keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste

Kirjan lukemisesta jäi hyvä mieli, melkein hymynkare suupieleen. Mikä hämmästytti, olin varautunut nostelemaan kulmia anarkistin, talonvaltaajan ja mielenosoittajan tekstiä lukiessani, näin tätinä, lihatuotteiden syöjänä ja konservatiivisen varovaisena henkilönä.

Toisin kävi: Auvinen on taitava. Kirja onnistuu juuri siinä, missä pitääkin. Se saa kuuntelemaan toisenlaisen henkilön ajatuksia ja maailmankuvaa rauhanomaisesti. Kulmat saivat ansaitun levonsa, kun seurasin esseistä, miten kirjoittaja on ajatuksiinsa ja tekoihinsa päätynyt. Argumentit ovat loogisia, taustat tulevat selviksi, eikä tulevaisuus vaikuta toivottomalta. Kohtelias, itseä korostamaton - no, toki omakohtaisessa kerronnassa kuten esseessä omat mielipiteet ovat keskiössä, mutteivat ärsyttävästi - ja sutjakka, harkitusti rakennettu teksti on kiitollista luettavaa. Tekstityöläinen ja viestijä Auvinen osaa!

Olemme päätyneet hyvin erilaisia reittejä yllättävän monessa samoihin ajatuksiin. Minä en ole kääntynyt uskoon (ja sieltä pois), uhmannut poliisin kehotuksia tai yöpynyt putkassa, en varastanut ruokaa enkä edes dyykannut eli kerännyt poisheitettyjä elintarvikkeita:

"Kukaan joka ei ole dyykannut, ei ole todella katsonut kulutusyhteiskuntaa silmästä silmään. Dyykkaajan ensimmäinen ajatus onkin: me olemme liian rikkaita ja liian hyvinvoivia."

Vaan olen ottanut turvallisemman - ehkä vähemmän pelottoman ja vähemmän tunneperäisen - tien järkeilyn ja toisten kokemusten kautta. Silti ajattelen Auvisen tavoin, että uskonto ei ole ratkaisuni tai että yhteiskunnan ja virkavallan toiminta ei aina ole rationaalista vaan perustuu usein vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin enemmän kuin oikeaan tehokkuuteen ja järkeen. Ja siten, että maailma ei pelastu, jos näitä tottumuksia ei olla valmiita muuttamaan, vaikka se pelottaisi tai rikkoisi perinteisiä hierarkioita. 

Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta tajuan kirjoittajan ansiosta logiikan, ja se on jo paljon se. Ydinajattelu on kirkasta ja kovaa. Kuten ajatukset väkivallasta ja itsensä huijaamisesta:

"Et sinä tuomitse kaikkea väkivaltaa, lakkaa sanomasta niin. Sinä tuomitset vain sen väkivallan, joka horjuttaa niitä rakenteita, joiden varaan maailmankuvasi rakentuu."

Maailma on anarkistin silmin pahasti rikki, vähintään kesken. Mikä saa jatkamaan, selittämään jatkuvasti samoja asioita "ihmisille, jotka eivät vaivaudu itse hankkimaan alkeellisintakaan tietoa"? Vastaus on toivo.

"Toivo on kamppailulaji, jossa epätodennäköisyydet taklataan, epätoivo otetaan kuristusotteeseen ja toivottomuutta levittävät tahot potkitaan kauemmas. Aktivisti näkee maailman, jota ei vielä ole, mutta joka voisi olla. Jos sen näyn kadottaa, kadottaa toivon. Kadotettu toivo on aktivismin loppu."

Auttamisen realiteeteista voi lukea lisää Mari Mannisen kirjasta. Auvinen puhuu samasta. Globaali köyhyys on täysin muuta kuin suomalainen köyhyys. Auttamisen voi tehdä väärin tai vääristä syistä. Lisäksi hän muistuttaa, ettei aktivismi ei voi rakentua säälille eikä vihalle, vaikka viha on tärkeä voima. "Mutta jos aktivisti haluaa olla tehokas, oma viha pitää niellä." Onko onnellisuus sitten aktivismin loppu, hän pohtii. Kun laiskuus iskee, on kasvettava henkilökohtaisen yli ja käyttää keinoja, jotka ovat ulottuvilla, kuten Suomen Eläinsuojeluyhdistys perustamisaikoinaan teki (tähän liittyy kiinnostava tarina) tai kuten kirjoittaja itse tekee: lahjoittaa hyväpalkkaisesta työstään niille, jotka hoitavat auttamista paikan päällä asiantuntevasti.  

Voiko aktivisti nauttia elämästä kaiken keskeneräisyyden ja epäkohtien keskellä? Nähtävästi, sillä Auvinen kirjoittaa paljon myönteisistä asioista. Rakkaudesta, seksistä. Suorittamisen alta selviytymisestä, mielekkyyden hakemisesta. "Menestystä ei mitata euroilla tai burnouteilla vaan mielekkyydellä." 

"Voittajatunti ei koita aamuviideltä, kun uupunut yksilö yrittää repiä itsestään enemmän tehoja irti. Todellinen voittajatunti on yhdeksän tunnin yöunien jälkeinen aamuhetki, joka vietetään sängyssä rakastajan kanssa ilman puhelimia. En minä ole tekemättä mitään silloin, kun en tee töitä. Minun elämäni jatkuu muumiuden, kirjailijuuden ja konsulttielämän yli, ja virtaa kaikkialla ympärilläni. Ei ole erikseen töitä ja elämää."

Kermaperseistä ituhippeilyä? Kun kaikilla ei ole mahdollisuuksia valita samoin? Vai onko? Seuraako paheksunnan vyöry? Ja mitä väliä sillä olisi? "Elämä on kuitenkin kenraaliharjoitus, eikä ensi-iltaa tule koskaan." Sekin on kirjoittajan mukaan myönteistä, vapauttavaa: "Kuvitelma yleisöstä on harhainen ja saa ihmiset ottamaan itsensä aivan liian vakavasti."

Asioita kannattaa pohtia, ainakin kirjan lukemisen verran. 

Kenelle: Ajatteleville, muiden ajatuksia kestäville, maailman tilaa miettiville, wokeille ja heille, jotka eivät tiedä, mitä sana tarkoittaa.

Muualla: Mitä luimme kerran sanoo: Auvisen nokkeluus ja terävä itsereflektio pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei tässä nyt pysähdytä vain huokailemaan yhden aktivistianarkistin elämäntarinalle.

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste. Kosmos 2021. Kansi Tero Ahonen.



2 kommenttia:

  1. Tämän teoksen haluan vielä lukea! Vaikuttaa arvioiden perusteella todella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä se on, ammattilaisen työtä. Lukuiloa kesääsi, Anki!

      Poista