tiistai 8. joulukuuta 2015

Emännöitsijä ja Syrjästäkatsojan tarinoita 1 - 3

Enni Mustosen Emännöitsijästä korviini kantautui hyvää, ja kun vielä kuulin salanimen taakse kätkeytyvän, mainion puhujan ja suomen kielen asiantuntijan Kirsti Mannisen kirjamessuilla kertovan kirjasta, päätin lukea uutuuden pois vaivaamasta.

Ja ihastuin ikihyviksi reippaaseen Ida Erikssoniin, joka Emännöitsijässä häärää itsensä Albert Edelfeldtin huushollerskana! Vielä enemmän ihastuin kirjaan kokonaisuutena: niin sujuvasti jutustellen Mustonen maalaa kuvan 1900-alun Helsingistä ja sen asujista, eri yhteiskuntaluokista, ajan iloista ja suruista. Historialliset Helsinki-kirjat ovat heikkouteni, joten olen myyty.

Elettiin isoa aikaa: suomenmielisyys kasvoi, kansalliset taideikonimme - Edelfeldtin ohella Gallen, Kajander, Sibelius, Leino ja muut suuruudet pitivät (kosteita) illanviettojaan ja loivat teoksia, joista on muodostunut suomalaisuuden suuria tunnusmerkkejä. Erityisen sopivaa luettavaa itsenäisyyspäivän tietämille! Ja romantiikkaa, totta kai, sitä on myös ilmassa, vaikkei se mielestäni pääasia kirjassa olekaan, tai en ainakaan niin toivoisi, sillä Idan kannalta tilanne ei ole välttämättä lupaava...

Saman tien piti hakea kirjastosta lukuun Idan aiemmat vaiheet eli kaksi sarjan aiempaa kirjaa.

Paimentyttö kertoo Idan lapsuudesta: hän jäi orvoksi jo lapsena, mutta toimeliaana ja fiksuna tyttönä hänelle riitti töitä Sipoossa lähikartanossa äidin kuoltua, ensin karjanhoidossa, sitten jo sisäpiikana ja kohta peräti Björkuddenissa eli Koivuniemessä, Zacharius Topeliuksen huvilalla.

Topelius, jota kirjassa sanotaan Professoriksi, on jo iäkäs. Hänen tyttärensä huolehtivat isästään, loppuun asti, ja samalla Idalle riittää töitä ja ruokaa. Mutta kun Professori kuolee, Ida on jälleen uudessa tilanteessa: kun talous hajoaa ja sen jäsenet muuttavat kuka minnekin, on hänelle löydettävä uusi palveluspaikka.

Sattuu niin, että Topeliuksen tytär Eva oli tavannut taidenäyttelyssä Erik Järnefeltin, jonka sisko etsi luotettavaa lapsenpiikaa. (Tuona aikanahan kaikki tunsivat kaikki ja piirit olivat pienet, ainakin kirjojen mukaan.) Ja sisko on Aino, joka myöhemmin antoi nimensä Ainolalle. Niin Ida muuttaa Helsinkiin, Elisabethinkadulle (nyk. Liisankatu), Sibeliusten lapsenpiiaksi.

Sibeliuksilla oli tuolloin kolme tytärtä: Eva, Ruth ja Kirsti-vauva. Heitä Ida hoiti, kävi isompien tyttöjen kanssa Kaisaniemen puistossa leikkimässä ja liekutti Kirstiä sylissä yökaudet, kun tämä oli huono nukkumaan.

Aino-rouva oli usein kipeä, ilmeisesti migreeni vaivasi, tai lienevätkö olleet henkiset syyt, kun rahasta oli aina pula ja Janne-herra viipotti musiikkimatkoillaan ja illanvietoissa "viftaamassa" päivä- ja yökaupalla. Mustonen kuvaa taidokkaasti piian osaa perheessä: orpotyttö piti perhettä melkein omanaan - "meidän Kirsti" - mutta perheelle ero oli selkeä. Kun Sibeliukset muuttivat Italiaan puoleksi vuodeksi 1901, on Idan taas aika siirtyä palveluspaikasta toiseen.

Olipa kiinnostavaa lukea Sibeliuksen perheen vaiheista; faktat ovat kohdillaan, vaikka muu on fiktiota. Mutta niin todenoloista kirjailijan aiheeseen paneutumisen ansiosta, että tarinaan saattoi upota. Näin pääsin näppärästi mukaan Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivään, juuri tänään.

Enni Mustonen
Helsingin Kirjamessuilla 2015
Kaikki sarjan kirjat kuvaavat tarkkaan päivittäisiä askareita tuntumatta silti tylsän opettavaisilta. Yhtä ruuanlaittoa, pesemistä ja puunausta palvelijoiden elämä on - tosin myös emäntien. Vapaat hetket ovat harvinaisia, "omaa aikaa" ei tunneta ja työt ovat raskaita, ilman kodinkoneita ja hissejä lämmitettiin puu-uunit, siivottiin, pestiin pyykit ja laitettiin ruuat. Ehtii Ida silti vähän lukemaan: hän oli oppinut taidon ja lukemisen innon syntymäkunnallaan Alavudella. Ja kulttuurikodeissa kun liikutaan, kirjoja on saatavilla, Helsingissä jopa jo Kansankirjasto.

