei tee faktantarkistusta tietokirjojen sisällön osalta. Siksi mediaan saattaa levitä höpöjuttuja, jos ne otetaan suoraan vaikkapa edesmenneen elämäkerrasta. Kukaan ei vastaa niiden tosipohjaisuudesta. Hyvä muistaa, kun lukee mediasta juttuja, joissa kirjoja on käytetty lähteinä. Keskustelijat peräänkuuluttivat yhtenäistä faktantarkistuskäytäntöä medialle ja etenkin tietokirjoille lähdeluetteloita, joita ei aina kirjasta löydy. Vain niiden avulla säilyy uskottavuus, he sanoivat. Totta - eikä se tarkoita, että kirja jotenkin tylsistyisi. Ei lähdeluettelosta haittaakaan voi olla, keskustelijat tuumivat, eikä kuulija-lukija voi kuin nyökytellä. Myös median kärsimästä luottamuspulasta oli messuilla muuten oma keskustelunsa, liittyy vahvasti aiheeseen!

Harry Salmenniemen uutuus Valohammas on myös lukulistallani. Arvostan hänen huumoriaan ja vilpitöntä otettaan, josta Antti Arnkilin haastattelussa saimme hyvän käsityksen. Lapsiperhearkea!

Samuli Knuuti kertoi järkälemäisestä esikoisromaanistaan, jolla on hauska nimi (peräisin runosta, jos oikein ymmärsin): Kuviot, joita kadut eivät tienneet tekevänsä. Knuuti on toiminut vuosia kirjailijoiden lähihenkilönä ja oli muun muassa Miki Liukkosen kustannustoimittaja. Hän siis tietää kirjoittamisen ilot ja vaikeudet, mutta silti (!) toteutti haaveensa omasta kirjailijuudesta. Ehkä tapaamme teoksessa tutunoloisia hahmoja, ainakin kustannustoimittajan nimeltä Niku Nuutti. 

Seuraavassa raportissa lisää Turun kirjamessuista. Nyt en ehdi enempää, sillä lähden Kanneltalolle kuulemaan Silvia Hosseinin haastattelua, jonka tekee Tuija Takala. Kanneltalolla Helsingissä harrastetaan kerrassaan upeita kirjailijavieraita. Tulossa ovat lokakuussa vielä Satu Rämö (maksuton) sekä Heli Laaksonen, jonka runoilta on jo myyty loppuun. Nähdään kirjastolla tai ainakin somessa, kirja kädessä ja mieluiten myös sen lukeneena!

Turun Kirjamessut 2023: lauantai

Lauantaina aloitin päiväni hilpeästi kuuntelemalla Jyrki Nissin kertovan keskiaikaisesta kuolemasta. Pitkä ja tuskallinen, kuolema siis, ei Nissin juttelu, joka antoi tietoa esimerkiksi siitä, mikä kuukausi oli nälän puolesta tuolloin pahin. Luulisi, että talviaikaan, mutta vastaus on heinäkuu, jolloin entinen sato oli loppu ja uusi vasta tulossa.

Jaoin taas lukuvinkkilappuja epäonnekkaaseen hetkeen somepisteellä: samaan aikaan Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen kertoivat opettajien ja koulumaailman ahdingosta ja kirjastaan Huokauksia luokasta. Vaikken saanut kuulla heitä, huomasin kirjailijoiden huippusuosion. Nimittäin aula tyhjeni huomattavasti juuri silloin!

Ryntäsin kakkuasioihin jo perjantain koosteessa, mutta lisää kertyi lauantaina. Nimittäin silloin jaettiin Kirja a la carte -palkinto kirjalle, joka parhaiten raadin mielestä yhdistää ruuan ja fiktion. Palkinnon sai Ann-Christin Antell Puuvillatehtaan varjossa -teoksella alkaneella ja juuri ilmestyneeseen Puuvillatehtaan kilpailijaan päättyvällä romaanitrilogiallaan historiallisesta Turusta. Joka muuten kehittyi juuri kuten postauksessa toivoin. Kiehtovaa arjen yksityiskohtien kuvausta, ja naisasia nousee vahvasti etenkin viimeisessä osassa!

Kirsikkana kakussa oli ensimmäinen kilpailussa koskaan jaettu tunnustuspalkinto, jonka sai somesta tuttu Anna Pölkki kirjalleen Kakkuja salaisesta puutarhasta. Se ei ole fiktiota, mutta raati ihastui kauniiseen teokseen ja toteutukseen, ja Anna sai palkinnoksi kultaisen kakkulapion. 

Keskusteluista seurasin Kaari Utrion ja Roman Schatzin jutustelua siitä, mitä he olisivat halunneet tietää ennen esikoiskirjansa julkaisua. Kun olet astunut julkisuuteen (kirjan julkaisemalla), sieltä ei ole paluuta, totesi Kaari. Julkisuus ei kumpaakaan pelottanut, mutta yllätti, joten sen kohtaamisen kouluttamista kaivattiin kustantajilta.

Perinteinen ohjelmanumero on Kirjailijaliiton Kysy kirjailijalta. Yleisö saa lähettää kysymyksiä etukäteen, ja tänä vuonna ne esitti kirjailijoille Heidi Jaatinen, Laura Paloheimo ja Jussi Siirilä kirjailija Paula Havaste. Hauska ja tarpeellinen ohjelmanumero, katsojia oli paljon, ja nasevia sanankäyttäjiä oli ilo kuunnella. Ja hyviä kysymyksiä, kuten: Miksi aloitit? (ei mainittu, minkä, vastaaja sai itse päättää).

Kirjasome juhlii seksuaalisuutta, julistettiin hieman provosoivasti. Keskustelu seksuaalisuudesta kirjoissa, vetäjänä Nea Lahtinen, oli myös rautainen asiantuntijakooste, jossa Heidi Airaksinen ja Silvia Hosseini kertoivat työstään aiheen parissa. Hassua oli se, että Silvia ei edes ole somessa, mutta hyvä, että hänkin sai tutustua myös somemaailman moninaisuuteen. Todettiin, että seksualisuuden eri ilmenemismuodot ja sukupuolten moninaisuus näkyvät nykyisin kirjallisuudessa yhä enemmän. Tulossa on myös painavia tietokirjoja aiheesta, molemmilta. 

Tietokirjaraati on hyvin organisoitu ja vedetty. Se on vuosittain toistuva ohjelma, mikä vetää isosti yleisöä. Raati eli tänä vuonna Suomen Tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi, Turun Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö Tuomo Karhu, Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi saivat arvioida tietokirjoja sanallisesti ja pisteyttämällä. Juontajana toimi Suomen tietokirjailijoiden viestintäpäällikkö Anne Rutanen. Saimme asian lisäksi kuulla myös henkilökohtaisia paljastuksia muutaman raatilaisen ensimmäisistä ihastuksen kohteista sekä inhokkiaiheista kirjoissa.  

Tasapisteillä voittivat Elina Hirvosen Katri Helena ja kas, juuri mainittu Jyrki Nissin Kuolema keskiajalla. Muut osallistuneet olivat Minna Miaon Prokrastinaatio (tuskin jahkailevat ihmiset saavat kokonaisen kirjan luettua tai edes aloitettua, arveltiin), Reetta Niemelän ja Anni Nykäsen: Parhaat ystävät - Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle (ei sovi kissaihmisille, mutta kuulosti kivalta koiran hankintaa suunnittelevalle tai äskettäin hankkineille lapsiperheelle) sekä Petteri Järvisen Tekoäly ja minä (tästä aiheesta kaikki haluavat nyt tietää). 

Ja namuna päivän päätteeksi: Amman lukuhetken Amma haastatteli Juha Itkosta musiikkivaikutteista  tämän kirjoissa. Minkä jatkoksi hän piti ysäridiskon! Ei ole ennen tullut messuilla tanssittua saati diskoiltua, ja tämä oli mainio idea. Parin päivän istumisten ja väsyneen kävelylaahustuksen jälkeen hyppely tanssilavaksi muunnetulla Seita-lavalla virkisti kummasti nuhjuista oloa. Miten idean saisi kytkettyä vuosittain messuohjelmaan - siitä pitänevät jatkossakin huolta luovat ohjelmajohtajat organisaatioineen ja kumppaneineen, kuten kirjasome, sillä niin paljon riemastusta ja kiitoksia disko herätti.

Paljon näin, paljon jäi näkemättä, myös tuttuja. Tärkeää messuantia onkin kavereiden tapaaminen yhteisen intohimon parissa ja itse kaunis Turku, jonne on aina kiva reissata. Saa leikkiä turistia ja olla lomamoodissa muutaman päivän. Lauantai-iltana matkustin kotiin. 

Jaksaisikohan Helsingissä kokonaista kolme päivää? Kaikkia neljää en ole ikinä edes yrittänyt. Tampereen jätän tänä vuonna väliin, vuorottelen Turun kanssa. Kuopiossa Kirjakantti kiinnostelisi myös, samoin Rokkia ja Rikoksia -tapahtuma, mutta ainakin toinen on pakko ohittaa, sillä ne ovat molemmat marraskuussa, ei riitä aika, varat eikä energia matkustaa useana viikonloppuna peräkkäin. Lisäksi on Dekkarifestivaali, joka on tänä vuonna risteilymuotoinen, marraskuulla sekin. Voisikohan jotain näistä siirtää keväälle, jossa taas on tapahtumapulaa? Tai jopa yhdistää... Toisaalta kiva, että tapahtumia riittää, toivottavasti ja todennäköisesti myös kävijöitä kaikkiin.

Lue myös perjantaipäivästäni messuilla sekä Kirsin Book Clubin messukooste, jonka viimeiseen kuvaan olen näköjään päässyt. Diskossa. Lisää kuvia ja videoita Turun kirjamessujen sometileillä. 

Turun Kirjamessut 29.9. - 1.10.2023. Ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Turun Kirjamessut 2023: perjantai

Turun Kirjamessut, maan vanhimmat lajiaan, on lämminhenkinen ja tiivis tapahtuma, jossa kirjanystävät iloitsevat tilan helposta haltuunotosta Helsingin massiivisuuteen verrattuna: siirtymiin haastattelusta toiseen ei juuri tarvitse varata aikaa. Kiinnostavaa nähtävää ja kuultavaa on jatkuvasti paljon, jopa enemmän kuin viime vuonna, sanoivat silloin käyneet. 

Myös myyjät olivat tyytyväisiä, ainakin Rosebud ja WSOY, joista kerrottiin myynnin olleen ennätyksellistä. Kansallisen Kirjakaupan osaston kuhinasta päätellen myös siellä oli vilkasta: pisimmän näkemäni nimmarijonon sai aikaan Jenni Haukio kirjallaan Sinun tähtesi täällä. Ihmettelin monen kustantajan puuttumista paikalta, koska kuulemma messupaikat eivät olleet mitenkään erityisen kalliita - ja messujen kannattaisikin niitä tarjota edullisesti, jotta näytteilleasettajia osallistuisi enemmän ja tarjonta kävijöille kasvaisi, mikä jälleen kasvattaisi imua ja myyntiä. 

Aloitin ohjelmani perinteisesti Runo-Kaarinan voittajateoksen julkistuksella: sen voitti tamperelainen Pyry Qvik teoksellaan Aurica. Ja missä muualla voisi kaupunginjohtajan kanssa skoolata kuohuvalla keskellä aamupäivää kuin kirjamessuilla? 

Suuntasin sen jälkeen omaan "työvuorooni" messujen Greet&Meet-pisteeseen, josta kirjasome sai varata päivystysaikoja omaan ohjelmaansa. Pisteen sijainti aulassa oli keskeinen, joten siinä sai toimia yleisinfona samalla ja neuvoa vessareittejä, mutta pääsi hyvin ihmisten kanssa jutun juureen. Oma ohjelmani oli jakaa lukuvinkkilistoja teemoittain, ja satakunta paperista listalappua sain ihmisille tyrkytettyä kahden päivän aikana. Oli hauskaa jutella lukemisista! Pisteellä oli myös muuta ohjelmaa, kirjailijahaastatteluita ja tanssiesityksiä, joista suosikkini oli pienten tyttöjen aakkostanssi. 

Vuoroni vuoksi missasin Anni Nupposen ja Mia Myllymäen puheet ympäristökatastrofiaiheisista teoksistaan Sydänmeri ja Huomistarhuri, jotka olen molemmat lukenut ja suosittelen, jos aihe kiinnostaa! 

Mutta ehdin kuulemaan auditorioon tekoälykeskustelua (vas.), mikä järkytti. Petteri Järvinen sanoi kirjailija Emmi Itärannan ja äänikirjalukija Anna Saksmanin kanssa jutellessaan olevansa varma, että viimeistään ensi vuonna, ehkä jo nyt syksyllä, meillä ilmestyy ensimmäinen tekoälyllä tehty romaani. 

Tunnistammeko sen sellaiseksi? Kuka ensimmäisen tekee ja kertooko hän tekoälystä, vai saammeko kenties jossain vaiheessa aikaan kunnon kohun asian paljastuttua? Äänikirjalukijoita hirvittää siirtymä koneelliseen lukemiseen, onhan oma työ uhattuna. Tulevaisuudessa, kai jo nyt jossain, kuuntelija voi vaihdella lukijan ääntä mieleisekseen, kuunnella sen vaikka omalla äänellä luettuna. Hirvittää minuakin. Asiaan liittyy niin paljon, kuten tekijänoikeudet ja -korvaukset, koneen vallan kasvu ja riippuvaisuutemme teknologiasta, luovuuden ja inhimillisen toiminnan arvon kysymykset, että pelottaa.

Kirjallisuus silti säilyy ja kirjailijan tekemisen arvo pysyy, sanoi Emmi Itäranta, onhan tarinoita kerrottu koko ihmiskunnan olemassaolon ajan. Se ei muutu, uskon myös minä. Eikä se, että kirja muuttaa maailmaa, ainakin lukijansa. 

Tästä puhuivat Kirsi Piha ja Pekka Sauri, joiden uutuusteokset Levoton lukija ja Mielenrauha levottomassa maailmassa rauhoittelevat lukemisen arvoa pohtivia omilla kokemuksillaan kirjan merkityksestä ihmiselle. 

Kurkkasin silti lisää tulevaan Jani Saxellin myötä. Ja menneeseen Maritta Lintusen kanssa. Tai oikeastaan molempien uusimmat, Uuden ihmisen kaupunki ja Sata auringonkiertoa, kertovat ajattomasta ihmisyydestä. Aika nyt sattuu olemaan yksi suure ja paikka, jolle tapahtumat sijoittuvat. Erinomaisia teoksia nämäkin. 

Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen esitteli kaksi esikoisdekkaristia, Jussi Simolan ja Kaisu Tuokon, ja harmitteli lyhyttä esitysaikaa. 22 minuuttia kahden kirjailijan jututtamiseen ja kirjan taustojen avaamiseen on vähän, mutta enemmän kuin viime vuonna esityksille suotu 15 minuuttia. Silti usein tuntui, että juuri kun keskustelu alkaa lämmetä, se on jo lopetettava. Entä jos aika olisikin 30 tai 40 minuuttia? Tilaa messuilla olisi ollut jakaa keskusteluja useammallekin esiintymislavalle.

Mutta kiinnostavia ovat näinkin. Jenni Haukio on selkeäsanainen myös haastattelijana, ja kun hän keskusteli Sirpa Kähkösen kanssa tämän kirjasta 36 uurnaa, kuuntelimme ihaillen niin olennaisia kysymyksiä kuin perusteellisia mutta täpäköitä vastauksia. Haastattelija sanoi teosta "maailmanluokan kirjallisuudeksi", sana "upea" toistui. Hän taisi siis todella pitää kirjasta, jolle antoi vahvan lukusuosituksen, mihin aion tarttua pikimmiten.

Kirjasomettajille esittäytyi kirjailija Tiina Tuppurainen, jonka Elvin ja Ebban, mainion hilpeänvakavan romaanin ikääntyvien naisten lesbokommuunista, luin juuri messujen alla. Haastattelijana oli messutiedottaja Maisku Myllymäki, kirjailija itsekin. 

Somettajia oli paikalla todella paljon, ja vaikka yhteistoiminta on vielä hiukan järjestäytymätöntä, hyvällä polulla ollaan. Yhteinen missiomme tuoda kirjoja ja lukutaidon tärkeyttä esiin on ehdottomasti vaivan arvoinen! Ja vaivaa oli moni kirjagrammaaja -ja somettaja nähnytkin messujen eteen, mainittakoon ainakin Instasta löytyvät 1001kirjaa (myös blogi) ja siperiankirjat. 

Mitä vielä nostaisin, tarjontaa oli niin paljon? Messuorganisaation lisäksi ohjelmaa oli myös ainakin Suomen lasten- ja nuortenkirjailijoilla, Kansallisella Kirjakaupalla, Virolla ja Turun seudun äidinkielenopettajien osastoilla.

Nuorta lukijasukupolvea viihdytti Taija Tuominen haastattelemalla tubettajatähteä, seiskaluokkalaista Sofiaa, joka ysiluokkalaisen sisarensa Elinan kanssa on yläasteikäisille hyvin tuttu, itselleni uusi tuttavuus. Heidän kirjansa Back to School oli elokuussa Mitä Suomi lukee -tilaston mukaan myydyin lasten ja nuorten paperikirja!

Vielä nuoremmille, noin 3 - 6 -vuotiaille ajateltu Leena Parkkisen ja Zagros Manuchar ihastuttava valokuvakirja Käpykolon väkeä hämmästyttää aikuisiakin: Leena on tehnyt kaikki oravaperheen jäsenet taloineen ja tavaroineen itse käsityönä, mies hoiti valokuvauksen. Tässä malliksi (oma surkea kuvani) kakku oravien juhlapöydästä, miniatyyrien tekemistä voi seurata Instassa kirjan nimellä.

Jaahah, hyppäsin näköjään jo messulauantain puolelle! Lisää raporttia siitä tulossa pian.  

Aikaisempien vuosien kirjamessujuttuja löytyy arkistosta. Tässä muutama:

Vuosi 2017, päivä 2 ja päivä 1

Vuosi 2018 

Vuosi 2019 päivä 1 ja päivä 2

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä

Turun kirjamessujen jälkilämmössä on sopivaa mainita kirjasta, jonka tekijä oli messujen ohjelmajohtajana useita vuosia ennen nykyistä, Vilja-Tuulia Huotarista. Jenni Haukio on vapaa kirjailija ja presidentin puoliso, jonka muistelmateos maan ensimmäisen naisen vuosista kiinnosti yleisöä messuilla niin, että väittäisin nimmarijonoa messujen pisimmäksi.

Jenni Haukio on selkeäsanainen niin puhujana kuin kirjoittajana. Hän myös toimi sekä haastattelijana että haastateltavana tämän vuoden messuilla Turussa, ja keskustelua Sirpa Kähkösen uutuuskirjasta 36 uurnaa oli ilo seurata. Oltiin olennaisen äärellä, ja haastattelija oli selvästi aidosti vaikuttunut kirjasta, jota hän kutsui muun muassa "maailmanluokan kirjallisuudeksi":

Hänen oma kirjansa on tyyliltään epäräväkkä ja hillityn herkkä, mikä kuvaa julkisuudesta tuntemaamme persoonaa. Paljon uutta se ei tuo mediaa seuranneille, vaan kokoaa jo kerrotut asiat ja vuodet Mäntyniemessä yksien kansien väliin. Kiinnostuksen kohteet, luonto, sotaveteraanit, kulttuuri ja kirjat, etenkin runous, kuvataan ja perustellaan huolellisesti. Ja tietysti perheen ja läheisten tärkeys. 

Tekstiä lukiessa huomaa tekijän työskennelleen pitkään valtionhallinnossa ja tiedotustehtävissä; kieli on tiedotemaisen tarkkaa ja muodollista. Tunne nousee esiin lähinnä painotuksissa ja aihekohtien pituuksissa. Muodollisuutta kasvattaa useiden juhlapuheiden mukaan liittäminen, ja mikäpä siinä: jos asia on huolellisesti mietitty ja muotoiltu aikanaan, miksi keksiä pyörää uudestaan. Henkilökohtaisuutta en kirjalta juuri odottanutkaan, mutta kieltämättä pieni lisäpainotus siihen suuntaan olisi tehnyt tekstistä vielä kiinnostavamman. (Nimen leikkisyys oli hyvä yllätys!) Ja onhan siinä paljon kokemuksia, kuten valtiojohtajien ja huippunimien tapaamisia, presidentin puolison kantilta katsottuna. 

Kyseinen työ ei ole vaivatonta, vaikka puitteet ovat kunnossa ja arki rullaa muun muassa ilmaisen asunnon muodossa. Edustaminen on jatkuvaa eikä julkisuudelta voi olla piilossa, mutta palkkaa presidentin puoliso ei tapaamisista, matkoista tai vieraiden kestitsemisestä saa. Vapaaehtoistyötä siis, kuten diplomaattien puolisoillakin. Vaatii isoa päätöstä koko perheeltä; onneksi Suomessa myös oma ura on mahdollinen puolisonakin. Miehensä presidenttiysaikana Jenni Haukio on muun muassa vetänyt messuja, julkaissut runokirjoja ja saanut kauan kaivatun lapsen. Aktiivisuudesta häntä voi siis syyttää.

Jotenkin hyvin perisuomalaista tuo kaikki tunnollisuus eri rooleissa, mikä varmasti kumpuaa nimenomaan persoonasta, ei velvollisuudesta. Hän muistuttaa ymmärtävänsä asemansa ainutlaatuisuuden ja olevansa siitä kiitollinen, onhan se myös mahdollistanut paljon, kuten vaikuttamisen tärkeiksi kokemiinsa asioihin niitä esillä pitämällä.

Mutta mitä konkreettista presidentin puoliso päivissään tekee, tässä roolissa? Hän voi muun muassa miettiä Linnan ja Kesärannan sisustusta tai puutarhan ulkonäköä, osallistua kutsuvieraslistojen tekemiseen ja tapahtumien sisältöjen järjestelyihin, suojella eri hankkeita ja nimellään nostaa niiden kiinnostavuutta ja edustaa Suomea kotimaassa ja muualla. Presidentti-instituution ja valtion edustaminen on päätehtävä, josta ei voi ottaa lomaa: aivan tärkeimmäksi tehtäväksi kuitenkin näkisin puolison tukemisen niin, että tämä pystyy itse hoitamaan pestinsä mahdollisimman hyvin. Siinä Jenni Haukio on ilmeisen onnistunut, ja kaikki kunnioitus häntä kohtaan tuossa asemassa, joka ei ole helppo.

Kirja puoltaa hyvin olemassaoloaan myös sillä, että puolison tehtävässä ei toimi koko maassa kuin yksi henkilö kerrallaan, ja harvinaisuuden vuoksi ihmisten on hyvä tietää, mitä siihen sisältyy - normaalin työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa kun samastumispintaa löytyy monien kanssa, mutta tämän ammatin arkea voi vain arvella. Paljastuksia ei ole luvassa (harmi kyllä, saattaa joku sanoa), vaan asiallista kerrontaa julkisesta roolista ja erään naisen elämästä.  

Lue täältä Turun kirjamessuista 2019, jolloin tapasin kirjailijan ja pääsin yhteiskuvaan.

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä. WSOY 2023. Kannen suunnittelu Martti Ruokonen.

Turun kirjamessut, päivä 2

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa tämä raapustelu.

Samasta syystä meni ohi Keltaisen kirjaston 75 vuotta -ohjelma, jossa keskusteltiin laadukkaan käännöskirjallisuuden merkityksestä, tärkeä aihe tämäkin. Ja pian on vihdoin Nobel-jaon aika: kun yksi vuosi jäi välistä, tänä vuonna palkinnon saa kaksi kirjailijaa! Jännittävää! Nobel-palkinnoista on tehnyt kirjan Räjähdemiehen perintö Sanna Nyqvist, tähän pitää tutustua.

Mutta ehdin kuulemaan Mikko Rimmisen uutuuskirjan esittelyä. Jos se näyttää siltä kertoo herra Lyystä, joka joutuu kuohuttavien tapahtumien pyörteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan "kykenemättömyyttään naapurustokommunikointiin", kertoi Rimminen. Kommunikoinnin vaikeudesta Rimminen on ennenkin kirjoittanut ansiokkaasti ja asettanut henkilönsä mahdottomiin tilanteisiin. Ajatus jotenkin resonoi someaikaan.

"Pahinta mitä herra Lyylle voi tapahtua on, että naapurit pyytävät häntä boolivastaavaksi talon auringonpimennysjuhliin."

Lastenosastolla pyöri paljon teatteria, ja ohikulkijana näytti hienolta nuorten esiintyjien tekeminen, mutta melkein enemmän viihdytti yleisö: niin täpinöissään ja täysillä mukana! (Tästä tulee kertomaan lisää mm. Ja kaikkea muuta -blogi, jonka pitäjä vietti päivän messuilla poikansa kanssa.)

Messujen teema oli teatteri, maateemoista on luovuttu (ensi vuonna musiikki, sen jälkeen kuvataide). Teatteri on luonteva jatko kirjaan ja tekstiin, ja sama yleisö kuluttaa paljon molempia. Sen kunniaksi kuuntelin konkariteatterinjohtajien keskustelun merkittävimmistä ilmiöistä 50 vuoden aikana. Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Asko Sarkola omaavat pitkän katsantokulman alaan, jossa suuri muutos tapahtui heidän mukaansa 1960-70-luvuilla, kun politisoituminen valtasi teatterin. Niin pitkälle, että  työntekijät eivät voineet keskustella keskenään tai edes istua samassa kahvilan pöydässä, jos edustivat eri liikkeitä, joita silloin syntyi. Ja joista monet nykyteatterit, kuten Kom tai Ryhmis, kumpusivat. Setä Roine kertoi muistojaan, jotka kieltämättä vaikuttavat senaikaisilta, Maarit Pyökäri totesi, että puhenäytelmä pitää kutinsa ja että tekstien taso on noussut.

