maanantai 13. toukokuuta 2013

Paljain jaloin

Syöpä vei Laura Savelta paljon; jalan, terveyden, ystävän, ammatin, lopulta hengen. Olin kuullut kirjasta, jonka kirjoittaja ehti kuolla ennen kirjan julkaisua, ja kun siihen törmäsin kirjastossa, en malttanut olla lukematta. Syövän pelko kummittelee taustalla. Saisiko kirjasta vinkkejä, miten tulisi toimia, jos itse tai läheinen sairastuisi? Voiko kuolemaan jotenkin valmistautua?

Laura oli nuori nainen, 1983 syntynyt lääketieteen opiskelija. Puolisonsa Sofian kanssa heillä oli pienokainen Otso, vielä vauva, kun Laura sai lääkäriasemalta magneettikuvistaan lausunnon. Se muutti elämän kertaheitolla: "Kuvassa näkyy jonkinlainen kasvain. Näiden kuvien perusteella sanoisin, että se vaikuttaa pahanlaatuiselta."

Sairaus syöksee Lauran hoitojen, lääkkeiden ja leikkausten kylmään, kaikkinielevään maailmaan. Ja pelkoon, johon hän kipeästi kaipasi ja onneksi myös sai terapia-apua. Kirja on hyvin täsmällinen, rehellinen sairauskertomus kustakin syövän vaiheesta. Puhekielisenä, ilman lääketiedejargonia tai vaikeita termejä. Saamme lukea dokumentin siitä, miten häntä hoidetaan, miten hoidot vaikuttavat, miten ammattilaisetkin tekevät virheitä ja miten onnenvarainen moni asia lopulta on.

Laura oli fiksu, hän selvitti ja tiesi tarkkaan, mitä milloinkin tapahtui. Hän kertoo avoimesti myös tunteistaan vaikeana aikana. Myös siitä hetkestä, kun hän tajusi taudin tappavan hänet. Lauran ajattelu on kautta kirjan pelottavan kirkas ja selkeä. Kurjaa, ettei hän ehtinyt kuulla kirjan julkaisupäätöksestä, se olisi varmasti ilahduttanut - hänestä jäi selvä jälki, hän vaikuttaa vielä pitkään, hän sai tehtyä henkisen testamentin sekä läheisilleen että meille muille.

Takalieve väittää romaanin kääntyvän "lohdulliseksi kertomukseksi vaivihkaa ohikiitävien päivien  merkityksestä." No ei tasan käänny lohdulliseksi. Kyllä loppu on surullinen, hätää ja pelkoa täynnä, ja ajattelin pääasiassa sitä, miten vähän meistä lopulta jää. Kun lapsikaan ei muista, jos aikuiset eivät auta. Miten nopea, lyhyt ja arvaamaton olemassaolo on. Epäreilu. Kuten kirjailija itse sanoo: "Yksi helvetin kananlento tämä elämäni."

Tätä aikaa on moitittu siitä, että kuolemaa piilotellaan. Vanhukset ja sairaat eristetään hoitokoteihin, joista he siististi katoavat. Kuolema ei ole osa luonnollista arkeamme, kuten ennen, kun kuoltiin kotona, omaisten keskellä. En osaa kuvitella, miten kuolema voisi nyt olla jotenkin "läheisempi", mutta  tämänkaltaiset tositarinat ainakin tuovat siihen liittyviä faktoja tutummaksi. Samaa tehtävää toimittaa telkkarisarja, jossa kuolevat kertovat itse ajatuksistaan. Tunnepuolella uskon kuoleman olevan silti aina yllätys, johon ei voi varautua.

Kenelle suosittelisin kirjaa? En kuolemaa liikaa miettiville, en tunteilla mässäilijöille enkä liian herkille. Enkä tirkistelijöille, jotka haluavat kauhistella ja herkutella omalla onnekkuudellaan vertaamalla itseään huono-onnisempiin. Tämä tositarina ansaitsee enemmän kunnioitusta. Suosittelisin kuolemansairautta pelkääville, läheisensä menettäneille, sairauden keskellä jo kamppaileville. Ja kaikille elämän arvaamattomuudesta muistutusta kaipaaville.

