Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon.

Kehuttua nobelistia Toni Morrisonia en juuri tunne, yhden sentään näköjään aiemmin lukenut. Luoja lasta auttakoon
-kirjaa olen kuullut sanottavan kirjailijan teoksista "helpoimmaksi", joten sopii hyvin tutustumiseen. Koti-kirjan kanssa tässä on paljon samankaltaisuuksia.

Bride on musta tyttö, jonka äiti inhosi tyttöä syntymästä asti tämän ihonvärin takia - äiti ei itse ollut näkyvästi tummaihoinen, eikä isäkään, vaan tytön väri tuli jostain kauempaa suvusta. Syrjintä oli siten Bridelle tuttua pienestä lähtien, hätkäyttävimpänä se, että pahimmin lyötiin oman perheen taholta. Edes äiti ei osannut nähdä kaiken sen mustan ohi, että kuka siellä takana oli,...

Morrison kuvaa syrjintää ja vähättelyä ja niiden vaikutuksia tehokkaan tiiviisti, harkituin iskuin ja aidonoloisten äänien kautta. Hän taitaa psykologiansa ja väläyttää ihmistuntemusta vähintään sivulauseissa nasevilla kuvauksillaan:

"...hän ei tehnyt muuta kuin reagoi  - ilkkui, nauroi, hylkäsi, löysi vikoja, halvensi - se oli nuoren miehen näkemys kriittisestä ajattelusta."

Kirjassa on monta ääntä Briden ja hänen äitinsä lisäksi, mutta ne kaikki puhuvat samaa surullista tarinaa. Vaikka Bride nousee ja pärjää, moni muu ei. Lasten laiminlyöntejä, lukijaa itkettävää hyväksikäyttöä. Ikuista huonommuuden tunnetta, anteeksipyytelyn tarvetta.

"Sillä on väliä, mitä lapselle tekee. Lapset eivät välttämättä unohda sitä koskaan."

Nopealukuinen muttei kevyt kirja aiheesta, jonka ensin ajattelin olevan kaukainen perinteisesti Pohjois-Amerikalle ominaiselta mustat-valkoiset-asettelultaan, ja kieltämättä, hieman se sellaiseksi jäikin maantieteellisen ja kulttuurisen välimatkan vuoksi. Ehkä myös osin rankkuutensa; saattoi olla lukijan itsesuojelua olla päästämättä pahimpia juttuja lähelle. Lukemisesta ei voi sanoa nauttivansa, paitsi huipputekijän tekstin takia.

Vaikka itse asiassa, saman ajattelun kanssa nimenomaan tässäkin yhteiskunnassa koko ajan kipuillaan. "Ne" ja "me" -ajattelun - ketkä ovat oikeutettuja johonkin ja ketkä eivät. Aikaan iskevä kirja, jota tekisi mieli suositella rasisteille, fasisteille ja muille herkästi ihmisiä luokitteleville. Ehkä surullisinta on kuitenkin se, että juuri ne ihmiset, jotka kirjan herättämiä ajatuksia kipeimmin tarvitsisivat, eivät sitä varmasti lue.

Kenelle: Ennakkoluulojaan vastaan kamppaileville. Syrjinnästä kärsiville tai siitä toipuville. Lasten kohtelua pohtiville. Ymmärrystään laajentamaan yrittäville.

Muualla: Moniäänisesti etenevä kerronta on sujuvaa, sanoo MarikaOksa. Mari A yllättyi; kirja ei ollutkaan odotetun vaikea. Selkeä kannanotto onnellisen lapsuuden puolesta, sanoo Kirjakirppu. Morrison on suvereeni tarinankertoja, sanoo Kaisa Reetta. Kirkasta kristallia, sanoo Omppu. Bleue lumoutui. Myös Ulla hämmästyi tekstin kirkkaudesta. Suketus vertaa kirjaa Hertta Müllerin Matalaan maahan.

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon. Suomennos Kaijamari Sivill. Tammi 2016.

Helmet-haasteessa 2016 ruksi kohtaan: Nobel-voittajan kirjoittama kirja.

Koti

Lotus, Georgia, USA. Pikkukaupunki, johon Frank ei usko koskaan palaavansa. Kunnes hänen on pakko, sillä sisko Cee on vaikeuksissa, eikä tällä ole ketään muuta, johon turvata.

Frank on niitä parikymppisiä sotaveteraaneja, joita sotien jälkeen tavataan, missä tahansa maassa sota on ollutkin. Frankin sota oli Koreassa. Jopa armeijaan meneminen tuntui hyvältä kurjan kotikaupungin ja surkeiden kotiolojen rinnalla. Mutta Cee on maailman ainoa ihminen, josta Frank tuntee vastuuta, ja hänen vuokseen poika palaa kotikonnuilleen. Vaikka:

"Georgian Lotus on maailman kamalin paikka, kamalampi kuin mikään taistelutanner. Tantereella on sentään jokin tavoite, kiihkoa, rohkeutta ja jonkin verran voitonmahdollisuuksia lukuisten tappiomahdollisuuksien joukossa. Kuolema on varma juttu, mutta yhtä varma on elämäkin. Ainoa vain, ettei sitä voi tietää ennalta."

Ceelläkään ei ollut helppoa. Hänellä oli vanhemmat ja isovanhemmat, mutta heistä ei ollut tueksi.

"Ilkeä isoäiti on jokseenkin pahinta, mitä tytöllä olla voi. Äidin kuuluu kurittaa ja komentaa, jotta tytär oppisi erottamaan oikean väärästä. Vaikka mummit ovat olleet ankaria omille lapsilleen, heidän kuuluu olla anteeksiantavia ja ystävällisiä lapsenlapsilleen. Eikö näin ole?"

Tyttö karkaa miehen mukaan heti kun tilaisuus tarjoutuu. Mies osoittautuu hyypiöksi, eikä Ceen onni käänny vielä senkään jälkeen. Frank palaa viime tipassa, ja onnistuu pelastamaan niin sisarensa kuin itsensäkin. Tai ainakin luo siihen mahdollisuuden, jos onnistuu karkottamaan menneiden painajaiset.

Kirja voisi olla ahdistava, sillä eletään ympäristössä, jossa on äärimmäistä köyhyyttä, väkivaltaa ja raakuuksia. Henkilöt ovat eläviä, tilanteet todellisia. Synkän painava, kaupunkia ja henkilöiden mielentilaa peilaava tunnelma jatkuu läpi kirjan. Intensiivinen tarina ei jätä lukijalle taukoja miettiä, kannattaisiko lukemista jatkaa, vaan imaisee. Ajallinen ja fyysinen etäisyys sekä tekstin napakka pituus loitontavat kuitenkin sen verran, ettei lukeminen käy liian rankaksi. Tehokas sukellus maailmaan, josta pääsee nopeasti pois.

Kirja tuo mieleen Joyce Carol Oatesin, mutta ei ole niin raadollinen ja pahaa tekevä; tässä on toivon mahdollisuus.

Muualla: Suuria asioita pienessä paketissa, sanoo Norkku  Tiivis ja vahva, todentaa Suketus. Valkoinen Kirahvi luki tärkeän kirjan, mutta jäi hieman hämmentyneeksi.

Toni Morrison: Koti. Tammi 2014. Suomennos Seppo Loponen.