Uusia teatteriammatteja on syntynyt mm. videon ja somen myötä ja monimuotoisuus on kasvanut, kun osaksi ovat tulleet uudet esitystavat, kuten tanssi ja sirkus. Yhteisesti mainittiin se, että teatterin harrastuneisuus on Suomessa hämmästyttävän suurta. Teattereissa käy enemmän väkeä kuin lätkämatseissa! Kesäteatteri, perin suomalainen ilmiö, on voimissaan, sillä me haluamme kesällä olla ulkona (sisänäytökset eivät kesäisin vedä eikä niitä siksi ole). Yksi suosion syy on Pyökärin mukaan se, ettei teatteri ole liian akateemista ja vaikeaa, vaan siihen on helppo mennä. Ja monella on kokemusta näyttelemisestä, harrastusryhmien, tai jos ei itsen niin kaverin tai perheenjäsenen kautta, kuten Pauliina Rauhala totesi toisessa keskustelussa, jossa hän ja Anni Kytömäki kertoivat kirjan muuntumisesta näyttämölle. Kuten olemme kirja- ja lätkäkansaa, olemme myös ehdottomasti teatterikansaa! 

Tänään ajattelin panostaa kansainvälisyyteen, sillä ulkomaisten kirjailijoiden tapaaminen on vielä harvinaisempaa herkkua kuin kotimaisten. Jonas Hassen Khemirin uutuus, Isän säännöt, kertoo nuoresta isästä ruotsalaisessa lähiössä. Kuulimme näytteitä kirjailijan lukemana (ruotsiksi), ja niiden perusteella peukutan jo nyt. Pidin paljon hänen edellisestä kirjastaan Kaikki se mitä en muista.

Ruth Ware on kotoisin Brightonista, ja hänen keskusteluaan Antti Kasperin kanssa oli anglofiliaan taipuvaisen ilo kuunnella; niin kaunista englannin kieltä! Ware kirjoittaa psykologisia rikostrillereitä, ei dekkareita, kuten moni luulee. Tarinassa ei roisku veri, vaikka rikos tapahtuu: kirjailija keskittyy tavallisen naisen elämään, jossa tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voisi tapahtua kenelle vain. Waren välitön esiintyminen vaikutti. Kuvittelin lavalle nousevan kopean viimeisen päälle laitetun ylhäisen tähden (ruotsalaisten dekkaristien vaikutusta?), mutta paikalla oli lämmin perheenäitimäinen, terävä, jalat maassa oleva nainen. Jonka kirjoja on myyty nelisen miljoonaa kappaletta, mutta kuulemma hän ei elä staran elämää, vaan tekee kotitöitä ja epäonnistuu lastensa käskyttämisessä, kuten kuka tahansa.

Uransa huippuhetkeksi hän kertoi kustantajansa puhelinsoiton, jossa ensin pyydettiin istumaan alas. Ja sitten: kirjasi on noussut NY Timesin best sellers -listalle (linkki tämänhetkiseen). Silloin Warea huippasi ja piti hengitellä huolella. Nyt ei tarvitsisi enää yrittää löytää kirjoitusaikaa päivätyön ja perheen lisäksi! Kirja oli Synkän metsän siimeksessä, ja täytyy muuten todeta, että olen tainnut lukea kaikki sen jälkeenkin ilmestyneet, vaikken ole blogannut. Ne ovat niin mainiota aivolepoa, jotka lukee sutjakasti mutta unohtaa saman tien - siinä hänen suosionsa salaisuus?

Tapasin venezuelalaisen Karina Sainz Borgon, jonka kirjaa Caracasissa on vielä yö olen jo hypistellyt, lukematta vielä. Se kertoo maasta "kaaoksen partaalla" (lainaus takakannesta) ja naisesta, joka pakenee. Myös tämä kirjailija oli välitön ja puhelias tavattava, ikään kuin olisi aidosti kiinnostunut blogistani (heh.) Ei voi kuin ihailla, miten ammattilaiset hommansa hoitavat!

Bloggarit olivat hyvin edustettuina paitsi osallistujina myös ohjelmassa. Kia Raevaara ja hänen lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevä bloginsa Luetaanko tämä osallistui paneelin, jossa keskusteltiin lastenkirjojen (arvioiden) näkyvyydestä. Liian vähän tai ei lainkaan! Eli sama kuin aikuistenkin kirjoilla, suurimmalla osalla. Kia on saanut paljon palautetta ja kiitosta muun muassa opettajilta ja muilta kasvatusalan ammattilaisia. Ja ansiosta. Tärkeää työtä lukemisen näkyvyyden ja tietoisuuden eteen. 

Kohutun Tervo-Loiri-kaksikon jätin suosiolla väliin valtaisan ruuhkan vuoksi, alkoi ahdistaa. Mutta jos pitäisi sanoa, kuka veti kaikista eniten messuväkeä, se on Heli Laaksonen, jonka jokaisessa esiintymisessä oli hurja tungos. Eikä syyttä, niin valovoimainen ja hieno esiintyjä hän on, tuotannostaan nyt puhumattakaan. Ja on vähän kotikenttäetuakin tietysti. Hän on näitä taiteilijoita, joiden lumo ja lahjakkuus säteilevät moneen suuntaan. Tältä se näytti:

Heli on myös ollut mukana Lauri Tähkän Äärillä-kirjan teossa "olkapään takana", ja heidän keskustelunsa vaikutti välittömältä eikä ohjelmalliselta, onnistuin kuulemaan osan. Mutta sitten onnistuin nappiin:

Kadehdi vapaasti! Ja tule itse kirjamessuille, siellä tapaa ketä vain! Kaksi päivää elämyksiä tankattuani hyppäsin junaan ja kotiin, kirjakasojeni keskelle. Ja valmistautumaan Helsingin kirjamessuille, jotka alkavat 24.10. 

Sain messulipun bloggaajana Turun kirjamessuilta, kiitos! Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli tiedote, jonka mukaan messut ovat olleet sisällöllinen ja myynnillinen menestys. Kävijöitä oli 23 559, liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa ja liki 300 näytteilleasettajaa. "Jenni Haukio on erittäin tyytyväinen siihen, miten tapahtuman sisältöuudistus poikkitaiteellisiin teemoihin on otettu vastaan." Myyntiä on ollut mukavasti, mikä on tietysti tärkeää jatkuvuuden kannalta.

Katso Turun kirjamessujen 2019 päivä 1.

Vuoden 2018 Turun kirjamessut.

Vuoden 2017 Turun kirjamessut, osa 1 ja osa 2.

Turun kirjamessut, päivä 1

Kirjamessut Turussa ovat alansa vanhimmat ja perinteikkäimmät, ja siellä on aina mukava käydä. Hyvä henki välittyy, kotoisuus on läsnä, ja kompaktina kokonaisuutena tapahtuma on helposti hallittavissa. Suomeksi: pienempi tila kuin Helsingissä ja vähemmän ohjelmaa, mikä tuo läheisyyttä ja helppoutta messukävijän urakkaan. Silti kaikki olennainen on läsnä. Ohjelma on huolella mietitty, tasapainoinen ja enemmän kuin runsas. Ohjelmajohtajana toimii Jenni Haukio, joka avasi tilaisuuden  perjantaiaamuna bloggareille ja medialle.

