perjantai 5. joulukuuta 2014

Risainen elämä

Juice Leskinen kuoli 56-vuotiaana alkoholin aiheuttamiin sairauksiin. Sanansäilämestarin ja riimien ritarin ura ei ehtinyt täyteen mittaan, mutta ennätti sisältää kunnioitettavan määrän taiteentekoa ja sen tuloksia, joista ihailijat ovat saaneet nauttia 1980-luvulta, aina hamaan ikuisuuteen. Tai ainakin niin kauan kuin ihmiskunnan teknologia onnistuu tuotokset säilyttämään.

Nokkela sanankäyttö, terävä äly ja boheemi muusikkoelämä lienevät Juicelle leimallisimmat piirteet suuren yleisön silmissä. Antti Heikkinen kuvaa ihailemaansa Leskistä arvostuksella ja ymmärtävästi, lämmöllä ja hienoisella haikeudellakin, jos oikein tulkitsen. Jaan tämän tunteen: iso persoona on poissa, ehkä kokonainen aikakausi. Juice kuului itsestäänselvänä osana nuoruuteeni 80-luvulla tai jo 70-luvun lopulla, jolloin virittelin huoneeni seinälle Suosikin Juice-julistetta. Eihän se kaunis ollut, mutta Marilynit ja Jyrki boyt helisivät silloin tauotta radioista ja kasettimankoilta. (Myös Juicen ja Suosikin - tai  Jyrki Hämäläisen - väleistä kirja kertoo tarkemmin.) Hän on ollut "aina", eikä nyt olekaan enää.

Harva tietää Juicen todellisen työn määrää, en minäkään tiennyt ennen tätä kirjaa. Juice-kirjoja on ilmestynyt aiemminkin, jopa yksi hänen oma muistelmateoksensa, mutta ei näin kattavaa laitosta. Musiikista tunnen vain hitit, mutta oman musiikillisen tuotantonsa ja keikkailujensa lisäksi Juice kirjoitti paljon laulunsanoja myös muille, teki sävellyksiä ja käännöksiä. Lisäksi hän kirjoitti kirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja sekä lehtijuttuja ja tekstejä eri tarkoituksiin. Luulen, että moni yllättyy tuotannon laajuudesta, jota Heikkinen on kirjannut perinteisen fanikirjan tarkkuudella. Onpa Juice suomentanut jokusen oopperankin. Alunperin hän opiskeli kielenkääntäjäksi, mutta ei ehtinyt saada papereita ulos ennen staraelämän alkua.

Heikki Salo kertoo kirjassa Juicen taidoista: "...englanninkielisessä runousopissa on kuustoista tapaa riimittää. Junnu Vainio ja muut niin sanotut normaalit laululyyrikot käyttää vaan kolmea tai neljää tapaa riimittää, mutta Leskisen tuotannosta löyty ne kaikki kuustoista." 

Leskinen kuvasi itse taitojaan muusikkona toteamalla, että hän osaa parhaiten soittaa orkesteria. Hän osasi koota osaavat tekijät yhteen ja saada kokooman soimaan. Sanojen lisäksi hänen ominta aluettaan oli esiintyminen ja kontakti yleisön kanssa.

Heikkinen kuvaa Juicen elämän lapsuudesta loppuun asti pääasiassa näkyvän musiikkiuran kautta, tarkkoine teoskuvauksineen, mutta valottaa myös Juicen persoonaa. Kuinka hän käyttäytyi siviilihenkilönä, mitkä asiat olivat hänelle tärkeitä. Esimerkkinä tästä jumalapohdiskelu, jota Juice teki paljon. (Hän oli hyvissä väleissä mm. piispa Wille Riekkisen kanssa.) Kirja perustuu lukuisiin lähteisiin ja kunnioitettavaan määrään haastatteluja, joita Heikkinen on tehnyt.

Haastateltavien joukossa on suuri määrä eturivin muusikoitamme, mutta myös Leskisen ystäviä ja perheenjäseniä, lapsia ja entisiä vaimoja myöten. He kertovat omin sanoin muistojaan kollegasta, kaverista, aviomiehestä ja isästä, joka nauratti kaikkia nokkeluudellaan, herätti arvostusta musiikkopiireissä, juopotteli itsensä ulos avioliitoista ja rakasti lapsiaan, mutta ei osannut sanoa sitä - eikä puhua heidän kanssaan muutenkaan. Hämmästyttävää sanavalmiuden sankarilta; privaatisti hän oli toinen mies kuin lavalla. Knoppitietoa: ruokaa hän laittoi perheelleen ahkerasti. Ja oli tietysti lukumiehiä.

Plussaa kirjassa on asiallisen ja arvostavan otteen lisäksi se, ettei Leskistä ihannoida, vaan myös v-mäisiä puolia kerrotaan. Ei hän ollut maailman mukavin ja ihanin ihminen. Lisäksi monet sairaudet vaivasivat ja vaikuttivat loppuvuosina psyykeen: diabetes, masennus, maksakirroosi, joiden kaikkien alkusyy lienee sama. Kuulemma hänellä oli diagnosoitu myös Aspergerin syndrooma. Tämä selittäisi monia asioita, joista lainaukseni Wikipediasta on vain yksi: "On esimerkiksi viitteitä siitä, että aspergerit käsittelevät kieltä eri aivoalueilla kuin valtaväestö."