Liikuttavaa on seurata Idan aikuistumista. Onneksi tyttö osaa ottaa oppia sieltä mistä saa ja ympärillä on sen verran auttavaisia ihmisiä, että toimeentulo on säällisesti turvattu - mikä ei ollut itsestäänselvää noina aikoina yksinäiselle tytölle. Tietysti mukaan tulevat myös miehenpuolet, eikä Idasta onneksi tule liian varovaista, vaikka järkeväksi on opetettu. Tunnetta löytyy, ja hetkestä nauttimisen iloa. Taitavana tunnetun Idan urakehitys on erinomainen: mihin vielä ehtiikään, jos ja kun sarja - ammattinimikkein? - jatkuu. Oikeastaan Mustosen ajatus on ajaton: se kannustaa nuoria naisia opiskelemaan, tarttumaan toimeen ja luomaan olosuhteensa itsenäisesti, omin voimin ja omin kontaktein, ottamaan vastuuta itse eikä perheen tai miehen tuen turvin - joita Idalla ei ole. Silti ei kielletä nauttimasta, kun tilaisuus tarjoutuu.

Kirjojen kieli on sopivan puhekielistä, mutta ei murteellista tai vaikeaa lukea. Vanhat sanat solahtavat sekaan luontevasti ja vanhan Helsingin kuvauksia on niin äärettömän hauska lukea: otettiin vossikka Kappelilta, promeneerattiin Esplanaadilla ja käytiin suklaalla Ekbergillä - saksalainen kauppamies Stockmann oli myös jo ehtinyt laittaa puotinsa silloiseen keskustaan, nykyisen Senaatintorin varrelle. Ytimessä ollaan!

Paimentyttö on sisällöltään ja sijainniltaan kaukaisempi ja tekstiltään vähemmän sujuva kuin kaksi seuraavaa, joista viimeisin eli Emännöitsijä on kolmikosta ehdottomasti paras ja ehjin kokonaisuus. Se elää ja toimii mainiosti myös itsellisenä, ilman aikaisempien kirjojen lukemista. Kirjasarja sopii erinomaisesti luettavaksi Piikojen valtakunnan oheen.

Kenelle: Historiallisen romaanin ystäville, Suomi- ja Helsinki-faneille, taustojamme tuntemaan haluaville, kulttuurikoteihin kurkisteleville, naisten aseman kehityksestä kiinnostuneille.

Muualla: Amma ei keksi kirjasta mitään huomautettavaa. Kirjakaapin avaimen Jonna ei pitänyt henkilöistä, mutta piti kirjasta. Main Kirjasähkökäyrällä kirja osoittaa huippulukemia. Jane Kirjan jos toisenkin -blogista pitää kovasti Mustosen tyylistä. Myös Krista ihastui Idaan.

Enni Mustonen: Emännöitsijä. Otava 2015.
Enni Mustonen: Paimentyttö. Otava 2013.
Enni Mustonen: Lapsenpiika. Otava 2014.




5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sinäkin löysit nämä! Tämä on kyllä ehkä paras Mustosen sarjoista. Enkä ole kuullut oikein keltään huonoa sanottava näistä. Aivan mahtavaa historian popularisointia ja menneiden aikojen ihmisten arjen tuomista ymmärrettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kuten sanot, Amma. Jos taustamme yhtään kiinnostaa, niin erinomaista luettavaa. Usein historiallisissa romaaneissa on opettavainen osuus erikseen, tarina erikseen, tässä ne yhdistyvät huomaamatta.

      Poista
  2. Kenelle? "Historiallisen romaanin ystäville, Suomi- ja Helsinki-faneille, taustojamme tuntemaan haluaville, kulttuurikoteihin kurkisteleville, naisten aseman kehityksestä kiinnostuneille." Nämä ovat sitten kyllä ihan minunkin kirjojani, sillä rasti tuli jokaiseen ruutuun. :) Olen suunnitellut tämän sarjan lukemista jo hyvän aikaa, mutta arviosi luettuani tekisi mieli aloittaa ihan saman tien!

    VastaaPoista
  3. Etenkin Emännöitsijä on herkkua historia-Helsinki-faneille, ekasta en niin innostunut, mutta onhan Idan taustat kiva tietää.

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihastuin Idaan ja mukavasti soljuvaan Helsinki-kuvailuun! Allekirjoitan tuon Mustosen ajattoman ajatuksen nuorten naisten elämäst ja haasteista.
    Ja miten hauska oli tutustua tuttujen taiteilijasielujen arkeen!
    Paimentyttöä en ole lukenut, nämä kaksi viimeisintä kyllä. Ja kyllä vaan, nyt vihdoin Helsinki-kirjakipinä syttyi mullekin! Varmaan pitää vihdoin seuraavaksi tarttua sun suosikkipojusi Kjell Westön tuotantoon :)

    VastaaPoista