Ohjelmakokonaisuudessa on luovuttu maateemoista ja siirrytty taideteemoihin. Tämän vuoden teema on teatteri (seuraaviksi musiikki ja kuvataiteet). Teatteri on luonteva kirjojen kaveri monesta syystä; itse ajattelen sen olevan näyttämöllä esitettävää kirjallisuutta (no, muutakin, mutta tästä lähden). Vaikka esityskeino on eri, teksti ovat perusta.

Mitä tein perjantaina, ensimmäisenä messupäivänä?

Epärunoihminen kiinnostui, kun Runo-Kaarina-tunnustuksen voitti kirja, jossa runoillaan putkiremontista! Taidan suositella eräille työkavereille. Ikääntyneelle myös metafora on tuttu, kirjaa en ole vielä lukenut, mutta pian. Onnea Ilkka Tahvanainen voitosta kirjalla Putkista ja virtauksista!

Yksi messujen suosituimmista esiintyjistä oli Seela Sella. Tupaten täysi katsomo nautti Haukion "legendaarikseksi" aivan oikein kuvaaman Sellan puheista ja esiintymisestä. Jos on charmia, on charmia. Elämänsä kirjoiksi hän mainitsi koulussa opetetun suomalaisen runouden - Eino Leinon, Lauri Viidan ja muut - mutta yllätti myös maininnalla, että nykyajan runoutta ovat räppitekstit, joita hän arvostaa paljon. Romaanikirjailija ylitse muiden on Sellalle Viktor Frankl, jonka esikoiskirjan kappaletta hän kuljettelee aina mukanaan, repaleisinen kansipapereineen. Haastattelu Yle Areenassa. 

Nuorta laitaa edusti tubettaja Miklu, joka debytoi esikoiskirjailijana. Paras kirja ikinä (Otava, myös Miklun itse lukemana äänikirjana) ei noudata kirjallisuuden perinteisiä laatukriteerejä paitsi osaavalla oikoluvullaan (vain prosentit on merkitty väärin), mutta jos ja kun se saa nuoria kirjojen pariin, on Miklun itselleen asettama tehtävä hoidettu enemmän kuin hyvin! Kaksikymppinen Miklu on katsonut omien sanojensa mukaan suurinpiirtein kaikki Netflix-sarjat ja videot ja leffat, mutta kun hän pari vuotta sitten idoliensa kommenttien perusteella kokeili kirjojen lukemista, hän jäi välittömästi koukkuun. Eivätkä nuo muut kanavat kuulemma vedä vertoja kirjalle ja lukemiselle, lähellekään.

Miklu on oivaltunut kirjan jujun, sen, että lukemalla löytyy ajateltavaa ja näkökulmia, joita ei muuten tavoittaisi eikä tajuaisi. Kirjan kanssa joutuu aina hienoiseen haasteeseen verrattuna valmiiksi kuvitettuun tv-sarjaan tai elokuvaan. Kokemus vastaa hienosti huoleen lukutaidosta: lukija havaitsee, miten sitä ei voi tuijottamalla korvata. Miten tärkeä se on arjessa selviytymiselle, elämyksellisyydestä ja tietomäärän kasvamisesta puhumattakaan. Näistä Miklu puhui, vaikka eri sanoin. Ja hän toivoo, että muutkin löytävät tämän jutun, siis kirjat. Fiksu ja valoisa kaveri. Ostin kirjan kummitytölle. Ja tietysti luin sen heti itse. Kirja on tekijänsä näköinen.

Kun lukutaidosta puhutaan. Suomessa on yli 600 000 ihmistä, jotka eivät pärjää suomen kielen kanssa. On oppimisongelmia, kehityshäiriöitä, sairauksia ja muita kieliä puhuvia. Yksi kelpo vastaus selviytymiseen tekstiviidakoissa ja arjen asioinnissa on selkokieli, eli yksinkertaistettu kieli, joka kertoo vain olennaisen. Sille on suuri tarve ja tilaus, johon vastaaminen tuntuu ällistyttävän hitaalta.

Selkokeskuksen työ kantaa kuitenkin hedelmää, ja tänä vuonna sen Seesam-palkinnon sai asiantuntija Tuija Takala, joka sekä edistää selkokieltä hallinnossa mutta myös tuottaa itse niin selkomukautettuja kirjoja kuin omia selkokielisiä kirjoja. Eivätkä hänen kirjansa ole simppeleitä muuten kuin selkeydeltään, vaan ehtaa kirjallisuutta ja sanataidetta. Upeaa työtä, joka suuntaa vahvasti tulevaisuuteen, nuorten pärjäämiseen. Ja tämä kaikki perheen, varsinaisen työn ja harrastusten ohessa ja kirjablogi Tuijatan pitämisen rinnalla. Tuijan kirjat ovat oivaltavia ja antoisia kenelle tahansa. Lue vaikka Lauralle oikea tai Onnen asioita.

Messuilla piti olla keskustelu siitä, miten ilmastonmuutos ja kirjallisuus resonoivat. Homma jäi kuitenkin haastattelijan puheeksi ja osallistujien kirjaesittelyiksi. Vaikea mutta iso aihe, johon olisin suonut helpommat ja yleisöystävällisemmät lähtökohdat. Emma Puikkonen Lupaus-kirjallaan jäi  viimeiseksi kirjaesittelijäksi, eikä paljon aikaa jäänyt siihenkään.

Somelukutaito! Siinä vasta kiinnostava aihe, josta keskustelivat somestarat työelämäprofessori Pekka Sauri, Kirsin kirjanurkan Kirsi Hietanen ja tubettaja Mmiisas sekä Helsingin yliopiston lehtori Janne Matikainen. Kokemuksia: Mmiisas kokee joskus pelkoa ajatellessaan sitä, miten moni tuntee hänet perusteellisesti, mutta hän itse näkee vain tuntemattomien tykkääjien armeijan. Saurille kirkastui oma vaikuttajarooli, kun hänen Rakentava twiittaaja -kampanjansa, jossa hän nosti ihailemiaan twiittejä esiin, osoittautui virheeksi.

Jos stara vie taviksen twiitin omaan someensa, hän saattaa taviksen haavoittuvaan julkisasemaan, jota tämä ei ehkä ole toivonut, sanoo Sauri nyt. Ehdottomasti virhe siis, mutta sellainen, jota en olisi minäkään olisi ennakoida, tykkäilin vain ja pidin hienona, että myönteistä sometusta nostetaan. Mutta ei se mene niin. Hyvä opetus siitä, että omat käsitykset eivät ole yleisiä totuuksia. Kirsillä ei ole isoja negatiivisia kokemuksia, mutta hänet yllätti se, että Matikainen lukee häntä. Jos ja kun joskus bloggarina tuntuu, ettei kukaan lue, se ei pidä paikkansa ainakaan Kirsin kohdalla. Hänen pian 10-vuotias kirjabloginsa on supersuosittu.

