Olot

Olot-kirja oli erittäin myönteinen yllättäjä. Vahva kirja, joka tarjoaa lyhyttä täsmällistä lausetta, periaatteella selkeä teksti, selkeä ajatus.  

Elsa, Ellu ja pieni Emilia ovat kolmen sukupolven naiset, joista jokainen kertoo… niin, oloistaan. Siitä miltä tuntuu, vaikkei ymmärräkään miksi tai miksi juuri nyt.  Tai mitä pitäisi tehdä, että olo olisi parempi. Nimittäin nopeasti selviää, että heillä ei mene hyvin.

Ellu alkaa olla hukassa omassa elämässään. Avioliitto rakoilee, kodin- ja lapsenhoito ovat retuperällä, työ tärkeänä virkanaisena sentään hoituu, jotenkin. Vaikka kirja kertoo tarinaa jokaisen näkökulmasta vuorotellen, mielsin Ellun päähenkilöksi, ehkä hänen aikuisen statuksensa vuoksi tai siksi, että muiden naisten yhteys muodostuu hänen kauttaan ja siksi, että hänen (olemassa)olonsa vaikuttaa muihin eniten, etenkin lapseen.

”Tässä on Ellu. Ellun Volvosta on tullut hikikoppi ja rakennekynsien alla on multaa, ja viimeisimmästä sivistyneestä valkoviinilasillisesta on aika tavalla aikaa. ---Tässä Ellu on, kaikessa tärkeydessään, korkeastikoulutettu ja hyväpalkkainen kaupunkilais-Ellu, seuranaan kuollut kissa ja muut maalliset asiat. Kaikki se, mistä Ellu niin kiihkeästi tempoi itseään irti, tuijottaa häntä nyt suoraan silmiin.”

Lapsi heijastaa äidin tunteita, oloja; ehkä isoäidinkin. Onko ongelmiin suhtautuminen periytyvää vai opittua? Lapsen tavoin Emilia tietämättään ymmärtää, että kaikki ei ole hyvin ja alkaa oireilla, vaarallisestikin. Myös Elsan olo muuttuu, hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä:

”Mikään ei ole niin kuin on aina ollut. Tulee olo että koko ajan joku huutaa ja silti on aivan hiljaista. Tulee olo ettei minulle enää tule mitään toisenlaista kuin se mitä oli aina. Ja sen, mitä oli aina, on joku vienyt minulta pois. Tulee olo, että olen kulkenut harhaan, kauan sitten, ja ymmärrän sen vasta nyt.”

Tarinassa edetään kohti kulminaatiopistettä, jota lukija alkaa suorastaan pelätä, kun synkkyys tiivistyy.

Mikä on tarinan opetus? Se, että kuka vain voi menettää hallinnan. Se, että kasvatus ja lapsuus vaikuttavat koko elämän. Se, että ihminen - missä iässä tahansa - ei kestä mitä tahansa. Ainakin nämä, kukin löytänee omansa.  Vaikka teksti on eri-ikäisten kerrontaa, jokaisen osalta se on hyvin uskottavaa. Elsa on jo iäkäs ja väsynyt, Emilia puhuu kuten lapsi hyppelehtien asiasta toiseen, Ellu on keski-ikäinen, joka ei riitä ja jonka mielenterveys horjuu. Aikuiset joutuvat kohtaamaan menneisyytensä, eikä kohtaaminen ole iloinen. Lasku silmien sulkemisesta ja virheistä lankeaa väistämättä maksettavaksi.

Olot ei ole iloinen tarina. Mutta vahva ja pitää otteensa. Kolmen sukupolven kertomus tuntui ensin minustakin kalutulta aiheelta, kuten Lumiomena pohti, ja toi muistumia muun muassa Helmi Kekkoseen Valintaan, jonka myös Maria mainitsi, mutta hienosti Sanna Eeva löysi oman äänensä, joten vertailua ei tarvinnut jatkaa.

Kirjoittaja on taitava; luin samaan syssyyn myös hänen edellisensä, Maamorsiamen, ja sekin on hyvä, vaikka Oloja raakileempi. Rehellisyydessään Sanna Eeva toi mieleen Jussi Valtosen, nuoren ihmisen tuntojen kuvauksineen, Eevalla naisten, Valtosella miesten.  

Sanna Eeva: Olot. Karisto 2012.