Niin sitä on ihminen lokeroitunut, että Kristiina Halkolasta puhuttaessa alkaa päässä soida nimibiisi. ”Jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä pieniä poikia, koiria, mummoja, sellerinvarsia…” Joten vaikka nimihenkilö itse varmaan toivoisi olevansa muistettu muistakin ansioista, kirjan nimi on osuva.
Muistelmia ja elämäkertoja on aina kiinnostava lukea, jos niissä kerrotaan muutakin kuin hymistellen urasaavutuksia: sitä toivoo saavansa tietää jotain itse ihmisestä, millainen tämä on julkikuvansa takana ja miten ne asiat, joista kukin on tunnettu, ovat kehittyneet. Vähän sellaista tirkistelyn makua siis, mutta parhaimmillaan antoisaa ja inspiroivaa, ja avaa päähenkilön taidetta tai muita tekemisiä, tekee niitä tutummiksi ja ymmärrettävimmiksi ja asettaa ne oman aikansa kuvaan.
Tämä kirja tekee kyllä tehtävänsä, tuli ihan haikea olo 70-luvun meiningistä: nuorilla oli aatteita, eivätkä raha ja materia eivät ohjanneet valintoja. ”Elämää ei mitattu vain suhteessa siihen, saako hyvän työpaikan, auton ja kivoja vaatteita.” Kristiina Halkola on ollut oman tiensä kulkija – itsepäisesti, kirjan mukaan – ja tehnyt niin urallaan kuin henkilökohtaisessa elämässään valintoja tunteella.
Halkola on tulisieluinen taiteilija, jolle perhe on tärkeä. Avioero ja liitto Eero Melasniemen kanssa olivat isoja käänteitä. Käpy selän alla -elokuva - aikansa Levottomat, kuten kirja sanoo - teki hänestä julkkiksen ja toi rohkeilla kohtauksillaan myös leiman, jota hän ei toivonut, ja johti oikeudenkäyntiin, kun hän kieltäytyi alastonkuvauksista, mutta ohjaaja Donner keksikin käyttää kuvissa toisen vartaloa, näyttelijältä kysymättä. Kuohunnan takia hän varmasti menetti myös työtilaisuuksia, kun ei alistunutkaan vaieten moiseen.
Hän oli Ylioppilasteatterissa Kaj Chydeniuksen ja Kaisa Korhosen kanssa tärkeä toimija, ja teki muitakin teatteri- ja lauluproduktioita aina kun tilaisuus tarjoutui. Koska hän on aina ollut joukkovoimaan ja yhteiseen etuun uskova aatteen ihminen, hän on toiminut aktiivisesti myös Näyttelijäliitossa ja kommunistisessa puolueessa. Hän muun muassa ajoi elokuva-alan työehtosopimusta ja neuvotteli SAK:n juristin Tarja Halosen kanssa näyttelijöiden mahdollisesta liittymisestä keskusjärjestöön.
Sitten tuli tv – ja Hukkaputki, jossa hänestä tuli komedienne. Ohjelmaa moitittiin kommunistisesta solutuksesta, vaikkei Halkolalla ollut mitään tekemistä käsikirjoituksen kanssa, olipahan vain julkikommari. Mutta ohjelmasta tuli erittäin suosittu, ja se poiki muitakin televisiotöitä. Pääosin hän kuitenkin näytteli teatterissa, pitkään Ere Kokkosen ohjaamassa Arenassa.
Jo 1980-luvulla Halkola oli huolissaan yhteiskunnan jakautumisesta A- ja B-luokkiin ja kylmien arvojen ylivallasta. Kuulostaa ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Myös politiikasta annettiin hänen mielestään ihmisille väärä kuva. Siteeraan Viola Säilän tekemää lehtijuttua Halkolasta: ”Ihanteet, unelmat ja utopiat kuuluivat hänen mielestään politiikkaan, mutta sitä oli alettu karttaa, koska kysymys oli muka pelkästä valtapelistä. Näin ihmiset vieraannutettiin tärkeistä asioista, joihin heidän olisi pitänyt ottaa ja vaikuttaa.”
Kristiina Halkola ei koskaan ole pitänyt itseään erityisen hyvänä laulajana, vaikka hänet laulamisesta tunnetaan. Kaikenlainen näyttelijäntyö on kuitenkin kokeiltu. Hän on tehnyt niin revyitä kuin runo- ja lauluiltoja, kiertänyt Suomen joka kolkan esiintymässä. Suuri onni oli saada osa Jarmo Lampelan Eila-elokuvasta. Töitä ei kuitenkaan aina riittänyt, joten hän perusti oman yhtiön, jonka puitteissa hän perusti Arenaan ravintolan. Tekeväinen nainen siis, joka tuskin pysähtyy paikoilleen, vaikka on jo kuusinkertainen mummo.
Perhekin pääsi kirjassa ääneen ja lopussa kertoo muistojaan lasten ja miehen suulla. Huomaa kyllä, että perhe on tottunut julkisuuteen, mitään epäkorrektia ei mainita – tai sitten kirjailija on valinnut mukaan vain parhaita paloja, kuten muistelmille tyypillistä on. Kirjasta saa kuitenkin hyvän käsityksen päähenkilöstä ihmisenä, ja se on helppo ja nopealukuinen, jos haluaa saada pikakatsauksen 70-luvun kulttuurielämään ja perustaiteilijan vaiheisiin.
Pirkko Vekkeli: Kristiina Halkola. Jos rakastat. Minerva Kustannus 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti