Kaikki lomittuu luontevaksi kokonaisuudeksi, kun nimettömäksi jäävä kirjailijanainen kertoo tarinaansa siitä, miten hän tulee lähteneeksi taiteilijaresidenssiin Torinoon kirjoittamaan. Takana on ero miehestä, Samista, jonka polttava vauvakuume vaivasi naista; hän ei ole varma, haluaako hän lapsen, vaikka asiaa paljon (liikaa) pohtii. Muutenkin nainen on jonkinlaisessa käännekohdassa itsensä kanssa ja kadehtii niitä, joille suuret päätökset elämässä ovat selkeitä. Hän lukee Sheila Hetin kirjaa Motherhood:
"Kirjan alussa kertoja sanoo, että kirjallisuuden maailmassa nelikymppinen noviisi on vielä nuori, mutta kaikessa muussa auttamattoman vanha. Hänestä tuntuu, että hän on vasta raivaamassa tietään rannalle, kun kaikki veneet jo lipuvat kaukana. Ja hän, kohta 37-vuotias nainen, vasta etsii venettä.
Minusta tuntui täsmälleen samalta.
Minusta tuntuu samalta."
Majapaikka on viehättävä, siitä taidesäätiössä vastaava Lorenzo komea, taloudenhoitaja rouva Gentili pätevä. Nainen tutustuu Torinoon innolla.
"Tunnelma oli kiistatta modernimpi ja äänekkäämpi kuin Roomassa, mutta ei Torino ollut täysin unohtanut historiaansa, Torino muisti kyllä ketä sen olivat perustaneet ja minä vuonna."
Residenssin kirjastosta löytyy kiinnostavia kirjoja, kuten Lorenzo Moravian teos Hyvän ja pahan voiman kaupunki (suom. Anna-Liisa Mäki-Bolzonaro, Gummerus 2018), joka tekee naiseen voimakkaan vaikutuksen. Hyllyssä on myös aiempien asukkaiden teoksia. Asukkaista on muuten lista kirjan lopussa, ilmeisesti paikka on oikeasti olemassa? Viitteen siitä antaa sekin, että kirjailija Taina Latvala vilahtaa tarinassa hauskassa cameo-roolissa yhtenä residenssiä käyttäneistä. Ja Karl Ove Knausgård (!), tosin vain kirjeen muodossa.
Nainen nauttii ympäristöstä ja pähkäilee, mitä elämällään tekisi. Kunnes alkaa tapahtua kummia. Hän löytää illalla kadulta pienen palelevan tytön, jonka kaikki vaikuttavat hylänneen. Mitä tehdä - eihän lasta voi uloskaan jättää. Ei ainakaan tämä nainen, jonka omatunto ja "oikein tekemisen" pakko metelöivät herkästi muissakin asioissa.
"- Mennään kotiin, sanoin tytölle lopulta. Jo silloin ihmettelin, miten luontevalta se tuntui. - Minä keitän sinulle teetä."
Ei-äitityyppinä itseään pitävä nainen joutuu huolehtimaan lapsesta vasten tahtoaan. Ironista, koska hän pohtii sekä lapsenhankintaa että lapsuuttaan paljon. Kotimaassa hän teki sitä terapeutin kanssa, eikä ole tähän tyytyväinen.
"Joskus minulta on kysytty, onko minulla ollut onnellinen lapsuus. Onko kenelläkään, tekisi mieli vastata. Olen kuitenkin aina sanonut: kyllä. - - - ...rajaan pois kaiken sen mitä en tahdo ajatella, olen kuin taidemaalari joka hyväksyy teokseensa vain tietyt värit, vain tietyn osan järvestä ja tietyn laiturin..."
Asunnossa on jotain outoa, on naisen pian pakko tunnustaa. Muillakin asujilla on ollut kummallisia kokemuksia ja kohtaloita, saa hän kuulla. Tapahtumat alkavat vyöryä naisen hallitsemattomissa. Myönnän, että lukijaa oikeasti pelotti tässä vaiheessa. Kauhistutti myöhemminkin, kun vyyhtiä on jo alettu purkaa, mutta eri tavalla.
"Jäin seisomaan keskelle huonetta tietämättä mitä tehdä. Rouva Gentili nielaisi. Hän huokasi syvään, purkasi yhdellä henkäyksellä kaiken sen jännityksen, jonka edelliset minuutit olivat saaneet hänessä aikaan. Istuin sängylle ja peitin kasvoni. - Haluatteko tulla minun luokseni yöksi, rouva Gentili kysyi. - Minä keitän meille teetä."
Yllätyksellinen ja elävä lukukokemus, joka yhdistää monet teemansa ja tyylinsä ihailtavan taitavasti. Huolellisesti laadittu kokonaisuus ei junnaa, ratkeile tai selittele, vaan etenee reippaasti luottaen lukijaan, joka palkitaan monipuolisuudella ja hämmästyneellä huh-ololla sekä tilalla omille oivalluksille. Kiinnostava tarina on ehkä luettava toisenkin kerran kaiken sisäistämiseksi, kun ensimmäisellä kerralla seuraa herkeämättä pääjuonta.
Kenelle: Jännityksen ja Italian ystäville, psykologisten romaanien lukijoille, elämänvalintojaan pohtiville, mielikuvitusmatkailijoille.
Olen jännityksen ja Italian ystävä, joten kirja sopii minulle :)
VastaaPoistaOlisi tosi kiva kuulla, mitä pidät tästä, Mai!
PoistaVaikuttaa kiinnostavalta, Italia on aina plussaa. En olekaan lukenut yhtään Latvalan kirjaa. Kiitos lukuvinkistä.
VastaaPoistaLuulen, että pitäisit vaikka Latvalan Venetsialaisista. Tämä kirja, Torinon enkeli, sopisi hyvin lukupiirikirjaksi, monen teemansa kautta.
PoistaTämähän vaikuttaa hyvältä! Kiinnostaa nuo alussa mainitsemasi monenlaiset tekstilajit.
VastaaPoistaKuulostaa sopalta, mutta hyvin toimii, tämä sekoitus!
PoistaYllätyksellinen ja elävä, hyvin osuvasti kirjoitat. Torinon enkeli olisi hyvä kirjapiirikirja, koska rakenteessa, kerronnassa ja sisällössä on paljon purtavaa. Tykkäsin, että angstaavaa minäkertojaa saattoi myös tutkailla komiikan kannalta. Ja muiden sävyjen.
VastaaPoistaLeikkisyyttä kirjassa on paljon myös! Hämmästyttävä kombo kaiken kaikkiaan.
Poista:-D Juuri lopetin kirjan. Latvala on vetänyt lukijoita oikein höplästä. Mitään tuollaista residenssiä ei ole olemassa, eikä lopussa mainittuja residenssivieraita - Knausgårdia & Latvalaa lukuun ottamatta! Ei ole Lorenzo Moraviaa ja hänen teostaan hyvän ja pahan Torinosta, ei mainittua kääntäjää. Keksittyä kaikki tyyni; mä googletin! :-D Mutta erittäin uskottavasti upposi; taiteilijalistaus on upea!
VastaaPoistaMainio vedätys! Ei estä kirjasta nauttimasta, jopa päinvastoin! Todellisuus ei ole romaanissa pääasia, nuo lähdelistat ja muut ovat kivaa ekstraa. Kokonaisuus lukijan silmin on tärkein. Tosin ei ole kiva se, että tuntee itsensä hölmöksi, kun ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei.
PoistaSain Torinon enkelin juuri joululahjaksi ja luin sen hotkimalla - koska olen Italia-fani äärtä ja juurta myöten (olen asunut ja opiskellut siellä ja käynyt myös Torinossa). Pidin enkä pitänyt kirjasta. Kertojana toiminut naisoletettu henkilö jäi mielestäni jankkaamaan omaan "haluanko miehen, teenkö lapsen, lähdenkö tieheni" -teemaan aivan liian pitkäksi aikaa. Toki sen aikana saatiin käsiteltyä kirjan useat eri kerrokset ja muut teemat, mutta silti asia tuntui mielestäni tympeältä. Olen itse nopean toiminnan ihminen, ja päätökset tehdään, kun asia on käyty läpi eikä jäädä pohjamutaan mylläämään. Olen ollut tekemisissä myös ihmisten kanssa, joilla mielenterveys on horjunut tai jotka ovat joutuneet pakkohoitoon. Tässä kirjassa oli paljon sellaisia elementtejä, että mieleeni nousi terapian ja hoidon tarve. Toki kirjassa oli huumoria, itselleen nauramista ja satiiria, ja teksti oli sujuvasti kirjoitettua, mutta kirjasta jäi jollain muotoa kuitenkin ahdistava tunne. Sitä lisäsi koko kirjan läpikulkeva raamatunsäkeiden toistaminen. Olen asunut pienellä kiihkouskonnollisella paikkakunnalla lapsena ja uskontoon viittaaminen, sen tuputtaminen, sen ylihyökyvä päällekäyvyys ahdistavat ja saavat niskavillani nousemaan ärtymyksestä pystyyn. Valitan, lopputuloksena siis kirjasta tulee huonohkot pisteet.
VastaaPoistaKiitos Merja, kun kommentoit ja kiinnostavasti! Itse sivuutin tarkoituksella tuon teenkö lapsen -teeman, kun se oli jotenkin niin ilmeinen ja siten kieltämättä vähän tylsä, vaikka kirjoittajalle varmasti keskeinen. Silti kirja on moninainen ja hauskakin. Raamatunsäkeisiin en tainnut juuri kiinnittää huomiota, mutta tajuan, että jos tausta on tuo, ne hyppäävät silmille. Itselleni hyppäsivät silmille julkkisvieraiden muistelot ja vieraskirjan tekstit, hyvässä mielessä.
Poista