Eletään 1980-1990-luvuilla Nigeriassa: Yejide on mennyt naimisiin komean Akinin kanssa, mutta lasta ei ala kuulua. Katastrofin ainekset! Anoppi, Akinin äiti, Moomiksi kutsuttu, ei hyväksy tilannetta, ja hän on perheen hallitseva hahmo. Eikä pari itsekään ole eri mieltä. Lapsen saamisesta tulee suorastaan pakkomielle, etenkin Yejidelle. Hän käyttää kaikki keinot raskaaksi tulemisen hyväksi, poppaskonsteja myöten.
Akin alkaa olla epätoivoinen. Hän ja Yejide puhuvat kirjassa vuorotellen. Roolit ovat tasa-arvomielessä lukijalle kiusalliset: vaimo keskittyy perheeseen ja ihmissuhteisiin, mies katsoo myös yhteiskunnallista tilannetta. Ei Yejidekään ole tyhjäpää, hänen intressinsä vain ovat muualla. Noina vuosina Nigeriassa tapahtui vallankaappauksia, hallinto oli sekava ja kansalaisissa levottomuutta aiheuttava. Epätasapainosta huolimatta parin keskinäistä rakkautta ei ole syytä epäillä. Taloudellinen puolikin on kunnossa, ja pariskunta tulee hyvin toimeen: Akinilla on korkea virka sihteereineen, Yejide on kampaamosalongin omistaja ja työntekijä. "Raha on pikkuasia", sanoo Akinin isä.
Yejide on kateellinen kälyilleen. Hän itse on käytännössä perheetön, koska äidin korvaa lauma ilkeitä äitipuolia. Moniavioisuus on maassa arkipäivää. Välillä lukijan pitää muistutella mieleen, mitä ajankohtaa eletään: melkein nykyaikaa, mutta moni asia on meistä kaukana. Harvoin me suomalaiset naiset olemme joutuneet tilanteeseen, jossa anoppi kokeilee kohtua tarkistaakseen sen sopivuuden raskaaksi tuloon! Moomi kohoaa Yejidelle äidin korvikkeeksi, mutta suhde on ristiriitainen.
"- Kerro minulle, Yejide, oletko koskaan nähnyt Jumalaa synnytysosastolla? Naiset tekevät lapsia, ja jos et pysty siihen, olet pelkkä mies. --- Moomi huokaisi. - Olen ollut hyvä sinulle ja rukoilen sinua Jumalan nimeen. Yejide, armahda minua. Sitten hän halasi minua, veti minut syliinsä ja mumisi lohduttavia sanoa. Hänen syleilyssään ei ollut lämpöä. Hänen sanansa valtasivat kovina ja kylminä vatsani, jossa olisi pitänyt olla vauva."
Kyllä, Yejide saa lapsen, useampiakin. Hän myös menettää lapsia: Afrikassa yleinen sirppisoluanemia on tappava tauti. Ja perinnöllinen, saa pari havaita. Suvun yhtenäisyys alkaa rakoilla, etenkin Akinin ja hänen veljensä Dotunin välit kariutuvat. Lopulta kariutuu paljon muutakin, toteaa Yejide.
"Hänen sanansa olivat minulle kuin isku päähän - ne saivat minut pyörryksiin ja hämmennyksiin. Mumisin niitä itsekseni yrittäen koota hänen virkkeensä uudestaan. Yritin sovittaa niitä käsitykseeni avioliitosta, suhteestani Akiniin siitä hetkestä alkaen, kun näin hänet ensi kerran. Menneisyys levähti auki kuin aavemainen perhealbumi paljastaen tutun kuvan toisensa jälkeen ja korostaen aivan ilmeisiä asioita, joita en ollut aiemmin nähnyt. Asioita, joita olin kieltäynyt näkemästä."
Tapahtumat johtavat yllättävään loppuratkaisuun. Perinteet ja nykyisyys sekoittuvat kiehtovasti, erilaiset toiveet ja totutut tavat törmäävät. Elämä ei kohtele Yejideä hellästi, ei Akiniakaan, ja on vaikea osoittaa syyllisiä - miksi pitäisikään. Kaikki perustukset, kuten perheen ja suvun merkitys, avioliiton ja rakkauden kannattelevat voimat, joutuvat kyseenalaistetuksi. Pari elää murrosaikaa menneen maailman ja nykyajan välillä, ja saa kärsiä siitä. Mutta tulevaisuus on olemassa. Vahvasti.
Vetävä tarina vie mukaansa. Isoista vakavista aiheista huolimatta tarinassa on myös arkea ja tapahtumia, joita lukee kuin parhainta ihmissuhdehömppää ja rakkausromaania, maustettuna meille eksoottisin elementein. Yejide on inhimillinen sankaritar. Kirja on samalla oiva ajankuva ja sukellus afrikkalaiseen kulttuuriin, toden terävällä sirulla koskettava. Pidin sen sujuvuudesta, avoimuudesta ja uudesta kulmasta, jota se helposti nieltävänä suomalaiselle lukijalle tarjoilee. Olisiko tämä tyyliä Marian Keyes nigerialaisittain?
Kenelle: Nojatuolimatkailijalle, naisen elämästä kiinnostuneille, perinteitä vaalivalle ja niitä vihaaville, perhettä vaalivalle ja sitä vihaavalle.
Muualla: Kirsin Book Club piti kirjaa hieman melodramaattisena, mutta sanoo imun kestävän loppuun saakka. Virkistävän erilainen kirja nykypäivän Afrikasta, sanoo Suttastiina.
