perjantai 13. heinäkuuta 2012

Taidetta Pietarissa

Tein huikean matkan venäläiseen kulttuuriin. Eremitaasi on maailman suurin taidemuseo: taideteoksia on kolmisen miljoonaa, josta vain viitisen prosenttia on esillä. Missä loput ovat?

Varoitus, nyt tulee firmaan päin vetoa, sillä Lemminkäisen työn jälkeä ovat monet Eremitaasin varastotilat. Staraya Derevnja on uusi hallinto- ja restaurointikeskus. Siihen kuuluu muutama normaalin keskussairaalan kokoinen rakennus, joissa työntekijät ahertavat aarteiden kimpussa ja tekevät ihmeitä, kuten kokoavat muinaisia ikiajat sitten romahtaneiden kirkkojen seinien freskoja pienenpienistä palasista uudelleen uskomattomiksi taideteoksiksi tai muuttavat mustuneet marmoripatsaat ajanlaskun alusta jälleen valkoisiksi ja säihkyviksi.

Rakennushankkeena työ on vaativa etenkin talotekniikaltaan, sillä aarteiden säilyminen edellyttää tarkasti lasketun ilmankosteuden, -paineen ja lämpötilan. Kussakin tilassa on oma mikroilmastonsa, juuri sille sopivin asetuksin. Tekniikkaa tarvitaan runsaasti myös turvajärjestelyissä, jotka ovat luonnollisesti säilytettävän tavaran mukaiset, ainutlaatuiset. Tässä hankkeessa ei ole voitu ottaa mallia muualta, koska vastaavaa ei muualla ole!

Osa keskuksesta on entisestä rakennuksesta saneerattua, osa täysin uutta tilaa. Minulle uusi tieto oli se, että keskukseen tulee myös yleisölle avoimia näyttelyitä ja tiloja. Muutkin kuin työntekijät siis pääsevät nauttimaan tarjonnasta, ilmeisesti ensi vuoden puolella.

Juttua ja kuvaa tulee Lemminkäisen asiakaslehteen syyskuussa (ja tämä oli minun matkani syy). Hienojen tilojen lisäksi näin monta uskomatonta taideaarretta, leuka on vieläkin kipeä loksahtelusta. Itse pääjohtaja Piotrovskyn puheille en sentään päässyt, mutta hänen työhuoneensa ovella kävin, turvallisuuspäällikön hellässä huomassa tietysti. Venäläiset ovat syystäkin) ylpeitä aarteistaan, ja pietarilaiset opetetaan jo pieninä arvostamaan taidetta ja kauneutta: kaikki koululaiset käyvät tutustumassa Eremitaasiin.

Pietari on muutenkin elämys - metropolin valtaisa liikenne ja venäläinen ylenpalttisuus, tai pitäisikö sanoa mahtipontisuus, ovat näkyvimpiä ilmiöitä kaupunkikuvassa, jonka jälkeen Helsinki tuntuu kovin pieneltä ja hiljaiselta. Aikaa enempään kuljeksimiseen isolla kylällä ei ollut, mutta pari katuhavaintoa: kaikilla nuorilla naisilla on kynnet lakattu vain kärjistä. Ja autoissa on nauhoittavat kamerat, sillä onnettomuuksia sattuu paljon, joten korvauksien ja sakkojen varalta on hyvä olla todiste siitä, mitä oikein tapahtui.

Ruokaa ja juomaa on saatavilla joka kulmassa, eikä maksa paljon suomalaisen mittapuun mukaan, noin 3-6 eurolla saa kelvollisen kolmen ruokalajin lounaan työpaikkaruokaloissa tai ketjuravintoloissa. Varsinaisissa ruokapaikoissa hinnat saattavat kyllä olla aivan toiset. Jonna kävi Pietarissa talvella, minun vierailupäiväni oli aurinkoinen ja helteinen. Liikkumista kaupungilla hankaloittaa se, että katukyltit ja opasteet ovat vain kyrillisin kirjaimin.

Junassa on näppärä matkustaa; Pietariin matkaa Helsingistä nopeammin kuin Kuopioon ja matkan aikana voi lukea, tehdä töitä, syödä ja jaloitella. Paperit tutkitaan tarkasti moneen kertaan, rajalla ja matkan alussa. Hauska tapaus sattui, kun virkailija kyseli minulta, onko minulla matkassa ”any magazine”? Hieman ihmettelin sensuurin tehokkuutta, mutta auliisti esittelin asiakaslehteämme, kunnes selvisi, että hän halusikin tietää, onko mukana ”any medicine”. No, lehtiajatuksissa kun matkassa olin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti