lauantai 18. maaliskuuta 2017

Lari Kotilainen: Kielen elämä - suomen kieli eilisestä huomiseen

Suomen kielen kehityksen kantauralista nykykieleen tiivistää nautittavasti Lari Kotilainen, joka
väläyttää myös tulevaa.

Luulin kirjaa paksuksi tieto-opukseksi, jota saa raahata selkä vääränä ja kahlata läpi viikkokaupalla. Nimittäin kirjastojono eteni hyvin hitaasti. Vasta nyt sain se käsiini, vaikka teos ilmestyi jo syksyllä (ja varasin hyvissä ajoin). Yllätys oli sitä suurempi: kirjassa on vain 239 sivua, ja se sisältää jo kattavan lähdeluettelon. Fyysiseltä kooltaan se on pieni eikä yhtään pelottava, alle A5-kokoisine sivuineen ja pehmeine kansineen.

Mutta sisällöltään täyttä rautaa! Kotilainen kirjoittaa kielemme elämäkerran kansantajuisesti ja hauskalla, rupattelevalla tavalla, jota lukee kuin parasta romaania. Mikä voisi olla parempi elämäkerran aihe kuin kieli, jota kirjahullu palvoo jo valmiiksi. Sivut kääntyvät nopsaan, voin luvata, kuten varmasti kirjoittaja tarkoittikin.

Aihe on
iso, ja Kotilainen on taitavasti tehnyt rankkaa karsintaa luettavuuden hyväksi. Lukijaa suoraan puhuttelevat kommentit toimivat, jos ei pahastu kovan faktan viihteellisestä paketoinnista. Minä koin saavani paitsi nautittavia lukuhetkiä myös kattavan yleiskatsauksen siitä, miten ja miksi kielemme on nyt sellainen kuin on. Kielemme on menestystarina, on kirjoittajan viesti, eikä hänen perusteillaan voi muuta sanoa.

"Tavallaan kirjakieli oli jopa sivutuote, joka oli pakko luoda, kun pyrittiin tärkeimpään eli pappien tarvitsemien tekstien julkaisemiseen kansankielellä."

Vanhat argumentit suomen kielen vaikeudesta, pienuudesta ja omalaatuisuudesta ammutaan alas vastaansanomattomasti. Vaikkei niillä kehtaa enää elvistellä, voimme ylpeillä monella muulla seikalla, etenkin kielemme kehittämisen määrätietoisuudella ja tietysti itse kielellä, sen moninaisuudella, rikkaudella ja kauneudella.

Suomen kielen synnystä Kotilainen kertoo selkeän tarinan. Kantamuoto on kotoisin Volgan mutkasta, vaikka geenimme eivät, kuten nyt tiedämme. Suomen alueella "metsäläisten kieli" hajaantui murteisiin, joiden päälinjat olivat ruotsivaikutteisessa lounaassa ja venäjävaikutteisessa idässä. Kun kirjakieli oli pakko kehittää kruunun ja kirkon tarpeisiin, viisaat esi-ihmisemme loivat lopulta murteita yhdistelevän muodon.

"Murteiden taistelun lopputulos oli joka tapauksessa kompromissi, jonka ansiosta kaikki kiistakumppanit pystyivät poistumaan tantereelta pää pystyssä."

Poliittista tuuriakin oli: venäläisille oli eduksi, että suomalaiset intoilivat omasta kielestään ruotsin sijasta. Mutta toisaalta he eivät pitäneet piskuista kielialuetta riittävän tärkeänä uhmaamaan suurta valtakuntaansa. 1600- ja 1700-lukujen alkuhapuilujen jälkeen räjähtää.

"1800-luku on nimittäin parasta, mitä suomen kielelle on tapahtunut koko sen pitkän elämän aikana." 

Ajanjakso on kirjoittajan lempiaikaa. Ilmestyi Kalevala, syntyi sanoja käytännön tarpeeseen, sanoja tieteille, taiteille ja tunteille.  Aleksis Kivi tykästyi sanaan eräs, joka levisi tuotannon kautta kaikkialle. Ja sä-passiivi, sitähän jo Kivi käytti, kuten talonpojan oluenpanosta puhuessaan:

"Ja jos kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivoissas."

Kansallisuusaate oli kansainvälistä politiikkaa vahvempi. Saamme kiittää ällistyttävän viisaita kielitaitajiamme siitä, ettemme tyytyneet vain suomalaistamaan ruotsalaisia (tai venäläisiä tai saksalaisia) sanoja, vaan niille haluttiin omat ilmaisut. Porthan, Lönnrot (jolla oli sananmuodostusvimma), Kivi. Ja näiden aikalaiset, jotka tekivät hikistä työtä kielen sanaston ja kieliopin hiomisessa, tekivät minuun suuren vaikutuksen. Miksei heistä löydy julisteita, t-paitoja ja hymiöitä - he jos ketkä ovat kaiken mahdollisen hehkutuksen ansainneet. Ilman heitä ei olisi suomalaisuutta. Volter Kilpi vastusti keinotekoista sananmuodostusta ja suosi tapaa kasvattaa kieltä orgaanisesti. Sanojen keksimällä keksiminen on silti ollut täyttä työtä ja tuo meille yhä paitsi uutta sanastoa hauskoja hetkiä. Miksei näkkileipä voisi olla nakerre tai tablettitietsikka nyplaattori?