Heikkinen on itsekin nokkela sanankäyttäjä ja huumorimiehiä. Onneksi Juice-kirja ei vitsaile, vaan hoitaa hommansa asiaankuuluvalla vakavuudella. Juicen kaltaisesta persoonasta kertoessa ei tosin ilman hauskoja juttuja selviä (selviä monimielisessä merkityksessä), mutta se on kohteen omaa huumoria, ei kirjaajan.

Lukujen lopussa en voinut välttää mielessäni kuuluvaa ääntä: tiedättehän Ylen upeat musiikkisarjat, kuten Rock-Suomi. Juontaja paneutui asiaan täysillä, ja kunkin jakson lopuksi hän heittäytyi tunnelmaan ääni paksuna. Saman äänen kuulin mielessäni tämän kirjan lukujen lopussa. Hieman mahtipontista, mutta eikö aihe ole sen ansainnut? En pidä pahana. Mutta kuuntele tätä ihailevan värisevää ääntä, niin tiedät mistä puhun:

"...johon päättyy Juice Leskisen Juankoskelle sijoittunut nuoruus. Tuohon nuoruuteen mahtui tamtamia, Vermouth Biancoa, brittirockia, tanssilavoilla ja saarissa remuttuja iltoja, rakkauden ammattilaiseksi opiskelua, huonoilla ja vähän myös paremmilla hampailla nauramista sekä hulluja unelmia kattavan kesätuulen tuoksua."

Hienon, kunnioittavan ja perusteellisen työn Juice Leskisestä taiteilijana ja ihmisenä Antti Heikkinen on tehnyt, ja uskon, että kirja rasittaa tontun selkää monessa kodissa joulun aikaan. Kirja on kaunis myös ulkoisesti muhkeine olemuksineen, päällyksineen, kultakirjaimineen ja kuvaliitteineen, joten sen oikein hyvin kehtaa antaa lahjaksi (kehtaa itäsuomalaisessa merkityksessä). Arvokasta tavaraa Juice-faneille ja Suomi-rockin ystäville. Myös paljon muita muusikkoja on isosti mukana.

Muualla: Esa koukuttui.

Kenelle? Suomirockin ystäville, sanankäytöstä kiinnostuneille, erityislahjakkuuksia ihmetteleville, elämäkertoja ahmiville, varoittavia esimerkkejä taiteilijaelämästä hakeville.

Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006. Siltala 2014. Graafinen suunnittelu ja taitto: Kari Lahtinen.
Kustantajan lukukappale.



10 kommenttia:

  1. Odottelen tätä kirjaston varausjonossa aika innoissani, ja tässä odotellessa oli mukavaa lukea mainio arviosi kirjasta. :)

    Juice oli kyllä aivan omaa luokkaansa, ja hänen lyriikkansa ihan huikeita. Myös Antti Heikkinen vakuutti esikoisellaan, joten uskon että tämä tietokirja on hyvä ja onnistunut kokonaisuus. Voi kun pääsisi jo tätä tutkailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antti Heikkinen on juuri oikea kirjoittaja tälle kirjalle; savolaistaustoineen ja Juicen tuotannon tuntemisineen (ja ihailuineen). Perfect match, niin sanotusti. Hyvää työtä. Toivottavasti varausjono etenee rivakasti, että pääset tutkimaan!

      Poista
  2. Tämän kirjan aion ehdottomasti lukea jossain vaiheessa. Kirjan ulkonäkö on tosiaan komea ja sisältö kuulostaa lunastavan kansien luomat odotukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisessa kirjassa ulkoasu ei ole ollenkaan yhdentekevä asia. Onneksi siihen on panostettu. Kuvaliitteiden kuvien laatu ei ole aina huippua, mutta se ei ole kirjailijan tai kustantajan vika, vaan lähdemateriaalin. Kiva silti, että kuvia on saatu kaavittua mukaan. Sisältö lunasti ainakin minun odotukseni hienosti. Ei mitään ihmeellistä kikkailua, vaan perushyvä ja perusteellinen fanikirja.

      Poista
  3. Minäkin tunnustaudun Juicen lyriikan suureksi ihailijaksi, yksi lemppareistani on Balladi elokuvassa Klaani. Se teki nuorena naisena valtavan suuren vaikutuksen ja yhä kuuntelen laulua erittäin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juicen lyriikkaa tulee vastaan odottamattomissa paikoissa, kuten elokuvissa. Hienoa, että sait tuollaisen muiston ja kokemuksen. Olen aina itse pitänyt Junnu Vainiosta, ja hän on kirjan mukaan myös Juicen ihailema sanoittaja. Jotain samaa arjenläheisyyttä ja kauneutta.

      Poista
  4. Olin hieman ennakkoluuloinen kirjan suhteen tekijän takia. Olen itse elänyt ja fanittanut ajassa, kulkenut festareilla ja klubeilla. Kirja oli todella positiivinen yllätys. Nautin sen lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä, Ulla, että kävi noin päin! Minusta taas alusta asti tuntui, että Heikkinen on juuri oikea kaveri tähän hommaan. Vaikka onkin idoliaan paljon nuorempi, eikä elänyt sitä samaa aikaa.

      Poista
  5. Väkerrän juuri postausta tästä ja hyvin samanlaisissa tunnelmissa. Muistot ja kunnioitus heräsivät minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Juicen työn laajuus jo sinänsä herätti kunnioitusta, kun se on koottu noin yksiin kansiin. Niin alkoivat tutut biisit soida päässä kirjan myötä, ja hienoista nostalgiaa ei voi välttää, mutta ei tämä mikään menneen palvontakirja kuitenkaan onneksi ole. Käyn kurkkaamassa, mitä kirjoitit!

      Poista