Yhteenvetoni: Vaatii lihaksia uskaltaa olla somessa vaikuttaja. Mokia sattuu. Lohdullista on se, että kaikille. Yksittäisellä twiitillä voi olla arvaamattomia seurauksia. Ja (some)lukutaitoa tarvitsemme ihan jokainen, jotta viestit ymmärrettäisiin ja ne osattaisiin oikein laatia. Somelukutaito on jo koulujen opetusohjelmassa, me iäkkäämmät opimme kantapään kautta. Itseäni huolettaa eniten lukutaito yleensä: miten voi toimia somessa, jos ei hahmota tekstiä eikä osaa perusoikeinkirjoitusta?

Mitä muuta näin? Monia tuttuja ja uusia tuttuja, alan vaikuttajia. Bloggarikollegoita (parasta!). Kummasti kirjamessuilla näkee myös musiikkipuolen vaikuttajia, mikä on mahtava juttu. Michael Monroe kertoi lukevansa lähinnä elämäkertoja, lähinnä rokkareiden, tietysti. Hän itse on mukana Sankaritarinoita pojille -kirjassa (Aleksis Salusjärvi, Emmi Jäkkö, Into Kustannus), joka kertoo kymmenien poikien ja miesten tarinat rohkaisuksi nuorille; mikä vain voi olla mahdollista, ja samastumiskohteita löytyy. Kiitin rokkaria messuille tulosta ja vaikuttamisesta, koska sen idolin näkeminen tekee. Oli niin hienoa nähdä hänet kirjaympäristössä.

Illalla menimme bloggarikollegoiden kanssa messusta kirkkoon, luonteva jatko, eikö vain? Syy ei ollut uskonnollinen, vaan jo traditio, kirjamessujen alullepanijan Kari Levolan ideoima lukutilaisuus (ja aina vaikuttava keskiaikainen kirkkorakennus). Kirjailijat lukevat valitsemaansa tekstiä, väliin kuunnellaan Bachia. Juhlava ympäristö tuo hartautta ja komeutta myös teksteihin, ja toisin päin: kirkko voi toimia elämysten antajana muutenkin kuin pappispuheina. Antti Heikkinen (kuvassa kirkon alla) luki komeasti Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä Simeonin unen.

Näin myös: Risto Isomäki, Pyhimys ja Sirpa Kähkönen. Ja monia muita.

Paljon jäi näkemättä: olisi halunnut kuulla Miki Liukkosen kertovaan Hiljaisuuden mestari -kirjastaan, mutta hän oli sairastunut. Olisin halunnut kuulla Maria Laakson kertovan siitä, miten taltuttaa klassikko, mutten ehtinyt. Samoin Vesa Heikkisen pohdinta täydellisestä lauseesta meni harmittavasti ohi. Ja Fingerpori-fanina Pertti Jarla. Mikko Koukin ohjaama Fingerpori-leffa on tuloillaan! Mainion riemukkaan näytelmäversion näin Helsingin Kaupunginteatterissa.

Riikka Pelon uusi kirja uteloittaa. Yhteiskunnan sivuun jääneet paperittomat, aiheesta en vielä paljon tiedä, mutta varmasti kirjan lukemisen jälkeen paljon!

Lauantaimessupäivästä seuraavassa postauksessa.

Turun kirjamessut 2018: elämyksiä ja kohtaamisia

  

Vietin Turussa kaksi täyttä päivää, joiden sulatteluun menee enemmän aikaa. Niin paljon ehdin nähdä ja kokea. Messutilanne on ainutlaatuinen: missä muualla voit osua noin vain samaan seuraan kaupunginjohtajan, presidentin puolison, maan parhaiden kirjailijoiden ja kirja-alan ihmisten kanssa? Muutamia poimintoja kohtaamisista tässä:

Kuulin Sirpa Kähkösen, arkkipiispa Kari Mäkisen ja Li Anderssonin keskustelun aiheesta Romaani ja rakkaus. Kirjojen pelottava voima välittää tunteita karkaa ohi virallisten tahojen kontrollin - siksi romaaneita ei pidetty aikoinaan sopivana luettavana etenkään naisille. Koskettavimmaksi rakkaustarinaksi Andersson oli valinnut Märta Tikkasta, Mäkinen Paavo Rintalaa. Katsomo pullisteli, ja keskustelu ilmensi jo itsessään sanojen voiman, nähtiin niin kyyneliä kuin hymyäkin. Juontaja vas. Kari J. Kettula.

Naurua riitti Kari Hotakaisen kertoessa Räikkös-kirjansa synnystä Touko Siltalan haastattelussa. Kirjasta on juuri ilmestymässä englanninnos - todella jännittävää nähdä sen vastaanotto maissa, joissa Hotakaista ei tunneta, toisin kuin meillä, jossa kirjailijan nimi on ollut monelle motiivi tarttua kirjaan, kuten Hotakainen totesi. Kirjailijan ja hänen kohteensa huumori osuvat kuitenkin niin hyvin yksiin, että sitä arvostanevat Kimi- ja kirjafanit myös maailmalla, uskon.

Erika Vikin upea fantasiatrilogia Kaksosauringot sai juuri päätösosansa. Nefrin tytär ilmestyi messuille. Vikin hurja urakka, kolme julkaistua kirjaa puolessatoista vuodessa, on nyt tehty. Tosin hän on suunnittelut sarjaa jo toistakymmentä vuotta, mikä näkyy sen valmiissa, yksityiskohtia myöten harkitussa ja uskottavassa maailmassa lukijalle nautinnollisena matkana Aleian ja Corildonin kanssa. Eikä matka lopu tähän: Vik suunnittelee laajentavansa tarinaa vielä teksteinä ainakin vanhempien seleenien elämästä, johon viitattiin kakkososassa. Netissä on tietoa ja tarinaa, ja sinne on tulossa lisää. Ihailijoiden ei siis tarvitse pelätä luopumisen tuskaa ainakaan pariin vuoteen. Vikiä oik. haastattelee Gummeruksen Katja Leino.

Lukutaidosta ollaan huolissaan ja syystä: miten suomalaiset pärjäävät kirjoitettua tekstiä ymmärtämättä?  Lukutaitofoorumin puheenjohtaja Juha Itkonen keskusteli keinoista saada nuoria lukemaan tubettaja Mansikan ja kirjailija Magdalena Hain kanssa. Tubettajat ovat tärkeitä vaikuttajia. Itkosen mukaan on eri asia, jos Miklu kehottaa nuorta lukemaan ja näyttää esimerkkiä kuin jos tekee päälle nelikymppinen setä. Katso keskustelu Areenasta.

