lauantai 23. toukokuuta 2020

Anna Takanen: Sinä olet suruni

Sodasta ei pääse kirjanlukijana pakoon yrittämälläkään. Välttämättömiin luettaviin nousi Anna Takasen henkilökohtainen tarina kirjailijan isästä, sotalapsena neljän vanhana Ruotsiin lähetetystä Timosta, hänen äideistään Suomessa ja Ruotsissa sekä Annasta itsestään. Tästä kulmasta, sotalapsen lapsen, en muista sotaa kirjoissa käsitellyn. Kiinnostus oli myös henkilökohtaista: tiedostan olevani Annan kanssa sukupolvea, jonka kasvatusta ja sitä kautta elämää sotatraumat ovat vahvasti leimanneet. Monta hyvää syytä kiinnostua kirjasta, jollainen aiemmin puuttui.

Kyseessä on esikoiskirja, joka luokitellaan kaunokirjalliseksi muistelmaksi. Kuka tahansa raapustelija tukholmalainen Takanen ei ole, vaan taidealan ammattilainen, toiminut teatterinjohtajana Göteborgissa ja Tukholmassa, näytellyt ja ohjannut. Taiteellinen osaaminen näkyy myös kirjanteossa, se on paitsi koskettava perhetarina myös kirjallisesti kiehtova ja persoonallinen teos.

Tarina alkaa isovanhemmista. Annan Väinö-ukki kaatui sodassa hyvin nuorena. Mummi Saara jäi leskeksi onnellisen mutta surkean lyhyen avioliiton päätteeksi, kahden pienen pojan kanssa, Timon ja Leevin. Saara yritti pärjätä, mutta kun Timo alkoi sairastella, resurssit loppuivat, kuten tavataan sanoa. Suomeksi: Saaralla ei ollut rahaa eikä voimia hoitaa kahta lasta, ja hän pelkäsi tosissaan poikansa hengen puolesta. Ja niin hän suostui lähettämään tämän Ruotsiin, maatilalleen poikaa kaipaavien Gustavin ja Alman luo.

Sairastaminen, matka ja erossaolo äidistä pelottivat poikaa. Mutta Timo selvisi, sopeutui uuteen kotiin ja oppi kielen ennätysvauhtia. Hänen piti olla Ruotsissa vain parantumiseensa saakka. Suunnitelma ei toteutunut; siitäkö johtunee, että vielä aikuisenakin hänen oli vaikea luottaa, mihinkään.

"Sisimmässään hän vihaa yllätyksiä, kukaan ei voi selittää mitä tapahtuu tai tulee tapahtumaan."

Kirjeet kulkevat, vaikka harvakseltaan. Ikuisen ikävän kaihertaessa mieltä Timo kasvaa ja kasvatetaan ajan tapaan, kurilla ja kotimaatilan työhön tiukasti osallistaen. Aika Ruotsissa venyy, vuoteen, useaan. Saara menee uusiin naimisiin, Timolle syntyy lisää sisaruksia Suomessa. Mutta sukunimeään hän ei suostu vaihtamaan ruotsalaiseen, vaikka kasvattivanhemmat sitä ehdottavat. Poika raaputtaa uhmakkaasti ikkunaan oikean nimensä, paikkaan, josta tietää kasvatti-isänsä sen näkevän.

"Gustav kiskoo hänet ikkunan eteen ja kysyy: onko tuo sinun nimesi? Hän mumisee, että on. - Puhu niin että kuuluu, poika. Onko tuo sinun nimesi? Nyt isä painaa vastaukseksi päänsä. Missä on suojaava myssy? Kaikki pysähtyy. Äkkiä Gustavin käsi on isän tukassa ja tukistaa poikaa lempeästi. - Sanotaan sitten niin, Timo Takanen, sanotaan niin."

Timolle opetetaan tottelevaisuutta. Hän käy koulua, tekee töitä, vankistuu ja vahvistuu. Särö sydämessä ei silti ikinä parane, ei Timon, ei Saaran eikä Leevi-veljen. Säröileviä sydämiä tulee lisää. Etenkin Ruotsin-äiti Alma toivoo, ettei heidän tarvitsisi luopua Timosta. Timo pääsee näkemään äitinsä ja veljensä vasta kun kun osaa itse matkustaa, 16-vuotiaana. Leevi odottaa malttamattomana.

"Mutta ensin kesän on tultava, ja se tulee Timon kanssa. Enempää ei oikeastaan tarvitse suunnitella, Leevi ajattelee ja päättää kertoa Timolle oikein hyvän puukkojutun kun he menevät saunaan. Mutta millä kielellä?"