Kieli elää ja muuttuu jatkuvasti. Se on yksi kirjan keskeinen viesti. Pitääkö olla huolissaan? Ei, jos kirjoittajaa on uskominen. Koska alusta asti kieleemme ovat kuuluneet lainasanat, erilaiset aksentit ja muoti-ilmiöt. Hyvin ymmärrämme kysymyksen kaupassa: Missä täällä on niitä sikspäkkilöitä? Osa jää käyttöön, osa ei.

"Mielestäni huolestuttavaa on siis suomen kielen käyttöalueiden kapeneminen ei niinkään se, että siellä täällä käytämme englantia suomenkielisen puheen mausteena." 

Silti kielemme elää ja voi hyvin. Kirjoitustaidon heikentyminen on faktaa, mutta puhuttuna kieli pysyy voimissaan. "Jos kielen puhujien aatteet tekivät suomesta sen mitä se nyt on, on kai ajateltava näin olevan jatkossakin. Suomen kielen tulevakin menestys on sen puhujien käsissä."

Kirjoitussäännöt muokkaantuvat puhekielen mukaan aikanaan. En silti mahda mitään sille, että "alkaa puhumaan" tökkii minua pahasti joka ainoan kerran; tuo länsimurreperäinen ilmaisu tuntuu niin vieraalta. Kotilainen antaa muuten hersyvän hauskan esimerkin uutistekstistä vuodelta 2060 - siinäpä mallia lastenlastemme vanhuuden normikielestä!

Kirja kannattaa ehdottomasti jokaisen lukea. Se innostaa ja innostuttaa kielen pariin ja antaa tietoa, huumorin siivittämänä. Kieli on vakava, mutta iloinen asia!

"Aivan törkeän kiinnostavaa matskua siis."

Kenelle: Aikuisille, joilla on jonkinlainen suhde suomen kieleen, puhuttuna tai kuultuna. Kotimaista kirjallisuutta lukevalle ja kielen amatööreille. Myös pikakertaukseksi ja viihdykkeeksi kieltä ja kirjallisuutta opiskelleille.

Muualla: Suomen kielen tutkimuksen ja historian runsaudensarvi, hehkuttaa Kirja vieköön -Riitta.  Mennään mukaan muutokseen, innostuu Kirjareppu. Mikään kieli ei menesty, jos se on käyttäjille yhdentekevä, sanoo Lari Kotilainen itse Kielikellossa, suomensuojelijan ohjeissaan.

Lari Kotilainen: Kielen elämä - suomen kieli eilisestä huomiseen. Siltala 2016. Ulkoasu: Aleksi Salokannel.

Helmet-haaste 2017 kohta 21: sankaritarina. Sellaisena haluan suomen kielen nähdä.

10 kommenttia:

  1. Tämä oli wau, wau, super, super!!! Kotilainen on ihana! Osaa kirjoittaa niin mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi ettei voi kuin ihailla. Hänhän oli Arto Nybergin ohjelmassakin, mutta Nyberg epäonistui minusta pahasti.

    Jokaisen kirjabloggarin must kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, kyllä! Hitsi, en nähnyt tuota Nybergiä, pitää etsiä Areenasta. Kiitos vinkistä, Riitta!

      Poista
  2. Tämä on lukulistalla. Tottakai suomen kieli kiinnostaa ja sen historia. Valitettavasti kieli on muuttumassa ja on jo muuttunut omituisen tiiviiksi ja lyhyeksi. esim. nimet lyhennetään pelkiksi alkukirjaimiksi ja mitä ihmettä on xoxo tai muut lyhenteet. Olen ihan out :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, Mai. Luulen sen hälventävän myös huolta kielen muuttumisesta. Lyhenteet ja muut ovat vain pienen ryhmän kieltä, pintavaahtoa, sanoisi Kotilainen ehkä.

      Poista
    2. xoxo on urbaanisanakirjan mukaan suukkoja ja halauksia :) x=suukko, o=halaus

      Itsekin olen tätä funtsinut :) Tiedetään nyt kaikki!

      Poista
    3. Jee, hyvä Riitta! Halauksia!

      Poista
  3. Kiitos postauksesta. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, täytyy ottaa lukulistalle (=kirjaston varauslistalle). - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiva jos luet, Anneli - antaa kummasti perspektiiviä suomen kieleen. Täällä ainakin on varauslista pitkä, mutta ei tämä kirja äkkiä vanhene jos koskaan. 10 - 20 vuoden kuluttua olisi mielenkiintoista lukea kirja uudestaan; mahtavatko Kotilaisen arviot tulevasta osua oikeaan? Kiitos samoin, hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  5. Heh, oletpas sijoittanut kirjan mainioon kohtaan Helmet-haasteessa. Sankaritarinan löytäminen on tuntunut vaikealta, mutta nyt minulla on ainakin yksi hyvä vinkki tähän kohtaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan luettuani olin varma, että se sopii kohtaan kuin nakutettu! Lue ja kerro, oletko eri mieltä ;)

      Poista