Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Kirjailija tuo esiin aiheen, josta ei aiemmin romaaneja ole juuri tullut vastaan. Teemoina ovat naisen seksuaalinen haluttomuus ja avoimet suhteet, perinteiseen parisuhdemalliin peilaten. Klaara ja Ilmari rakastavat toisiaan ja pientä tytärtään Almaa, mutta seksistä on tullut pakkopullaa. Velvoite pitäisi hoitaa, mutta hommasta on kadonnut ilo ja innostus, nautinnosta puhumattakaan. Klaaraa ei haluta, sillä hän kokee tuntevansa Ilmarin liian hyvin - sopiva vire ei enää löydy, kun toinen on liian lähellä, liian arkinen ja aina saatavilla, yllätyksettä.

"Olin uskotellut itselleni että tämä suhde olisi erilainen. Että tällä kertaa en kyllästyisi. Että en olisi koskaan välinpitämätön Ilmarin vartaloa kohtaan. En väsyisi tunnustelemaan häntä, saamaan tyydytystä häneestä. Olin itse yrittänyt päättää ja tehdä kaiken oikein. Jutella avoimesti. Mutta, kun silloin lauantaiaamuna kesken seksin tajusin miettiväni, että taulun karmin päältä pitäisi pyyhkiä pölyt, tiesin, että haluttomuus oli saanut minut taas kiinni."

Parisuhde löhöilee mukavasti sohvalla ja määräilee parin tekemisiä, kun Romanssi on kipittänyt karkuun, kokee Klaara.

"Kun Parisuhde on päässyt maaliin, saanut meidät laillisesti saman katon alle ja lisääntymään, pitäisi sen mielestä kaiken pysyä samana siihen saakka, kunnes me makaamme Ilmarin kanssa käsi kädessä sukuhaudassa. Parisuhde vihaa muutoksia eikä erityisesti välittäisi edes siitä, että huonekalujen paikkaa vaihdetaan. Välillä kuvittelen, mitä kaikkea tekisin, jos se ei määräisi kaikesta. Lukisin illallisella ravintolassa romaania. Jättäisin väliin anopin syntymäpäiväjuhlat. En tulisi yöksi kotiin. - Kyllä jotkut rajat pitää suhteessa olla, ei se ole muuten suhde laisinkaan, heristää Parisuhde sormeaan. Ihmettelen, kun ihmiset kuitenkin selviävät kaverisuhteistaankin."

Ratkaisuksi yritetään terapiaa, josta ei ole Klaaralle sen enempää apua kuin lehtien parisuhdejutuista, aina samoina toistuvine ratkaisuineen. Puhutaan, lähennytään, tehdään työtä suhteen eteen, kyllä se siitä. "Ainoa ratkaisu on kehotus kompromissiin ja puolitiehen." Entä jos haluaa haluta, muttei pysty pakottamaan itseään seksiin, miettii Klaara. Ja pitääkö perhe-elämänkin olla työtä? Klaara on muuten ammatiltaan valokuvaaja, joka näkee monenlaisia perhejuhlia ja tilanteita, joista syntyy kirjaan hupaisia episodeja, kuten vaikka häämessuilla käynnistä, joissa visuaalisesti kunnianhimoisesti häihinsä suhtautuvat asiakkaat naurattavat lukijaa.

Kun Klaara ehdottaa Ilmarille avointa suhdetta, hän yllättyy: Ilmarilla ei ole mitään sitä vastaan. Fiksuina ihmisinä he molemmat tajuavat, että jotain on tarpeen tehdä suhteen säilymiseksi - eikä kumpikaan ole hinkuamassa vaivalloista eroa ja lapsiviikkovuoroja. Sovitaan, että molemmat saavat tapailla myös muita, kunhan kertovat siitä puolisolle. Ja eikun Tinderiin!

Kuinka käy - sen saa jokainen lukea itse, ja samalla nauttia fiksusta aikalaisromaanista, jossa käsitellään isoja asioita, viihteellisyyttä unohtamatta. Klaaran, Ilmarin ja heidän ystäviensä keskusteluja ja suhdekuvioita on hauska lukea, mutta asia jää mietityttämään myös syvemmin, koko yhteiskunnan tasolla.

Avioliitolla on perinteensä, mutta ovatko ne muotoutuneet ajalla, jolloin ihmiset elivät lyhyemmän elämän, ehkäisyä ei osattu ja jolloin (naisen) arki tosiaan oli tauotonta työtä? Juontaako sieltä juurensa ajattelu, että nautinnon etsiminen on pahasta ja sen vaatiminen lähes rikollista?

Suominen osaa perustella argumenttinsa avoimen suhteen puolesta liiankin hyvin; hän paukuttaa pöytään ja päähän niin paljon asiaa, että lukija alkaa jo anoa armoa - vain faktalaatikko eri suhdemuodoista puuttuu. (Tosin lähdeluettelo inspiroivista teoksista on.) Onneksi hänellä on sekä tietoa että kokemusta asiasta, josta puhuu, ja se sekä itse tarina ja henkilöt kiinnostavat lukijaa niin, että ajoittaisen julistuksen antaa anteeksi. Suhdemuotonsa valitkoon jokainen itse, mikä kenellekin sopii. Kaltaiselleni turvallisuushakuiselle avoin suhde ei sopisi, mutta tunnen muita, joille voisi toimia hyvin.

Eräs polyamorinen pari vaikuttaa varsin tyytyväiseltä - ja ovat älykkäitä, mukavia ja osaavia ihmisiä, päihteettömiä ja perheellisiä. Ei ole syytä epäillä, etteikö ratkaisu olisi tarkkaan harkittu. Kieltämättä hihitytti, koska Suomisen listaamat kliseet polyamoreetikoista sopivat heihin nappiin, itse värjättyine vaatteineen ja hippimeininkeineen. Yhteen suhteeseen tyytymättömiä on varmasti bisnestyypeissäkin, mutta salaa, ehkä jopa puolisoltaan, ja silloin ei enää puhuta avoimesta suhteesta, vaan vanhanaikaisesta pettämisestä. Suurin kompastuskivi asiassa lieneekin tässä: osataanko oikeasti olla rehellisiä, puolin ja toisin, niin ettei toinen suostu avoimeen suhteeseen vain toisen mieliksi, vaan omasta halustaan?

Suominen herättää kiinnostavia pohdintoja ja tarjoaa hersyvän, chick-litmäisen lukuhetken, mutta täysin uudella kulmalla. Hyvä avaus! Ja tiukasti ajassa kiinni, vaatimalla ihmisiltä omaa päätöstä ja nykykäytäntöjen kyseenalaistamista ylhäältä annetun sijaan. Mikä ei tarkoita vanhan hylkäämistä, vaan sen tiedostamista, miten toimimme kuten toimimme.

Kenelle: Ihmissuhteista kiinnostuneille, puolisoonsa kyllästyneille, ystävien tärkeyttä miettiville, fiksun aikalaisromaanin ystäville.

Muualla: Romaani hakee mallinsa rakkausromaanigenrestä, ja poikkeava aiheenkäsittely ja selkeä feminismi on sen etu, sanoo Tuijata. Tämäntyyppistä urbaania, nykyaikaista ja älykästä viihdekirjallisuutta ei Suomessa ole todellakaan liikaa, sanoo Instassa karoliina_timonen. (Minulla on Instagram vain puhelimessa, joten en voi linkata). Myös Kirsin kirjanurkka tykkäsi kirjasta kovasti, vaikkei kiiltävä kansi ja muu ilmiasu alkuun houkuttanutkaan.

Hieno kirja epätyypillisistä rakkaussuhteista on myös Marjo Vilkon Vilpitön sydän. Marjo Vilkko on muuten se, joka on käsikirjoittanut tv:lle muun muassa sarjat Tuntematon Koivisto ja Suomi on suomalainen, ruotsalainen jne. Ja kun nyt taustoja aloin avata, juoruan vielä, että Riikka Suominen on toimittaja, tylysti lopetetun Vihreä Lanka -lehden entinen päätoimittaja ja ex-politiikko Ilkka Suomisen tytär.

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata. Otava 2020. Kaunis chic-litmäinen kansi Tuuli Juusela. 

Helmet-haaste 2020: sopii kohtiin 49, vuoden 2020 kirja, ja 45, esikoiskirja, (johon sen sijoitan), ja muitakin kohtia löytyy lukijan mukaan.