lauantai 8. marraskuuta 2014

Viestikyyhkyupseeri

Viestikyyhkyjä on käytetty sodassa yhtenä aseena, jos sanaa saa käyttää, kuten eläimiä muutenkin. Koiria, hevosia, jopa kissoja ja norsuja on valjastettu taistelun tarpeisiin jo antiikin aikoina ja kauempanakin.

Mikä kiehtova tarinan aihe! Millaisia ovat kyyhkyset, jotka pelastavat henkiä viesteillään? Millaisia niiden hoitajat? Heli-Maija Heikkisen mukaan eläinvastaavat olivat sodassa - ainakin jos puhutaan omasta viime sodastamme - alinta kastia, tosi sotilaiden ylenkatsomia, hieman naurettavia, jos tosi toimiin mennään.

Mutta kun suomalaisten ryhmä jäi Karjalan kannaksella vihollisen saartamaksi, ainoa väsyneiden, haavoittuneiden sotilaiden pelastuskeino oli Otto-kyyhky, joka lähetettiin lentoon viesti jalassaan.

"Frans oli aina epäillyt uskoaan, mutta sodassa ei voinut olla uskomatta saatanaan, ja kun sen huomasi, alkoi kaivata jumalaa."

Frans tunsi sodan ja tunsi kyyhkyset. Hän oli kouluttanut niitä vuosia, tunsi joka linnun henkilökohtaisesti, tiesi niiden reaktiot ja sen, mihin ne pystyvät. Otto-kyyhkyn paluu säästi miesten hengen, mutta kylmä tehokkuusajattelu iski armeijan toimintaan säälimättömästi kuin yt:t nykypäivän yritykseen. Koska oli ruuasta pulaa, kymmeniä vuosia jalostetut ja koulutetut kyyhkyt määrättiin ravinnoksi. Tiedustelutehtävissä olleet pelkäsivät venäläisten maahantuloa, kun sota kääntyi mahdottomaan suuntaan, ja myös Frans ja Anja karkasivat. Vaikkei nykyään hengenmenosta ole kyse, johdon suhtautumista ei ole vaikea verrata tämän päivän yritysmaailmaan:

"Hänen elämäntyötään ei pidetty minään, hänen asiantuntijuudellaan ei ollut arvoa. Vuosien työ muuttuisi lounaaksi. Frans tunsi itsensä hylätyksi, petetyksi. Turhaksi."

Mutta tarina ei ole pelkkää sotaa, se on myös rakkautta. Muodikkaasti kahdessa aikatasossa kerrotun tarinan nykyajassa Anja ja Frans ovat eläneet yhdessä eliniän ja tunnustavat tärkeytensä toisilleen, jatkuvasti. Lainaan taas Fransia, kun hän jo iäkkäänä ja huonokuntoisena valoisassa Tanskan kodissaan kuuntelee vaimonsa pianonsoittoa:

"Anjan tarvitsee vain laskea sormensa pianon koskettimille, ja hän katoaa kuin kyyhky horisonttiin ja vie ajan mukanaan, on aina vienyt."

Anja on viisas nainen, ja rakkautta täynnä. Sodan aikana upseerien vaimoja moitittiin laiskoiksi, etenkin jos näillä ei ollut lapsia. Kotona lököilivät, toimettomina, kun muut antoivat kaikkensa. Mistä moittija voi tietää, miten paljon Anja on antanut?

"Ei hänellä ollut vastausta, joka olisi tyydyttänyt Marttaa, ja jos vastaus on kysyjän mielestä väärä, on parempi olla hiljaa."

Tarina on kaunis ja julma. Kirjailija yhdistää ulottuvuudet taitavasti. Teksti on monin paikoin kovin kuvailevaa; paikat, maisemat ja esineet kuvataan niin tarkasti, että huomasin hyppiväni kappaleita yli. Mutta keskityn Fransiin, jonka elämäntehtävä ei jätä miestä rauhaan vanhuudessakaan.

"Minä olen oppinut ihmisestä sen, mitä en olisi halunnut oppia. Olen oppinut itsestäni sen, mitä en olisi halunnut oppia, hän sanoi. -"

Ja se kirje. Kirje, joka Fransin piti lähettää puolustusvoimien komentajalle koko loppuelämänsä ajan. Jonka piti olla täydellinen marginaaleja myöten. Joka kirjoitettiin uudestaan sata kertaa. Joka...

En kerro enempää, mutta sanon, että kirja yllätti, niin erikoisella aiheellaan kuin vahvalla tunnelmallaan. Hieno esikoinen, koskettava ja kaunis. Se keskittyy vain pieneen siivuun sodasta, mutta silti hätkähdyttävästi muistuttaa siitä, että sota on nimenomaan yhden, tai parhaassa tapauksessa kahden, ihmisen kohtalo, sen lisäksi, että puhutaan juhlavasti kansakunnista. Koko tarina on kuin unta, mutta olisiko se voinut olla totta?

Muualla: Kirjakaapin kummitus luki ja piti.

Heli-Maija Heikkinen: Viestikyyhkyupseeri. Minerva 2014.

Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen.

Suomen Viestikyyhky-yhdistys

6 kommenttia:

  1. Hieno esikoinen tämä tosiaan on! En tiedä, onko sotaan liittyvässä kirjallisuudessa aiemmin tätä aihetta käytetty, mutta joka tapauksessa aihe on hyvin valittu ja hienosti käsitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen aihe tosiaan, mielikuvitusta kutkutteleva ja silti todellinen. Hyvä kun vinkkasit, laitoin linkin juttuusi, kiitos.

      Poista
  2. Kiitos Arja kirjan esittelystä, kuulostaa ehdottoman mielenkiintoiselta. Minä en ihan hevillä sotakirjoihin tartu, mutta tämä vaikuttaa aiheeltaan ja aihepiiriltään niin omanlaiseltaan ja katkelmapalat pitämälläni tavalla kirjoitetuilta, että laitan tämän varaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Linnea: omanlaisensa kirja on. En pitänyt sen pitkistä esineiden ja muiden puitteiden kuvailuista - liikaa sanoja, liian tarkkaa - mutta tekstissä on hienon haikea tunnelma ja helmiä, kuten nuo nostamani lauseet.

      Poista
  3. Oi että, tästä kirjasta en ole kuullutkaan, mutta kiinnostuin heti. Aihepiiri, kieli ja runsaasti kuvaileva kieli kuulostavat kaikki siltä, että pitäisin kirjasta paljon. Kiitos hienosta tekstistä, siirrynkin nyt tekemään kirjasta varauksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, ja toivottavasti saat kirjan pian!

      Poista