lauantai 25. helmikuuta 2012

Kirottu ajan katoava virta

Jos kirjalla on noin upea nimi, se on pakko lukea, ajattelin. Sehän on kuin runo – ja osoittautui, että se tosiaan on runosta, Maon runosta, ällistyttävää kyllä. Tarinan päähenkilö Arvid on nuorena kääntynyt kommunistiksi (miten minulla tämä aihe onkin jo toisessa peräkkäisessä kirjassa), kiintynyt Maoon, kuten hän itse sanoo, tämän inhimilliseen puoleen, joka ”tunsi, miten aika jäyti ruumista, niin kuin itsekin olin tuntenut monta kertaa miten aika täysin varoittamatta tavoitti minut ja liikkui ihon alla kuin sarja pieniä sähköiskuja, eikä niitä saanut loppumaan vaikka olisin mieluusti halunnut. Ja kun ne lopulta hellittivät ja kaikki oli taas hiljaista, minusta oli jo tullut toinen kuin ennen olin, ja joskus se sai minut lannistumaan.”

Lainaus kertoo kirjan idean: Arvid puhuu siitä, miten hän kokee elämänsä, ajan kulumisen. Hän ajautuu miettimään tätä, kun tapahtuu isoja mullistuksia, joiden edessä hän on avuton: hänen vaimonsa haluaa avioeron ja hänen äitinsä ilmoittaa sairastavansa syöpää. Kuin kaikkien muutosten symbolina, Saksan muuri murtuu. Arvid on jonkinlaisessa (keski-iän) kriisissä, varmaan masentunutkin, ja käpertyy itseensä. Vaikka Arvidin äidillä on varmasti oma kriisinsä, samoin hänen ex-vaimollaan, mutta niistä kirja ei kerro.

Arvid on tehnyt selkeän pesäeron lapsuuden perheeseensä jo aikoja sitten, mutta nyt hän hakee turvaa äidistään – ja kun äidinkin olemassaolo vaarantuu, hän joutuu etsimään peruskalliota, perustotuuksia, itsestään. Eikä se ole helppoa.

”Tuntui että aivoihini oli tullut tarkkaamattomuutta, kuin sileä teflonläikkä joka hylki kaikkea mikä siihen osui, ja kaikki lipesi syrjään ja katosi saman tien häilyvästä mielestäni. Olin tarkkaamaton elämäni suhteen, asioita tapahtui enkä saanut niistä otetta. Tärkeitä asioita.”

Pääteema, ajan kuluminen, on kuvattu upeasti kertomuksena, joka ei ole kronologinen, vaan siinä liikutaan eri aikatasoilla, Arvidin mielenliikkeiden mukaan.

Lukeminen kesti kauan, mutta ei siksi, että tarina olisi vaikea tai tylsä, vaan päinvastoin: joka lauseessa tuntuu olevan niin paljon painoa ja merkitystä, ettei niissä voi edetä nopeasti ja kevyesti. Monet ajatuksista tuntuivat suorastaan jos ei aivan omakohtaisilta, niin ainakin ymmärrettäviltä, ja usein huomasin, että tiedän tasan tarkkaan, mitä Arvid tarkoittaa. Lienee keski-iän mietteitä, mutta tuttu tunne tämäkin:

”Katselin ikkunasta ulos satamaan ja ajattelin asioita joita minun oli mielestäni pakko ajatella. En kostunut niistä paljonkaan.”

Kirjan vire on alakuloisen puoleinen, hieman väsynyt, hyvin inhimillinen ja todellinen – se kuvaa uskottavasti Arvidin mielentilaa ja sopii hyvin myös suomalaiseen mielenlaatuun. Kaurismäkeläinen, sanoi joku kriitikko. Kirjailija on norjalainen, samoin Arvid, mutta kirjassa käydään myös Tanskassa, josta Arvidin äiti on kotoisin.

Hieno kirja, joka ei tyhjene kertalukemisella. Sen olisi hyvä olla omassa hyllyssä eikä vain nopeasti lainassa. Kirjan bongasin blogeista, kuinkas muuten. Lumiomenan kantaan on helppo yhtyä: yksi parhaita viime vuoden käännöskirjoja. Moni muukin on kirjasta vaikuttunut, kuten Kirsi ja Sanna.

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta. Otava 2011. Suomennos Katriina Huttunen.

7 kommenttia:

  1. Olen tosi iloinen, että tykkäsit tästä! Olen ihan samaa mieltä siitä, että tämä kirja ei ihan heti tyhjene.

    Kirjoituksesi sekä Pettersonin kirja ansaitsisivat pitemmän kommentin, mutta tämä vain tällainen pikainen hiihtolomatervehdys Savosta.

    t. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
  2. Olitpa nopea, kiitos kommentista ja hyvää loppulomailua!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että pidit tästä:) Ja todella kaunis nimi tällä kirjalla, yksi kauneimpia joita minulla tulee mieleen. Tämä on myös mieleenpainuva ja kaunis kirja. Luehan myös Pettersonin Hevosvarkaat, sekin on aivan upea!:)

    VastaaPoista
  4. Samoin ihastuin tuohon nimeen, se nousee niin voimalla esiin ja eroaa muista. Vielä en ole tätä lukenut vaikka aikonut olenkin jo kauan, nyt juttusi luettuani tekisi mieli aloittaa heti!

    VastaaPoista
  5. Kiitos suosituksesta Sanna, ehkä luenkin, hevonen ei vain aiheena minua niin kovasti innosta - vaikken edes tiedä, puhutaanko siinä paljoakaan hevosista. Siinä nähdään, miten iso vaikutus kirjan nimellä on! Erja, ilman muuta sinun täytyy lukea tätä, varmasti pitäisit tästä. Uskaltaisivatpa kustantajat enemmänkin tehdä näin rohkeita nimivalintoja.

    VastaaPoista
  6. Tätä ovat kehuneet kyllä ihan kaikki (siis ne, jotka ovat kirjan lukeneet). Yksi tämän vuoden tavoitteistani onkin tutustua Pettersoniin. Myös Hevosvarkaat kuuluu olevan hyvä.

    VastaaPoista
  7. Hevosvarkaat = TBR-listalle mutta ei ihan pian. Olen "kuluttanut" joitakin kirjailijoita lukemalla tuotantoa liian nopeasti peräkkäin, voisi olla parempi vähän tauottaa ja maistella hitaammin, miltä tyyli eri ajankohtina tuntuu. Toisaalta. Sarjani "tämän luen vielä joskus" tuppaa jäämään ilman jatkumoa. Eli silloin on parempi tarttua asiaan, kun se on mielessä ja ajankohtainen.

    VastaaPoista