maanantai 17. helmikuuta 2020

Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus

Onkohan oikeasti vielä ihmisiä, jotka kuvittelevat maaseudun arkea lempeäksi idylliksi, jossa paimennellaan eläimiä ja eletään sopusoinnussa luonnon kanssa omaan tahtiin, ilman stressejä ja urbaaneja paineita ja elellään mukavasti tukiaisilla ja oman maan antimilla? Jos on, sopii tutustua todellisuuteen, tai ensin tähän kirjaan, jota ei ihan dokumenttina voi pitää, mutta joka sivaltaa sanoilla maaseudun tilaa monelta kantilta. Vaikka nyt ensin niiden kehnojen teiden, jotka monen kylän asukkaille ovat arkipäivää ja ehdottomasti elämisen edellytyksiä ja viihtymistä estäviä tekijöitä.

"...menneenä keväänä kyläläiset olivat lähettäneet paikallislehteen rohkeimpien nasaretilaisten allekirjoittaman yleisönosastokirjoituksen, jossa he penäsivät kunnanvaltuustolta, Ely-keskukselta tai miltä tahansa taholta äkäisiä toimia tiensä peruskorjaamiseksi. Seuraavassa numerossa oli julkaistu jonkun virkamiehen allekirjoittama vastine, jossa selitettiin teiden peruskorjausrahojen jakoperusteita ja todettiin Nasaretintien olevan käyttöasteensa huomioonottaen ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa." 

Nasaretin kylä on ylpeä historiastaan, mutta juuri muuta ylpeilyn aihetta ei ole. Suurin osa taloista on autioina, kun väki on häipynyt elannon perään kaupunkeihin. Jäljellä on kansanosa, jonka tilannetta tuskin muutto auttaisi.

Jotenkin niidenkin, joiden kyvyt, voimat tai tahto eivät riitä kaupunkiin muuttoon, pitäisi kuitenkin elää. Kesäkauppa toimii napakan Tiian hoivissa, mutta Kirsin ja Eskon sikatila menee vasaran alle, kun investoinnit ylittävät maksukyvyn. Paksua Leijona-riipusta kantavalle naapurin Jarmolle maailman asiat ovat harvinaisen selkeitä, dementoituneelle Tertulle taas mikään ei ole selkeää eikä tuttua, ei edes hellästi hoitava puoliso Sakari.

Kylällä on myös oma kirjailija, Simo, jonka puoliskolla Martalla on menneisyys ja kylällä yksi hyvä ystävä. Lisäksi henkilövalikoimassa on kaikkitietäviä ja -tekeviä hahmoja, kuten Maire, entinen kommunisti, ja nykyinen kyläkyttääjä Kauko, hidas mutta aina hyväntuulinen huippukokki Däni ja muita persoonallisuuksia, joita kuvataan pilke silmäkulmassa sopivasti liioitellen. Kukaan ei varsinaisesti nouse keskushahmoksi, vaan kaikki ovat osia organismista nimeltä Nasaret.

Siihen joutuu osalliseksi myös kaupunkilainen Camilla, joka suomii ankarasti maaseudun tarpeellisuutta blogissaan. Mikä ottaa entistä keittäjää Siskoa rajusti päähän.

"Joululahjaks sain älyssään olevilta lapsilta tuon puhelimen, ihvonen, ja aikani kuluks oon internetiä lueskellu. On siellä tavarata. Ruokareseptejä aloin tutkia ja mitenkä lie viskas semmosille sivuille, joilla kiellettiin kerrassa kaiken ruuan syöminen. Oli kirjotettu, jotta maapallo pelastus kun suomalaiset alkaisivat ulkomailta tuotuja kasviksia syömään ja lehmien pierut muka napajäätiköt sulattaa tai saunan lämmittäminen. Voi juutaksen munat minä ajattelin niitä lukiessani ja ite mielessäni oon hautonu, jotta voi kun kerran pääsis tuommoisia satuja toisille totena syöttävän höpöttäjän kanssa nokatusten, niin jopa saattais tästäkin Sisko-tytöstä enin kainous karista."

Historiaan ottaa viisaasti kantaa Antikainen, sisällissodan käynyt, eikä hänen viestinsä ole vanhentunut:

"Yksi tahto tappaa kaikki kapitalistit, toinen puolet, kolmas ei kettään. Yks halus hyökätä, toinen puolustautua, kolomas koukata. Päälliköt tappeli, miehistö tappeli ja se on huono sota semmonen, jossa ei tapella yksin vihollista vaan myös toveriloita vastaan. Olisitte työ nuoremmat nyt viisaampia ja koittasija sopia porukalla."

Maaseutuidylliä ei ihannoida. Kirsin ura maalla alkaa olla maalissa:

"...kyllä ois pitäny jäädä palvelutaloon suihkulla perseitä pesemään niin paljolta olisin säästyny! Miks en uskonu kun kaverit sano, ettei musta maatalon emännäks oo, minkä hel-ve-tin takia en niitä uskonu vaan päätin, että minustahan on mihin vaan ja ei oo maailmassa niin hienoa asiaa olemassakaan kuin maanviljelys!"

Nyt vapisevat sekä idyllit että uusyrittäjyys maaseudulla. Todellisuus ei tietenkään ole näin mustavalkoista. Kehnoista teistä huolimatta maalla asuu ja viihtyy paljon oppineita ja yritteliäitä ihmisiä, tiedän ihan omasta kokemuksesta. Synnyinpaikkani alueella asuu parikin tohtoria, jotka tekevät etätöitä perintötilalta käsin, osin vuodesta Lontoossa tai muissa metropoleissa. Ei siis kannata luokitella huolettomasti, vaikka kirja ja mieli niin tekisi. Fiktiosta on kuitenkin kyse, vaikka faktapohjalta.

Antti Heikkinen kertoi joskus, että häntä uran alussa vaivasi nimittely maalaiskirjailijaksi, mutta nykyisin hän kantaa sitä ylpeänä. Ei ole huono luokitus, jos on pakko johonkin luokitella, tunteehan kirjailija maaseudun perinpohjaisesti ja osaa sanallistaa sen elämää rikkaaksi ja eläväksi tekstiksi. Mutta genre ole ainoa, jonka Heikkinen hallitsee. Hän on tehnyt muun muassa yhden hienoimmista kotimaisista muusikkoelämäkerroista sekä tietokirjoja. Erinomaisen oma ääni kuuluu kaikissa.

Kenelle: Suomesta kiinnostuneille, kaupungistumista miettiville, aikalaisviihteen ystäville.

Muualla: Heikkisen kieli on kylläistä, sanotaan Annelin kirjoissa.

Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus. WSOY 2019. Päällys Martti Ruokonen, päällyksen kuva Martti Kapanen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti