tiistai 17. elokuuta 2021

Taina Latvala: Torinon enkeli

Torinon enkeli on vinkeä kirja, hyvällä tavalla. Se sisältää niin ällistyttävän monenlaista. Tekstilajeja minä-kerronnasta kirjoitettuihin viesteihin, kysymys-vastausosista kirjallisiin sitaatteihin, monen aikatason muistelua ja tätä hetkeä, hippusen historiaa ja annoksen Italiaa, mystistä uhkaa ja arkista huumoria, seksiä ja ystävyyttä, psykologiaa ja raamatullisuutta, terapiaa ja tervettä järkeä, poliiseja ja taiteilijoita...

Kaikki lomittuu luontevaksi kokonaisuudeksi, kun nimettömäksi jäävä kirjailijanainen kertoo tarinaansa siitä, miten hän tulee lähteneeksi taiteilijaresidenssiin Torinoon kirjoittamaan. Takana on ero miehestä, Samista, jonka polttava vauvakuume vaivasi naista; hän ei ole varma, haluaako hän lapsen, vaikka asiaa paljon (liikaa) pohtii. Muutenkin nainen on jonkinlaisessa käännekohdassa itsensä kanssa ja kadehtii niitä, joille suuret päätökset elämässä ovat selkeitä. Hän lukee Sheila Hetin kirjaa Motherhood

"Kirjan alussa kertoja sanoo, että kirjallisuuden maailmassa nelikymppinen noviisi on vielä nuori, mutta kaikessa muussa auttamattoman vanha. Hänestä tuntuu, että hän on vasta raivaamassa tietään rannalle, kun kaikki veneet jo lipuvat kaukana. Ja hän, kohta 37-vuotias nainen, vasta etsii venettä.

Minusta tuntui täsmälleen samalta.

Minusta tuntuu samalta."

Majapaikka on viehättävä, siitä taidesäätiössä vastaava Lorenzo komea, taloudenhoitaja rouva Gentili pätevä. Nainen tutustuu Torinoon innolla. 

"Tunnelma oli kiistatta modernimpi ja äänekkäämpi kuin Roomassa, mutta ei Torino ollut täysin unohtanut historiaansa, Torino muisti kyllä ketä sen olivat perustaneet ja minä vuonna."

Residenssin kirjastosta löytyy kiinnostavia kirjoja, kuten Lorenzo Moravian teos Hyvän ja pahan voiman kaupunki (suom. Anna-Liisa Mäki-Bolzonaro, Gummerus 2018), joka tekee naiseen voimakkaan vaikutuksen. Hyllyssä on myös aiempien asukkaiden teoksia. Asukkaista on muuten lista kirjan lopussa, ilmeisesti paikka on oikeasti olemassa? Viitteen siitä antaa sekin, että kirjailija Taina Latvala vilahtaa tarinassa hauskassa cameo-roolissa yhtenä residenssiä käyttäneistä. Ja Karl Ove Knausgård (!), tosin vain kirjeen muodossa.

Nainen nauttii ympäristöstä ja pähkäilee, mitä elämällään tekisi. Kunnes alkaa tapahtua kummia. Hän löytää illalla kadulta pienen palelevan tytön, jonka kaikki vaikuttavat hylänneen. Mitä tehdä - eihän lasta voi uloskaan jättää. Ei ainakaan tämä nainen, jonka omatunto ja "oikein tekemisen" pakko metelöivät herkästi muissakin asioissa.  

"- Mennään kotiin, sanoin tytölle lopulta. Jo silloin ihmettelin, miten luontevalta se tuntui. - Minä keitän sinulle teetä."

Ei-äitityyppinä itseään pitävä nainen joutuu huolehtimaan lapsesta vasten tahtoaan. Ironista, koska hän pohtii sekä lapsenhankintaa että lapsuuttaan paljon. Kotimaassa hän teki sitä terapeutin kanssa, eikä ole tähän tyytyväinen.  

"Joskus minulta on kysytty, onko minulla ollut onnellinen lapsuus. Onko kenelläkään, tekisi mieli vastata. Olen kuitenkin aina sanonut: kyllä. - - - ...rajaan pois kaiken sen mitä en tahdo ajatella, olen kuin taidemaalari joka hyväksyy teokseensa vain tietyt värit, vain tietyn osan järvestä ja tietyn laiturin..."

Asunnossa on jotain outoa, on naisen pian pakko tunnustaa. Muillakin asujilla on ollut kummallisia kokemuksia ja kohtaloita, saa hän kuulla. Tapahtumat alkavat vyöryä naisen hallitsemattomissa. Myönnän, että lukijaa oikeasti pelotti tässä vaiheessa. Kauhistutti myöhemminkin, kun vyyhtiä on jo alettu purkaa, mutta eri tavalla.

"Jäin seisomaan keskelle huonetta tietämättä mitä tehdä. Rouva Gentili nielaisi. Hän huokasi syvään, purkasi yhdellä henkäyksellä kaiken sen jännityksen, jonka edelliset minuutit olivat saaneet hänessä aikaan. Istuin sängylle ja peitin kasvoni. - Haluatteko tulla minun luokseni yöksi, rouva Gentili kysyi. - Minä keitän meille teetä."

Yllätyksellinen ja elävä lukukokemus, joka yhdistää monet teemansa ja tyylinsä ihailtavan taitavasti. Huolellisesti laadittu kokonaisuus ei junnaa, ratkeile tai selittele, vaan etenee reippaasti luottaen lukijaan, joka palkitaan monipuolisuudella ja hämmästyneellä huh-ololla sekä tilalla omille oivalluksille. Kiinnostava tarina on ehkä luettava toisenkin kerran kaiken sisäistämiseksi, kun ensimmäisellä kerralla seuraa herkeämättä pääjuonta. 

Kenelle: Jännityksen ja Italian ystäville, psykologisten romaanien lukijoille, elämänvalintojaan pohtiville, mielikuvitusmatkailijoille. 

Taina Latvala: Torinon enkeli. Otava 2021. Kansi Emma Virtasalo. 


Kustantajan lukukappale. Helmet-haaste 2021 kohta 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

10 kommenttia:

  1. Olen jännityksen ja Italian ystävä, joten kirja sopii minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi kiva kuulla, mitä pidät tästä, Mai!

      Poista
  2. Vaikuttaa kiinnostavalta, Italia on aina plussaa. En olekaan lukenut yhtään Latvalan kirjaa. Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että pitäisit vaikka Latvalan Venetsialaisista. Tämä kirja, Torinon enkeli, sopisi hyvin lukupiirikirjaksi, monen teemansa kautta.

      Poista
  3. Tämähän vaikuttaa hyvältä! Kiinnostaa nuo alussa mainitsemasi monenlaiset tekstilajit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa sopalta, mutta hyvin toimii, tämä sekoitus!

      Poista
  4. Yllätyksellinen ja elävä, hyvin osuvasti kirjoitat. Torinon enkeli olisi hyvä kirjapiirikirja, koska rakenteessa, kerronnassa ja sisällössä on paljon purtavaa. Tykkäsin, että angstaavaa minäkertojaa saattoi myös tutkailla komiikan kannalta. Ja muiden sävyjen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkisyyttä kirjassa on paljon myös! Hämmästyttävä kombo kaiken kaikkiaan.

      Poista
  5. :-D Juuri lopetin kirjan. Latvala on vetänyt lukijoita oikein höplästä. Mitään tuollaista residenssiä ei ole olemassa, eikä lopussa mainittuja residenssivieraita - Knausgårdia & Latvalaa lukuun ottamatta! Ei ole Lorenzo Moraviaa ja hänen teostaan hyvän ja pahan Torinosta, ei mainittua kääntäjää. Keksittyä kaikki tyyni; mä googletin! :-D Mutta erittäin uskottavasti upposi; taiteilijalistaus on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio vedätys! Ei estä kirjasta nauttimasta, jopa päinvastoin! Todellisuus ei ole romaanissa pääasia, nuo lähdelistat ja muut ovat kivaa ekstraa. Kokonaisuus lukijan silmin on tärkein. Tosin ei ole kiva se, että tuntee itsensä hölmöksi, kun ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei.

      Poista