En ole suuri McEwan-tuntija, vaikka olen muutaman kirjan herralta lukenutkin. Vieraan turvan pilasin itse huolimattomalla lukemisella, ja Polte oli odotetusti fiksu mutta yllättävästi hauska! Sementtipuutarha (The Cement Garden) on McEwanin esikoisromaani, jossa näkyvät jo selkeinä hänen tuotannolleen ominaiset piirteet. Outo vahva, pahaa enteilevä ja vangitseva tunnelma, jossa ei päällisin puolin välttämättä tapahdu paljon - tai tapahtuu, mutta vähäeleisesti. Kuitenkin seuraukset ovat järisyttäviä.
Teinipoika Jack kertoo perheensä tarinaa: hän on jäänyt kahden siskonsa ja pikkuveljensä kanssa orvoksi, ja lapset yrittävät pärjätä kotitalossan miten parhaiten taitavat. Eikä se ole kummoista se. Kun aikuisia huolenpitäjiä ei ole, kaikki alkaa mennä oudoksi. Lapset ovat sydäntäsärkevän heitteillä. Paitsi taloudenhoidon puutteita, he kärsivät psyykkisistä traumoista ja turvattomuudesta, eivätkä he yksinkertaisesti pysty hoitamaan arkeaan kuten aikuisen lukijan mielestä "kuuluisi". Ja ajautuvat toimimaan niin kuin kukaan ei toivoisi lastensa toimivan. Jos kukaan ei opasta eikä ohjaa, niin mitä voi odottaa?
Vanhin tytär Julie on 16, ja pienin Tom vasta kuusi. Tom etsii siskostaan äitiä, ja fiksu Julie ymmärtää sen, mutta ei ole kypsä rooliin. Hän kärsii itsekin - 15 täyttävästä Jackista puhumattakaan, jonka herkin teinivaihe muodostuu painajaismaiseksi. Pari vuotta Jackia nuorempi tytär Sue jää lapsista kaukaisimmaksi. Pieni Tom on perheen "vauva", joka luonnollisesti kärsii äidin menetyksestä eniten tai ainakin välittömimmin ja äänekkäimmin.
Vaurioitta eivät muutkaan selviä. Huolenpitäjän puute saa normaalitkin asiat väärille raiteille lasten elämässä. Kun henkistä tukea ei ole, lihallisuus korostuu - eihän lapsi tiedä muusta. Hän näkee, ettei tarvitse peseytyä, ei siivota, ei hoitaa ns. normaaleja velvollisuuksia. Tämä on aikuisen painajainen siitä, mitä tapahtuisi, jos lapsi jäisi yksin. Äiti ei ollut kovin huolehtiva eläessäänkään, mutta hän oli sairas eikä jaksanut. Ja ilmeisesti edusti sukupolvea, jossa lapsille ei kerrottu "totuuksia". Lapset olivat oppineet omatoimisiksi jo ennen äidin kuolemaa. Isä oli kuollut jo kauan sitten.
Hyvin vaikuttava tarina, tummasävyinen ja koskettava; ihailen tekijää tarkasta psykologisesta silmästä ja uskottavuuden luomisesta eri-ikäisten lasten silmin katsottuna. Hurjasti mutta hätäilemättä etenevän tarinan luki lähes henkeä pidätellen, eikä loppua voinut arvata - tai ehkä voi aavistella, mutta se ei ollutkaan pääasia, vaan lasten kokemus ja reagointi tuossa kummallisessa tilanteessa. Huumoria tai lämpöä tästä on turha etsiä, vahvaa tunnelmaa löytyy sitäkin enemmän.
Muualla: Hanna Kirjainten virrassa asettaa kirjan kategoriaan "kolkko realismi", Erja oli vaikuttunut, Morre ei saanut otetta. Luetut, lukemattomat -blogissa Liisa herätti keskustelun ahdistavista kirjoista, ja myös Sementtipuutarha mainittiin. Tarina on kuitenkin niin kaukana arjesta, että en ahdistunut liikaa kuten joskus pelkäsin. Luulen kyllä muistavani sen pitkään!
Ian McEwan: Sementtipuutarha. Otava 2009 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1980). Suomennos Eva Siikarla.
Mahtaisiko olla pienten lasten äipälle liian rankka? Tavallaan kirja kiinnostaisi, mutta kun mainitsit ettei tämä sisällä ollenkaan lämpöä/huumoria niin taidanpa jättää väliin. Kyllä noita kahta elementtiä voisi ripotella rajuunkin tarinaan ilman että uskottavuus kärsisi!
VastaaPoistaEi todellakaan hyvän mielen kirja. Mutta asetelma on kuitenkin niin kaukana ns. normaalista elämästä, että ei tule ihan iholle, kuten itsekin pelkäsin (vaikkei olekaan pieniä lapsia). Huumoria ja lämpöä ei näiden elämässä ole, joten ei sitä voi olla tarinassakaan.
PoistaLukematta vielä on, vaikka hyllyssä nököttää. Kiinnostaisi kyllä, ja lyhyen mittansa vuoksi ei varmaan veisi kauaa, mutta jotenkin en ole saanut tartuttua.
VastaaPoistaEhkäpä lähiaikoina, ehkäpä...
Teinien sielunelämääkin tämä jotenkin kuvaa, ja ainakin sitä, että ohjausta ja opastusta lapset missä vain iässä kipeästi tarvitsevat, mikä opea voisi motivoida :-)
PoistaMikähän siinä on, etten minä ole McEwanista milloinkaan oikein innostunut. En tosin ole lukenutkaan muuta kuin Ikuisen rakkauden (joka muistaakseni oli ihan hyvä) ja yrittänyt Sovitusta useampaan otteeseen. Tämä voisi aiheensa vuoksi kiinnostaa, mutta voi olla että jää lukematta kuitenkin.
VastaaPoistaMinun tietoisuuteni McEwan on hiipinyt vähän varkain, en ole kirjoja etsinyt mitenkään, mutta jotenkin niitä on osunut kohdalle. Pidän häntä erittäin taitavana ja älykkäänä kirjoittajana ja vahvan (pelottavan) tunnelman luojana, muttei hän ole suosikkilistani kärjessä, ainakaan vielä. Sekä tapahtumat että henkilöt jäävät hänen kirjoissaan kuitenkin jollain tavalla kaukaisiksi, enkä osaa eläytyä niihin täysillä.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus tästä kirjasta, jonka olen jo pitkään halunnut lukea, mutta kauhukseni unohtanut koko jutun. Juuri Liisan blogia ja kommentteja lukiessani tämä kirja muistui mieleeni ja olen onnistunut tonkimaan sen jo esille. Otan lukuun heti, kun saan toisen keskeneräisen kirjan luettua. En viitsi aloittaa kolmatta tähän syssyyn, ettei mene pää sekaisin ;)
VastaaPoistaKiva kuulla Elegia, mitä mieltä olet tästä, postaustasi odotellen! McEwan tulvii nyt omaan lukupinooni: äsken kirjastosaalina mukaan lähti Makean nälkä, joten pian kirjoittelen siitä.le
Poista