maanantai 12. joulukuuta 2022

Kirjabloggaajien joulukalenteri luukku 12. Maria Turtschaninoff: Suomaa.


Jouluna saa nauttia perinteistä, eikä historian tuntemus ole koskaan kenellekään pahaa tehnyt. Siksi kirjabloggaajien joulukalenterin luukusta 12 putkahtaa perisuomalaisuutta ja historiaa kuvaava komea episodiromaani Suomaa. Se kuvaa maamme tarinan kiehtovin kertomuksin eri vuosisadoilta 1600-luvulta 2000-luvulle. Kertomuksia yhdistää yksi paikka ja maisema, metsän ja suon ympäröimä tila, Nevabacka. 

"Matts Nevabacka oli sisukas mies, joka ei työtä pelännyt. Hän kaatoi korkeita kuusia ja rakensi mäelle tuvan. Siinä oli yksi ainoa huone ja jykevä tulisija, joka piti huoneen lämpimänä kylmimpinäkin talvipäivinä. Tuvan viereen hän kaskesi pellon."

Näin alkaa Nevabackan tarina: Matts oli päättänyt olla oman itsensä herra, sotimatta enää muiden kuin omasta puolestaan, uurasti vastaperustetun Kokkolan kaupungin lähistöllä umpimetsässä, joita vielä 1600-luvulla paljon oli. Metsä ja viereinen puuton neva asutti "muutakin väkeä kuin lintuja ja nelijalkaisia, se oli totuus eikä mitään paavillista taikauskoa." Luonnon väen puoleen käännyttiin äärimmäisessä hädässä, mutta Matts muualta tulleena ei tuntenut tapoja. Ja siitä hän sai maksaa. 

Vanhaemäntä Estrid perheineen asutti paikkaa myöhemmin. Estrid kyllä tiesi tavat aikansa maailmassa ja kovan kautta sen, ketkä olivat ystäviä ja ketkä vihollisia. Hänestä sikisi suku, johon yhdistyvät 1700-luvulla nevan liepeille maailmaa paennut kappalainen, naisten päät pyörälle saanut renki Johannes, pieni Ingrid, joka leikkii kaiken taitavan metsäsiskon kanssa jopa nälkänsä unohtaen, ja emäntä Kristiina, jolla oli erikoinen Myrsky-piika. Eikä noitakäräjistäkään ollut aikaa vasta kuin sata vuotta. Vuosisadan loppua kohti Nevabackan tila vaurastui, karja kasvoi, mutta loppumaton uurastus jatkui. 

1800-luvulla Sofia alkaa haaveilla muusta maailmasta, kun paikalle tulee tutkija, kasvienkeräilijä Per kaukaa Turusta. Nyt alkaa kuulua sivistyksen kaikuja, koulutusta, kulttuuria. Myöhemmän ajan Alina aloittaa kirjeenvaihdon kaupunkilaisen Charlottan kanssa ja haaveilee matkasta nevan laidalta Helsinkiin, vaikka rakastaa kotipaikkaansa, kuten hän kirjoittaa: 

"Maassamme on paljon kaunista ja ihanaa, mikä sen asukkailta jää luultavasti huomaamatta. Olemme tottuneet elämään milloin kenenkin ikeen alla emmekä nosta katsetta kyllin korkealle, jotta näkisimme ympäröivän kauneuden."

Hänen isänsä sanoo Alinalle usein pelänneensä tämän puolesta: "... niin kuin et olisi ollut varma, kuuluitko meihin, kuin olisit yhtä hyvin voinut olla vaihdokas, villi metsän olento, jonka olimme saaneet lainaksi." Taudit ja nälkävuodet hautasivat monta unelmaa. 

Käenpojaksi haukuttu Ottilia elää vaarinsa kanssa tilalla 1900-luvulla, kouluttautuu isona metsänhoitajaksi ja käy turkiksissaan Nevabackassa vierailulla. Osa suvusta oli lähtenyt Amerikkaan, eräs seikkaillut jopa Afrikassa, jokunen palannutkin. Ant puolestaan ei koskaan käynyt pitäjänsä ulkopuolella, omasta tahdostaan. Hän piirsi karttoja. 

2000-luvulla "Nevabacka näyttää samalta kuin aina." Kun jälkeläiset muuttivat muualle, kuten kaupungistumisen myötä väistämättä käy, tila ja rakennukset jäivät tyhjilleen. Nyt on Stinan aika tehdä päätös. Hän on ensimmäinen tilanomistaja, joka ei asu perimällään paikalla.

"Stina tiesi Björnin olevan sitä mieltä, että tila pitäisi myydä. Rahoilla voisi matkustella, ostaa uuden auton. He voisivat ehkä antaa Annalle talon käsirahan, jos Anna ja Sam haluaisivat muuttaa omakotitaloon. Se kuulosti järkevältä. Maatila, johon kuului useita vanhoja rakennuksia, nielisi rahaa. He olivat eläkkeellä, eikä ylimääräistä rahaa ollut. Ja Nevabacka oli kaukana."

Nyt alkaa osua lukijan omaan kokemukseen, sukupolven haasteisiin. 

"Ajatus, ettei hän enää koskaan palaisi tänne, ettei enää koskaan poimisi puolukoita tältä harjulta, tekee yllättävän kipeää."

Taitava kirjailija ohjaa määrätietoisesti lukijan läpi vuosisatojen, harkitun vähin sanoin mutta paljonpuhuvin tarinoin. Hän yhdistää erityisen luontosuhteemme ja muinaisuskon sekä todelliset historialliset tapahtumat luomiinsa yksittäisiin henkilöihin ja hahmoihin, joihin katse zoomataan. Mistä lopulta on kyse? Tulkitsen: isoista henkisistä ja fyysisistä muutoksista maailmassa nyt, isommista kuin ihmisen ja suomalaisen olemassaoloaikana ehkä koskaan. 

"Ihminen voi kadota. Ehkä me olemme jo matkalla kohti sukupuuttoa. Monet muut lajit ovat hävinneet maapallolta. Miksi meidän kävisi toisin? Tämä paikka ei kuitenkaan katoa. Se muuttaa muotoaan, mutta se ei lakkaa olemasta."

Saattaa olla, että 1600-luku nousee vielä trendiksi kirjallisuudessa. Keskiajasta on kerrottu paljon, samoin 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, viime vuosisadan melskeistä puhumattakaan. 1600-luku muistuttaa jotenkin nykyistä, enkä nyt tarkoita (ainakaan pelkästään) uuden 30-vuotisen sodan uhkaa, vaan sitä, että kaikki on aloitettava tavallaan alusta: ihmisten on mietittävä uudestaan elämisensä ehtoja, raivattava tilansa, rajansa ja tapansa olla, päätettävä suhteensa luontoon ja muihin eläjiin maailmassa tai jopa sen ulkopuolella. 

Jouluihmiseksi en tunnustaudu, nautin kyllä rauhasta, vapaista, ruuista ja lahjojen antamisesta, johon tässä vinkki. Kiehtova, merkityksellinen mutta helppolukuinen Suomaa sopii erinomaisesti lahjaksi kenelle tahansa lukevalle. Vaikka Turtschaninoff on tunnettu fantasiakirjailijana, jonka kohderyhmänä pidetään erityisesti nuoria, tästä kirjasta löytyy tarttumapintaa ja tasoja kaikenikäisille. Teksti on hiotun kaunista - kiitos myös suomentajalle - ja kerronnan tyyli vaihtelee niin, ettei mielenkiinto ehdi herpaantua hetkeksikään.

Hengästyttävän hieno teos, joka näkyy muuten olevan tätä kirjoittaessani Helmet-kirjastojen uusissa varauksissa kakkossijalla, ykkössijalla on luonnollisesti Finlandia-voittaja. 

Suomaa toi mieleeni toisen viehättävän, mielikuvitusta hykerryttävän, suomalaista historiaa ja luontoa yhdistävän episodiromaanin, Tuija Takalan Sormuksen: sehän on kuin Suomaan selkokielinen pikkusisko!

Maria Turtschaninoff: Suomaa. Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi 2022. Piirrokset Sanna Mander. 

(Kannen tai graafisen ulkoasun suunnittelijaa ei jostain syystä ole mainittu). 

Postaus on osa kirjabloggaajien joulukalenteria 2022, josta on kooste Ankin kirjablogissa. Haastetta on järjestänyt myös Niina Tolonen, kalenterilogon tekijä, joka avasi luukun eilen Yöpöydän kirjat -blogissa. Huomenna luukku avautuu Kirsin Book Clubissa. 



10 kommenttia:

  1. Tätä on kehaistu myös Fb:n Kirjallisuuden ystävissä. Kiitos laajasta esittelystä! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa. Melkein jo varasin kirjan, kun luin postauksen alun 1600-luvusta. Tykkään tuosta ajasta aivan älyttömästi. Olisi kiva nähdä tuon ajan elämää Suomessa, vaikka tv-sarjana.
    Mutta sitten innostus lopahti, kun siirryttiin vuosisadoissa eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kokonaisuus vuosisadoista muodostuu. Kuten epäilin, kiinnostus 1600-lukua kohtaan taitaa olla kasvussa :-)

      Poista
  3. Kuvauksen perusteella kirja saattaisi tulla lainatuksi, pitää tutustua. Joulun pyhiksi ei tarvita suuria kirjapinoja.
    Vapaa- ajan jakavat kirjat ja neuleet.

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihan järisyttävän hyvä kirja, yksi parhaista mitä olen lukenut tänä vuonna. Kertakaikkiaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Henna! Muista lukea myös Tuijan Sormus. Malliesimerkki siitä, miten selkokieli taipuu viehättäväksi romaaniksi kenelle vain.

      Poista
  5. Ostin Suomaan omaksi Helsingin kirjamessuilta, mutta vielä se odottelee hyllyssä. Joululoma voisi olla hyvä ajankohta tälle, hyvältä kuulostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta, Jonna, hienoja lukuhetkiä toivottelen!

      Poista