Leena Krohn: Kadotus

Kirjailija on niin taitava, ettei hänen tekstiinsä koskaan pety. Krohn saa pieneen sivumäärään mahtumaan maailmoja. Sekä tunnelmia ja hahmoja, jotka jäävät vaivaamaan.

Päähenkilö on töissä löytötavaratoimistossa, Kadotuksessa. Hänelle tuodaan mitä kummallisimpia tavaroita, tai oikeastaan mitä tavallisimpia, kuten parittomia kenkiä ja korvakoruja. Juhlarahan rasioita tai kulahtaneita sateenvarjoja. Kummallista on se, miten ne katoavat ja ajautuvat toimistoon. Mikä merkitys on tavaralla, alkaa lukija miettiä, ja teksti vastaa, ettei tavaraa ole ilman ihmistä.

"Tavara ei ole vain materiaa. Yksinkertaisinkin, vähäpätöisin ihmisen tuottama tavara on kertomus, sillä se puhuu ihmiskunnan toiveista, tarpeista ja työstä."

Saamme lukea tarinan kunkin esineen katoamisen takaa. Se on vain osa isompaa kertomusta, josta lukija saa vain aavistuksen; loput voi itse kuvitella. Osa on selkeää, osa outoa, jopa pelottavaa. Katoamiset ja eri tarinoiden henkilöiden risteämiset tapahtuvat taiteiden yötä muistuttavassa irvokkaassa karnevaalissa. Erityisesti hätkähdytti tavata vanhentunut, virastaan pois joutunut Neiti Aika. Ja sitten ovat tietysti "he".

Krohnin taito on tuoda vaivaton tuntu omaääniseen ja hiottuun tekstiinsä, sen moniulotteisuudesta huolimatta. Katoaminen heijastuu paitsi tavaraan, myös ihmiseen yksilönä ja lajina. Onko muuten Kadotuksen kirjurikin kadonnut jostain?

"Usein, tänäänkin, olen varma siitä, että esineet ympärilläni ovat tietoisia läsnäolostani. Ne odottavat kuten minäkin odotan. Niiden hiljaisuus kuuntelee. Niiden hievahtamattomuus näkee."

Tekstin tummuus taittuu paikoin hiljaiseksi huumoriksi, kuten luovan kirjoittamisen kurssia vetävän turhautuneen kirjailijan tarinassa. Tai ironiseksi irvailuksi, kuten karnevaalin luonteen kuvauksessa. Krohnin mielikuvitus ei asetu realismin rajoihin, vaikka teema on selkeä: tuntemamme maailman tila.

"Kun ihmissuku häviää ja sen mukana ideatkin, suuret, pienet ja mielipuoliset, mitä jää jäljelle? Vain rojun ja tyhjien pakkausten määrätön massa. Se kelluu maailman merillä mantereiden kokoisina hitaasti kieppuvina roskapyörteinä. Se pyörii planeetan ympäri avaruusromun uusina vyöhykkeinä ja upottaa häviämättömiä hiukkasiaan ruokamullan ohueen, elävään vaippaan."

Hieno, ajatteluttava ja sopivasti häiritsevä teos.

Kenelle: Kummaa kestäville, taidokkaan kielen ystäville, maailman tilaa ja tulevaisuutta pohtiville.

Muualla: Luettua elämää sanoo, että Krohn vaatii ihmisiltä valpautta ja ajattelua: Mitä oikein olet tekemässä, ihminen? Lukuisa toteaa, että Krohn kirjoittaa jälleen uskomattoman hienosti ja viisaasti ja että hänen tekstinsä ovat aina uniikkeja.

Leena Krohn: Kadotus. Teos 2018. Kansi Marjaana Virta, taitto Jukka Iivarinen.

Erehdys

Leena Krohn on kirjailija, johon tutustun näköjään hitaasti, harmi kyllä. Tämä on vasta toinen Krohnini, ensimmäinen oli Hotel Sapiens, ja hän on todella tasokas kirjoittaja - kansainvälistä tasoa, kuten eräs blogiystävä sanoi.

Aiheeltaan Erehdys ei säväytä: kirjailijan kurjaa elämää, jossa kukaan ei ymmärrä. Näitä on nähty. Mutta Krohn tekee aiheesta tyylikkään, yllättävän ja hauskan. Kehyskertomuksen päähenkilönä toimii kirjailija E, joka on kirjastovierailulla lukemassa katkelmia teoksistaan. Lukija saa kokea sekä kirjailijan live-tilanteen että otteet teoksista, jotka ovat sanalla sanoen hurjia. Novelleina toimivat "otteet" vaihtelevat psykologisesta jännäristä uuskummarevittelyyn.

Kirjastoon saapuessaan E miettii kirjastovirkailijoita:

"...kirjastoon, niin E ajatteli, valikoituu juuri sellaisia henkilöitä, jotka ovat sisäänpäin kääntyneitä, salaa intohimoisia, pitkävihaisia, ovelia, yksinäisiä ja huonounisia... Ihan niin kuin kirjailijoihinkin."

Mikä tarinoista oli suosikkini? Vainoojat hätkäyttää heti alussa, Valon kuvia mietityttää, Retroterapeutti Käyrä naurattaa hillittömästi - niin hullu idea, että se varmaan on toteutettu jo jossain päin maailmaa ja rantautuu Suomeen viimeistään syksyllä. (Tavataan retroterapiakursseilla?) Puutarhaleikeistä en heti innostunut, mutta huomasin moneen kertaan miettiväni juuri sitä kirjan lukemisen jälkeen. Vierashuoneen valossa paljastuu kirjailijaksi ryhtymisen motiiveja.

Ja lisää tarinoita löytyy kirjasta. Vaikka se on ohut, olisin silti kaivannut sisällysluetteloa sivunumeroineen, palaamisen ja pläräilyn helpottamiseksi. Monipuolisuutensa vuoksi puolitoistasataa sivua tuntuu paljon enemmältä.

Teksti on nautinnollista, täsmällistä, taitavan ja kokeneen kirjoittajan viisasta työtä, jossa huomioidaan lukija parhaalla mahdollisella tavalla: lukemisesta ei tehdä vaikeaa, mutta ei silti tarjota helppoa. Tämä taito on harvinainen, ja olen samaa mieltä kuin alussa mainitsemani blogiystävä. Jotenkin vapauttavaa ja äärettömän rentouttavaa lukea tekstiä, jonka puolesta ei tarvitse jännittää eikä ponnistella yhtään, voi vain nauttia. Teksti kannattelee komeasti.

Mitä tapahtui kirjailija E:lle? Hän kokee kovia yleisönsä taholta, mutta ottaa iskut yllättävän tyynesti vastaan. Onko kirjailijan kohtalo lopulta palata kotiin ja häipyä lavasteisiin, sinkoutua kirjailijoiden tähtitaivaalle vai nousta lööppeihin? Ja mikä merkitys tällä kaikella on?

Kenelle: Suomalaisen laatukirjallisuuden ystäville, mielikuvitusta arvostaville, nirsoille suomen kielen lukijoille.

Muualla: Mestarillisia, sanoo Elina Krohnin novelleista. Ompun arvio, ja etenkin sen ensimmäinen lause, kannattaa vilkaista. Ilo lukea, sanoo Lukupinon Simo. Huokuu elämänviisautta, sanoo Kaisa. Sara arasteli Krohnia alkuun (sama täällä), mutta on nyt lujasti koukussa.

Leena Krohn: Erehdys. Teos 2015.

Hotel Sapiens

Hotel Sapiens on synkkä paikka. Sen asukkaat ovat sairaita, hulluja tai rikollisia. Hotellissa he ovat turvassa, mutta eristyksissä muusta maailmasta. Fantasiamaisten kertomustensa kautta Leena Krohn johdattaa lukijan ajattelemaan, mikä oikeastaan on todellista ja millainen sairaus ihmisiä vaivaa. Emmekö me kaikki ole sairaita?

Krohn ei näe tulevaisuuttamme valoisana, ainakaan Hotel Sapiensista katsoen. Luonnon tuhoutuminen, rahanahneus ja itsekkyys ovat sairastuttaneet ihmiskunnan. Kirja on surumielinen ja ahdistavakin allegorinen tulevaisuudenkuva, dystopia, joka pienestä sivumäärästään huolimatta sisältää paljon painavaa asiaa.

"Täällä voi vain olla olemassa ilman toivoa, ilman tekoja."

Kertomukset ovat erillisiä, ja toiset vaikuttavat enemmän kuin toiset; Hyytelö, Arki-ihmisiä ja Vierailu arboretumissa jäivät vahvimmin mieleeni. Myös Tooga on vaikuttava - pikimustaa huumoriakin siinä voi nähdä. Kuten monissa hämmästyttävissä ilmiöissä, joita kirjailija maalaa eteemme, kuten itsenäisen varjon, ilmoissa lenteleviä Gaussin käyriä ja älyllisiä kasveja. Mutta sen verran hurja tämä maailma on, ettei oikein uskalla nauraa.

"Kuka on oikeasti olemassa, kuka ei, siitähän täällä on mahdoton saada selvyyttä."

Kaiken kansan kestosuosikiksi en usko tämän kirjan nousevan, sellaiseksi se on liian sivistynyt ja mystinen, vierasperäisine sanoineen ja viittailuineen milloin Descartesiin, milloin Shelleyhin tai fysiikan käsitteisiin, mutta Krohn myös tuo mukaan lujaa elämänviisautta ja kokemusta, jonka epäakateeminenkin lukija ymmärtää. Teksti on selkeää, kieli taitavan soljuvaa ja kirkasta, vaikka teema ja tunnelma ovat salaperäisiä ja arvoituksellisia. Itse asiassa, kirja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Minulle Krohn on uusi tuttavuus eikä näin pieni otos vielä anna kattavaa kuvaa, mutta herättää halun tutustua tarkemmin tähän viisaaseen kirjoittajaan, joka virittää monenlaisia ajatuksia lukijan pääkoppaan risteilemään. Yksi lukukerta ei tunnu riittävältä, kirja on niin täysi.

Muualla: Yöpöydän kirjat -blogin Niina tutustuu kirjaan tarkasti. Häneltä löytyy linkkejä muihin arvioihin. Kirjaa onkin luettu näköjään todella paljon.

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia. Teos 2013.