Muualla: Järjellä ja tunteella kertoo väkevästä lukukokemusta ja Rakkaudesta kirjoihin toteaa kirjan antavan hyvää perspektiiviä arjen pikku murheisiin.

Laura Save: Paljain jaloin. WSOY 2013.

12 kommenttia:

  1. Kiitokset linkityksestä! Minäkin ihmettelin tuota väitettä, jonka mukaan romaanin loppu olisi jotenkin lohdullinen. No, voimme tietysti lukijoina kokea asiat eri tavoilla, mutta myös minusta Lauran kuolemasta oli lohtu kaukana. Hänen muistolleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain! Muistin kirjoituksesi ja sen, miten suuren vaikutuksen kirja sinuun teki, kun näin kirjan kirjastossa, joten tulin siihen tarttuneeksi.

      Poista
  2. Haluaisin kovasti lukea tämän, mutta en ole vielä uskaltautunut edes varausjonoon. Minulla on tapana elää kirjoissa hyvin vahvasti mukana ja hieman pelottaa, miten tämä vaikuttaisi. Kirja kuitenkin kuulostaa kovin kiinnostavalta, myös sinun tekstisi vahvistaa tunnetta että tämä tulisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä mässäile mitenkään, vaan kertoo selkeästi, mikä sinänsä helpottaa lukemista, mutta onhan aihe rankka. Itsekin vähän epäröin sen vuoksi.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä voimakas lukukokemus, edelleen vahvasti mielessä. Harvemmin tulee vastaavanlaisia kirjoja luettua, eikä ole kyllä tarvettakaan: tässä on pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähään aikaan ei ehkä tee mieli lukea ihan yhtä surullista tarinaa. Tosin se kumma kirjallinen ilmiö näkyy minulla nytkin: jokin teema alkaa toistua peräkkäisissä kirjoissa, tahattomasti. Ja nyt se on näköjään kuoleminen. Aloin jo lukea Foenkinoksen Yhden elämän muistoja, mutta kun heti alussa tuli yksi kuolema, päätin jättää vähän tuonnemmaksi.

      Poista
  4. Tätä en ole lukenut, mutta luin jokin vuosi sitten kirjan syöpää sairastavasta pojasta, (Doris Lundi: Eric). Oli tosi rankka lukukokemus, kun oli vielä tosipohjainen ja äidin näkökulmasta kirjoitettu.
    Hrr. Joskus tuntuu että sitä tuntee ihan itsekin ytimissään sen kivun mitä kirjan henkilöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, muistankin tuon Ericin! Se oli hyvin koskettava. Luin myös äskettäin uutuuden Tähtiin kirjoitettu virhe, joka ei ole tosipohjainen, mutta sama teema, lapsi/teini sairastuu vakavasti. Siinä on kertojana lapsi itse.

      Poista
  5. Se, että Laura kuoli, on kamala asia ja siinä ei ole mitään lohdullista. Koin kuitenkin Lauran ainakin jollakin tasolla sopeutuneen siihen tietoon, että hän ei selviä. Lohdullisuutta näin siinä, että hän ei luovuttanut missään vaiheessa, vaan kaikesta huolimatta todella ELI elämänsä ihan loppuun asti. Laura kirjoitti kirjassan, että vaikka hänen elämänsä näyttää jäävän lyhyeksi, hän on kuitenkin elänyt ihan täyden ja kokonaisen elämän ja vieläpä hyvän sellaisen. Paljain jaloin on hieno kirja, joka jätti minuun lähtemättömän jäljen, jota haluankin kantaa ikuisesti mukanani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, Anonyymi, että Lauran oma suhtautuminen toi lohtua muuten surulliseen tarinaan. Hienoa että se vaikutti sinuun niin vahvasti, toivon että sen jättämä jälki kantaa pitkälle ja lohduttaa hankalissa paikoissa.

      Poista
  6. Tämä oli tosiaan voimakas lukukokemus, jäi mietityttämään. Itkettikin jossain vaiheessa. Lähipiirissäni on ollut syöpä, joten se jätti vielä enemmän ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura ei varmasti unohdu helposti jos koskaan, aitoutensa vuoksi. Syöpä on ikuinen pelko ja koskettaa monia, ikävä että sinunkin lähipiiriäsi, Krista.

      Poista