Akin alkaa olla epätoivoinen. Hän ja Yejide puhuvat kirjassa vuorotellen. Roolit ovat tasa-arvomielessä lukijalle kiusalliset: vaimo keskittyy perheeseen ja ihmissuhteisiin, mies katsoo myös yhteiskunnallista tilannetta. Ei Yejidekään ole tyhjäpää, hänen intressinsä vain ovat muualla. Noina vuosina Nigeriassa tapahtui vallankaappauksia, hallinto oli sekava ja kansalaisissa levottomuutta aiheuttava. Epätasapainosta huolimatta parin keskinäistä rakkautta ei ole syytä epäillä. Taloudellinen puolikin on kunnossa, ja pariskunta tulee hyvin toimeen: Akinilla on korkea virka sihteereineen, Yejide on kampaamosalongin omistaja ja työntekijä. "Raha on pikkuasia", sanoo Akinin isä.
Yejide on kateellinen kälyilleen. Hän itse on käytännössä perheetön, koska äidin korvaa lauma ilkeitä äitipuolia. Moniavioisuus on maassa arkipäivää. Välillä lukijan pitää muistutella mieleen, mitä ajankohtaa eletään: melkein nykyaikaa, mutta moni asia on meistä kaukana. Harvoin me suomalaiset naiset olemme joutuneet tilanteeseen, jossa anoppi kokeilee kohtua tarkistaakseen sen sopivuuden raskaaksi tuloon! Moomi kohoaa Yejidelle äidin korvikkeeksi, mutta suhde on ristiriitainen.
"- Kerro minulle, Yejide, oletko koskaan nähnyt Jumalaa synnytysosastolla? Naiset tekevät lapsia, ja jos et pysty siihen, olet pelkkä mies. --- Moomi huokaisi. - Olen ollut hyvä sinulle ja rukoilen sinua Jumalan nimeen. Yejide, armahda minua. Sitten hän halasi minua, veti minut syliinsä ja mumisi lohduttavia sanoa. Hänen syleilyssään ei ollut lämpöä. Hänen sanansa valtasivat kovina ja kylminä vatsani, jossa olisi pitänyt olla vauva."
Kyllä, Yejide saa lapsen, useampiakin. Hän myös menettää lapsia: Afrikassa yleinen sirppisoluanemia on tappava tauti. Ja perinnöllinen, saa pari havaita. Suvun yhtenäisyys alkaa rakoilla, etenkin Akinin ja hänen veljensä Dotunin välit kariutuvat. Lopulta kariutuu paljon muutakin, toteaa Yejide.
"Hänen sanansa olivat minulle kuin isku päähän - ne saivat minut pyörryksiin ja hämmennyksiin. Mumisin niitä itsekseni yrittäen koota hänen virkkeensä uudestaan. Yritin sovittaa niitä käsitykseeni avioliitosta, suhteestani Akiniin siitä hetkestä alkaen, kun näin hänet ensi kerran. Menneisyys levähti auki kuin aavemainen perhealbumi paljastaen tutun kuvan toisensa jälkeen ja korostaen aivan ilmeisiä asioita, joita en ollut aiemmin nähnyt. Asioita, joita olin kieltäynyt näkemästä."
Tapahtumat johtavat yllättävään loppuratkaisuun. Perinteet ja nykyisyys sekoittuvat kiehtovasti, erilaiset toiveet ja totutut tavat törmäävät. Elämä ei kohtele Yejideä hellästi, ei Akiniakaan, ja on vaikea osoittaa syyllisiä - miksi pitäisikään. Kaikki perustukset, kuten perheen ja suvun merkitys, avioliiton ja rakkauden kannattelevat voimat, joutuvat kyseenalaistetuksi. Pari elää murrosaikaa menneen maailman ja nykyajan välillä, ja saa kärsiä siitä. Mutta tulevaisuus on olemassa. Vahvasti.
Vetävä tarina vie mukaansa. Isoista vakavista aiheista huolimatta tarinassa on myös arkea ja tapahtumia, joita lukee kuin parhainta ihmissuhdehömppää ja rakkausromaania, maustettuna meille eksoottisin elementein. Yejide on inhimillinen sankaritar. Kirja on samalla oiva ajankuva ja sukellus afrikkalaiseen kulttuuriin, toden terävällä sirulla koskettava. Pidin sen sujuvuudesta, avoimuudesta ja uudesta kulmasta, jota se helposti nieltävänä suomalaiselle lukijalle tarjoilee. Olisiko tämä tyyliä Marian Keyes nigerialaisittain?
Kenelle: Nojatuolimatkailijalle, naisen elämästä kiinnostuneille, perinteitä vaalivalle ja niitä vihaaville, perhettä vaalivalle ja sitä vihaavalle.
Muualla: Kirsin Book Club piti kirjaa hieman melodramaattisena, mutta sanoo imun kestävän loppuun saakka. Virkistävän erilainen kirja nykypäivän Afrikasta, sanoo Suttastiina.
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois (Stay with me). Atena 2018. Englannista suomentanut Heli Naski.
Kirja ja kirjailija ovat mukana HelsinkiLit-tapahtumassa.
Ihastuin täysillä kirjaan.
VastaaPoistaMitä, oliko sulla postaus, ei tullut haussa esiin. Tykkäsin myös paljon; erilaista mutta kuitenkin tunnistettavaa, ja vetävästi kerrottuna. Kiitos Mai.
PoistaMinäkin tykkäsin paljon. Hienoa just tuo, että tämä teos ns. seisoo afrikkalaisuutensa takana. Kaiken ei aina täysin tarvitse länsimaisille lukijoille auetakaan ja silti kirja voi puhutella vahvasti.
VastaaPoistaHyvin sanottu, kiitos Omppu: kirja kertoo, ei selitä. Silti siihen, etenkin naisen elämään, on helppo eläytyä. Taitavasti tehty.
Poista