Maija Muinonen: Sexdeathbabies

Mikä ihmeen kirjan nimi tuo on, mietin, kunnes luin kirjan. Nimessä tiivistyy hienosti sen sisältö, jopa naisen elämän sisältö yleisemminkin, ainakin ne asiat, jotka varmasti jokainen nainen joutuu jotenkin kohtaamaan. Kyseessä on naisten kirja, täynnä naisten ääntä ja ajatuksia tilanteessa, jossa Hettyn tytär Biba on kuolemassa syöpään ja Hettyn paras ystävä Clarissa, Biban kummitäti, on tiiviisti tilanteessa mukana.

Menetyksiä, surua ja niiden helpotuskeinoja, kuten ystävyyttä ja rakkautta, viisautta ja hulluutta. Sitä itseään siis, naisen elämää, kärjistäen ja näkyväksi tehden, Muinosen kokeelliseen tapaan puettuna tekstiksi, jota ei kulje tavanomaisia polkuja. Se sipaisee sivulle pätkän runoa, kastaa lukijan ajatustenvirtaan, heittelee mietteitä sanoina ja lauseina, keikauttaa palstan vinoon ja katkaisee kappaleen vaikka kesken sanan, jos siltä tuntuu. Silti tekstiä on helppo seurata, kokonaisuus on niin sanotusti looginen (matemaattis-rationaalinen termi tässä tuntuu väärältä), vaikka teksti rönsyää välillä milloin minnekin.

"me vain huojumme emme maan sisässä emmekä
taivahassa
hassusti ja
yhdessä
Tämä ei ole esimerkiksi hauta todoooooootottodöööö
tämä kuolleiden läsnäolo on on on
joo on tottodoooo tottodooooo todooootodooo
dööddööööd"

Döden, döden, toisteltiin Minna Lindgrenin Ehtoolehto-kirjoissa. Döden to do? Suurin osa tekstistä on kyllä "normaalimpaa" ja kuvaa Hettyn ja Clarissan mieltä vuorotellen.

"Clarissalla on hyvä kahvi-itsetunto. Hän on aina varma, että hänen kahvinsa on sopivan vahvaa ja että sitä on sopiva määrä, että hän keittää kaikkein aromaattisimmin tavoin, ei väliä kenelle ja millä laitteilla, aina mmmmm miten hyvää kahvia. Kohta kahvi alkaa minua yököttää, se kuuluu asiaan. Tässäkin on katkaisin, tästäkin saisi valot päälle. Huoneiden seiniin puhkeaa koko ajan katkaisimia ja pistorasioita eikä valoa enää nykyään tarvitse kuljettaa huoneesta huoneeseen. Ihan niin kuin valo olisi meidän omaisuutemme." 

Keinoja etsitään selviytyä karmeasta tilanteesta. Hetty haluaa uuden tyttären kuolevan tilalle. "On helpompaa olla äiti elävälle tyttärelle kuin kuolleelle tyttärelle." Clarissa ottaa kynsiin timantit ja silmiin pisimmät ripsenpidennykset ikinä. Molemmat haluavat olla haluttavia ja houkuttelevia. Rahasta ei ole pulaa, mutta melkein kaikesta muusta on.

"Yöpukujemme alla me olemme alasti. Saako tämä kiinnostumaan lisää?

Olisipa hinkkaamista, tuttua ihoa.

Olisipa seksiä. Kun se on joskus niin lohduttavaakin."

Perusviettien ja -tarpeiden äärellä siis ollaan. Mutta vain tämän hetken. Ei ole mitään pysyvää, sanoo kirja. Ruumiskin lahoaa ja sienettyy, kuten kansikuva osoittaa. Mutta hetken ne kynsitimantit loistavat ja ihminen elää!

Kikkaileva? Totta kai, mutta hyvällä tavalla. Kielen mahdollisuuksien tutkiminen on arvokasta ja avartavaa. Eikä ollut vaikealukuista, tyyliin tottuu pian, eikä kaikkea tarvitse ymmärrellä. Sen olin ymmärtävinäni, että Muinosen kirjat ovat mustimpia ikinä. Niin mustia, että alkaa jo pilkahdella.

Kenelle: Kokeellista kaipaavalle, ikääntyvän naisen elämään eläytyville, erilaista kestäville, synkän  ystäville.

Muualla: Kirjan visuaaliset ratkaisut tukevat teemaa: romaani ei mustavalkoisesti uskottele olevansa ikuinen, vaan väliaikainen, tuhoutuva, kuten kaikki, sanoo Kirjavinkit-sivu.

Maija Muinosen Mustat paperit ja julkaisuvuoden 2014 kooste.

Maija Muinonen: Sexdeathbabies. Teos 2019.

Kannen maalaus Alma Heikkilä: lämmin ja kostea | lahoava puu. (Kansallisgalleria/Kiasma)