Samaa aihetta raapaistiin poikien lukemista pohtivassa paneelissa. Sanon raapaistiin, koska keskusteluaika oli kovin lyhyt ja osallistujia monia -  joten pinnan alle ei ehditty. Esimerkkien vaikutus todettiin täälläkin. Miesten tulee näyttää, että kirja kuuluu miehenkin käteen, eikä siinä ole mitään noloa, päinvastoin! Tämä heitettiin haasteena kaikille lukeville miehille: lue ja näytä se niin kotona kuin julkisestikin. Haasteeseen soisin kaikkien miesten osallistuvan, jotta pojat eivät jää täysin alakynteen, kuten nyt näyttää käyvän.

Yksi tapa saada lukemisen pariin nuoria ja aikuisia, jotka kokevat kirjat vaikeiksi, on selkokieli. Selkokirjapaneelissa kuultiin, että selkoistettuja teoksia löytyy jo joka genrestä, seikkailuista runoihin, rakkausromaaneista klassikoihin. Myös selkokielisiä tietokirjoja on tarjolla. Näinä aikoina, kun haasteita lukemisen kanssa on niin tekstin ymmärtämisen, keskittymiskyvyn kuin kielen osaamisenkin puolesta, selkoistus tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon - kunhan vain selkokirjojen olemassaolo saataisiin mahdollisten lukijoiden tietoon. Tässä on tekemistä niin virallisille tahoille (rahoittajille), kustantamoille, kouluille kuin vanhemmillekin. Rummutusta tarvitaan!

Kuvassa vas. Selkokeskuksen Eliisa Uotila sekä kirjailijat Tuija Takala, Tuija Hannula, Sanna-Leena Knuuttila ja Jasu Rinneoja.

Pojatkin kirjoittavat, kuten Mikko Kamula ja Juha-Pekka Koskinen, jotka kertoivat historiallisista kirjoistaan ja siitä, miten paljon taustatyötä ne vaativat. Paljon! Vaikka lopulliseen tekstiin saattaa tulla vain häivähdys asiasta, jota kirjailija on tutkinut päiväkaupalla. Koskisen Kalevanpoikien kronikka on vauhdikas seikkailu: kertomansa mukaan Koskiselta pyydetään usein jatkoa niin siihen kuin moneen muuhunkin teokseen, mutta jännitettäväksi meille lukijoille jää, mikä toteutuu. Kamulan sarja Ikimetsien sydänmailla saa jatkoa 2019 syksyllä. Odotan hartaasti.

Muita tavattuja: Antti Heikkinen luki kirjaansa Kehveli, ja me kuulijat saimme samaan hintaan mainion imitointiesityksen kohdasta, jossa Johannes Virolainen ja Veikko Vennamo keskustelevat kokkiohjelmassaan (!). Leena Krohnin tuotannosta on ilmestynyt esseekokoelma, tekijänä Pirjo Lyytikänen; tästä ja Krohnin Kadotus-kirjasta kuulimme taustoja. Esko Valtaoja kertoi Viiden meren kansasta, Riku ja Tunna Selviytymisoppaastaan. He sanoivat, että tulevaisuudessa ihmiset jakautuvat kahtia niihin, jotka lukevat ja niihin, jotka eivät. Ja suosittelivat olemaan siinä puoliskossa, joka lukee. Selviytymisen parhaita vinkkejä!

Olli Jalosen Taivaanpallo kiinnosti niin nuoria kuin vanhempia kuulijoita. Turussa on muuten äidinkielenopettajien osastolla perinteisesti suorastaan parhaita haastatteluja, kun koululaiset toimivat haastattelijoina. He ja kiinnostavat haastateltavat vetävät paikan aina tupaten täyteen.

Tupaten täyttä oli myös auditoriossa, jossa pyöri jatkuvasti suurta yleisöä kiinnostavaa ohjelmaa. Jenni Haukion moderoima keskustelu Mitä Minna sanoisi räjäytti pankin; jos et ehtinyt paikalle hyvissä ajoin, oli toivotonta yrittää sisään, kuten minulle kävi. Minna Canthin perinnöstä puhelivat Minna Rytisalo, Elina Knihtilä ja Jouko Jokinen. Onneksi keskustelu on nähtävissä netissä. Samoin kuin Sauli Niinistön keskustelu poliittisista kirjoista.

Yksi messujen kohokohta oli kirjabloggaajien paneeli, jossa keskustelimme aiheesta Rakkautta kirjoihin vai maksettua mainontaa? Paneelia veti Kirsin Book Clubin Airi Vilhunen, vieraina kirjailija Pajtim Statovci, Jonna Tapanainen Sivumennen-podcastista, Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkasta, Tuija Takala Tuijata-blogista, Tuomas Aitonurmi Tekstiluolasta ja minä. Kiitos ystävät, ilahduimme runsaasta yleisöstä!

Toinen kohottava elämys Turun-reissulla oli kuulla Minna Rytisalon lukevan Rouva C:tä viehättävässä Pienessä Kirjapuodissa. Kirjailija on opettajana puhetyöläinen ja taitaa ääneenluvun. Nautinnollista kuultavaa! Bloggaripaneelissa pyydettiin jokaista suosittelemaan kirjaa tältä vuodelta 140 merkin pituisella kommentilla, johon minä valitsin Rouva C:n:

Rouva C on kaunis, kirkas ja kohottava nuoren naisen kehityskertomus ja rakkaustarina, joka perustuu historiaan mutta on moderni ja ajankohtainen.

Yleistä: Teemamaa Viro -aiheisia keskusteluja oli kymmeniä ja myyntipöydillä virolaiskirjojen tuoreita suomennoksia. Kuten heidän ohjelmajohtajansa sanoi, enää ei tarvitse lukea vain Jaan Krossia! Monta nimeä laitoin itsekin ylös. Ja kestävä kehitys ja ympäristöteema kiinnosti väkeä silminnähtävän paljon. Ylipäänsä yhteiskunnalliset aiheet kiinnostivat, kerrottiin messuilta. Tiedostavat ihmiset lukevat, ja päinvastoin. Yhteensä messuilla vieraili noin 21 500 kävijää. 

Kiitos Turun kirjamessut, Seppo Puttonen kumppaneineen, kirjailijat, bloggarikollegat ja kaikki kaverit, joita oli ilo tavata! Innostus ja kiinnostus kirjallisuuteen vain kasvaa, kun sen saa jakaa. Seuraavaksi messuillaan Helsingissä lokakuun viimeisenä viikonloppuna.