Gustav ja Alma haluavat adoptoida Timon. Poika on tullut siihen tulokseen, että "Suomi ei halua häntä takaisin, mutta Ruotsi haluaa pitää hänet." Suomen passi palaa kaakeliuunissa.

"Aamukahvilla hän ilmoittaa päätöksensä Gustaville. Gustav vetää saappaat jalkaansa, ojentaa isälle hänen saappaansa ja sanoo: - Hyvä, Timo pieni, päivän työt odottavat, ja nyt lähdetään lypsylle."

Timo aikuistuu ja avioituu, saa lapsia, kirjoittaja-Annan sisaruksineen, ja vie perheensä pitkälle auto- ja laivamatkalle lapsuudenperheensä luo.

"Kun minun suuri, vahva isäni kääntyy harmaan rintamamiestalon soratielle, hänestä tulee taas sotalapsi jonka hänen äitinsä joutui lähettämään pois kotoa, Ruotsiin. Keskellä pihamaata seisoo minun Suomen-mummoni yksinkertaisessa puuvillamekossa. Näyttää kun hänet olisi ruuvattu kiinni maahan. Sota ei koskaan jätä häntä rauhaan. Hän on seisonut siinä isää odottamassa siitä asti kuin heräsi. Nyt heidän katseensa kohtaavat, vaikka välimatkaa on viisikymmentä metriä."

Menneistä Timo ei halua puhua, Annallekaan, joka utelee. Tuttu ilmiö suomalaisissa vanhan kansan miehissä, eiväthän sodassa olleetkaan siitä juuri puhuneet. Mutta tyttö lie perinyt suomalaista sisua ja lopulta saa isänsä kertomaan tarinansa suuttumalla tälle siitä, että isä pimittää myös hänen tarinaansa, hänen perheensä asioita.

"Isän katse on järkähtämätön. - Emme puhu Suomesta koska meidän täytyy pysyä elossa. - Se on myös minun historiani, minulla on siihen oikeus. Anna se minulle oikeasti."

Anna ymmärtää pian paljon enemmän isästään, itsestään, mummeistaan ja vaareistaan. Tarina on hänelle syvästi henkilökohtainen ja järisyttävä kokemus, jota Anna käsittelee omalla tavallaan, teatterin keinoin. Näytelmä Fosterlandet saa ensi-iltansa, lopulta myös isän hyväksynnän.

Kirja kertoo kiinnostavia yksityiskohtia perheestä ikään kuin episodeina, vaikka on hyvinkin juonivetoinen. Timon armeija-ajasta. Velipuolesta Axelista. Siskoista. Annan äidistä, joka lehteä lukiessaan Timon jo ollessa vanha ja sairas "kertoo isälle, miten Maahanmuuttovirasto suhtautuu yksinään maahan tuleviin pakolaislapsiin, sanoo että virasto tekee turvapaikka-asioissa vain yhden päätöksen viikossa." Yllättävä kytky nykypakolaisuuteen muistuttaa viisaasti siitä, ettemme aina ole olleet vain vastaanottajina.

Äideistä kerrotaan erityisesti. Niitä on Timolla kaksi, Annalla yksi, mutta Annasta itsestään ei tule äitiä: tästä tulee hänelle toinen suuri suru isänperinnön lisäksi.

Kaunis teos, koskettava tarina, joka vie suruun mutta oudosti myös tuo sieltä pois. Ja auttaa ymmärtämään tuota sukupolvea, joka soti sotansa omalla tavallaan.

Fosterlandet-näytelmä on esitetty myös Suomessa Svenska Teaternissa vierailunäytäntönä.

Kenelle: Sotalapsien lapsille, perhetarinoiden ystäville, suomalaisuuden historiaa ymmärtämään pyrkiville.

Muualla: Pikkaraisen kirjakammi sanoo kirjaa kertakaikkiaan hienoksi ja pohtii sodan varjoa ja sitä, miten pitkän varjon nyt vallitseva korona-aika meihin jättää. 

Anna Takanen: Sinä olet suruni - kertomus sotalapsestaja sotalapsen lapsesta. Gummerus 2020. Suomennos Leena Vallisaari. Kansi Jenni Noponen.


Helmet-haaste 2020 sopii kohtiin 12 kirjasta on tehty näytelmä (tosin niin päin, että näytelmä oli ennen kirjaa, mutta merkkaan tähän kohtaan silti), 30 kirjassa pelastetaan ihminen (sotalapsi), 44 sisältää kirjeenvaihtoa, 45 esikoiskirja ja 49 julkaistu tänä vuonna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti