tiistai 13. elokuuta 2019

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen

Eeva ja Mira kasvavat samassa kerrostalossa pikkukaupungissa, jossa leijuu kaljamaltaan haju ja jonka 60-luvulla rakennettuun lähiöön muutti aikanaan väkeä maalta kaupunkiin töihin. Kotona tuoksuu tupakansavu ja halpa punaviini, harvemmin ruoka. Lattioilla lojuu barbinukkeja ja tytöt hoilaavat Freemanin Tandemia ja muita hittejä sydämensä kyllyydestä. Lähipihat ja naapurit ovat tuttuja.

"Mun äiti on tämän kaupungin suurin huora, Mira julisti kovaan ääneen lähikaupassa ja jatkoi yhtä kovalla äänellä juomukondomeista. Näyttää pahalta, mutta ooh, tuntuu hyvältä, hän voihki. Muut asiakkaat yrittivät vaivautuneina pitää katseensa tiukasti seinissä tai tomaateissa tai lihatiskissä. Eevan mielestä tiskin porsaankyljyksistä yksi nytkähti hieman."

Riemastuin värikkäästä ajankuvasta ja ihmisistä, joista Talvitie piirtää eloisia, hienostelematta muttei kurjuuksilla mässytellen. Äidit, isät ja niiden korvikkeet sekä kaveripiiri ovat läsnä lasten kokemusmaailman mukaan. Tosin en tässä vaiheessa vielä tiennyt, miten tarina jatkuu, vaikka viitteitä auliisti tarjoiltiin. En arvannut, että tarinasta muodostuu moniulotteinen, psykologinen kasvukertomus, jossa on trillerimäisiä piirteitä, sukupuolten välistä jännitettä ja kirpaisevaa huumoria.

"Eevaa naurattaa. Hänelle käy usein niin. Kun ei ole mitään syytä, juuri silloin häntä naurattaa. Sopimattomassa tilanteessa päässyt nauru on on saanut monet raivostumaan. Se on tulkittu ylimielisyydeksi eikä ylimielinen ihminen ole miellyttävä. - Voi olla, että tuo sun piirre on mielenvikaisuutta. Hysteerisyyttä. Naisillahan esiintyy sellaista, Mira on analysoinut." 

Tyttöjen 1970- ja 80-lukujen lapsuudesta edetään uuden vuosituhannen alkupuolelle asti. Nainen istuu tutkijan haastateltavana:

"Isäsi mukaan olit jo lapsena hyvin itsenäinen. Tosin hän oli vähän huolissaan siitä, että jouduit olemaan niin paljon yksin. Kärsitkö yksinäisyydestä, Honko kysyy, koska arvioi, että on otollinen hetki yrittää yllättää keskustelukumppani jotenkin. Kerro minulle, tohtori, miksi poikkeavien ihmisten lapsuus pitää väkisin arvioida onnettomaksi. Pelottaako normaalikiimaisia ihmisiä, ettei heidän todellisuutensa olekaan ainoa mahdollinen."

Luonnollisesti kuvioon on astunut mukaan miehiä. Erityisesti Mies. Josta kertoja tekee niin herkullisen äklöttävän, että kummallista kyllä, hänkin tuntuu elävältä ja todelliselta. Siinä vasta setä!

"Hän tuntee taiteen ja kulttuurin mutta on perillä myös ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, taloudesta, urheilusta ja globaaleista teemoista. Impivaaralaisuudesta häntä ei voi syyttää, vaikka hän onkin asunut koko ikänsä samassa kaupungissa ja vieläpä sen eteläisissä kaupunginosissa. Mies tietää, tänään ja aina, täsmälleen minne on menossa ja mitä aikoo siellä tehdä. Hänellä on tarkkaan viilattu aikataulu ja agenda."

Miehessä on "paljon samaa kuin autossa. Tarkasti mietittyjä yksityiskohtia, erityisyyttä, herkkyyttä." Jopa hiukset vaikuttavat olevan miehen puolella, kun tämä pohtii omaa ja päivänsä erinomaisuutta. "Hänen päivänsä ovat kaikki klassikkoja omalla erityisellä tavallaan." 

Mutta miten Mies liittyy Eevaan ja Miraan ja mitä tapahtuu - se on jokaisen luettava itse. Arkisen isoa asiaa eri- ja tasa-arvoisuudesta, kehityksestä ja kehittymättömyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta tai niiden puutteesta. Painavaa mutta ei lainkaan raskasta; teksti onnistuu hienosti taiteilemaan rajan oikealla puolella, samoin kuin yhdistämään eri aikatasot luontevaksi, intuitiiviseksi kokonaisuudeksi. Olen lukenut aiemmin Porissa syntyneen toimittaja-kirjailija-viestijä Talvitien Keitäs tyttö kahvia -tietokirjan, joten hänen asiallinen feministinen otteensa oli tuttu. En toivo lukijoiden sulkevan tätä, hänen ensimmäistä romaaniaan, pelkästään feminismi-otsikon alle, niin paljon elämää kirja onnistuu kattamaan.

Lukemisen tueksi voi vilkaista jonkin kirjassa mainituista leffoista. Vaikka Scarface, Kuka pelkää Virginia Woolfia, Baby Doll tai James Bondit. (Lukuisiin kirjaviitteisiin en edes ala.) Kirpeän nautinnollinen lukukokemus, lupaan.

Kenelle: Naisille, Miehille, kasarilapsille, ystävyyteen uskoville, rakkautta etsiville, kuorta kasvattaneille.

Muualla: Kirjahullu-Ruusa toteaa tekstin olevan aitoa ja tunnelmaan helpon päästä. Omppu tykkäsi kerroksellisuudesta.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen. Into 2019.

Kansi Mika Tuominen, kannen kuvat Jyri Pitkänen. Ennakkokappale kustantajalta.




4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa metkalta! Laitoin heti kirjastoon varauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun laitoit, Jane. Luulen että tykkäät. Lukuiloa!

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa lupaavalta. Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lunastaa lupauksia, taidolla tehty. Kiitos kommentista Kia!

      Poista