Merete Mazzarella: Alma - edelläkävijän tarina

En minäkään tiennyt, kuka on Alma Söderhjelm, mutta kirjailijaan luottaen tarinaan tartuin. Ja tuttavuus oli kiinnostavampi kuin odotin. Nimihenkilö syntyi 1870 ja oli yksi ensimmäisiä opiskelleita suomalaisia naisia. Tohtorinväitös vuonna 1900, Pohjoismainen ensimmäinen naisdosentti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori. Ylittämätöntä meriittiä!

"En suinkaan ollut ensimmäinen nainen, joka kirjoitti ylioppilaaksi, mutta edeltäjäni saattoi laskea yhden käden sormilla: Marie Tschetschulin, joka ei koskaan ryhtynyt opiskelemaan, Emma Irene Åström, ensimmäinen maisteri, sekä Ina Rosqvist ja lääketieteen opiskelija Karolina Eskelin, joista molemmista tuli aikanaan ystäviäni. Minun laillani hekin olivat joutuneet kääntymään itsensä keisarin puoleen saadakseen hänen armollisella luvallaan vapautukseen sukupuolestaan."

Alma rakasti tutkimus- ja kirjoittamistyötä sekä kauneutta kaikessa, kuten vaatteissa ja ihmisissä. Vaikka hänet itsensä laskettiin lapsuuden perheestä saakka "rumiin ja älykkäisiin", vastapainona niille toisille. Kasvatus ei kuitenkaan mennyt pieleen, kuten tuloksista voi päätellä, vaikka onneakin oli, jopa niin, että ystävien mukaan rahattoman Alman halutessa leivoksen ohi kävelee joku, joka lahjoittaa hänelle miljoonan leivoksen ostoon.

Alma ei ikinä ajatellut sisartensa ja aikalaisnaistensa tavoin perustavansa perhettä ja palvelevansa miestä. Hän halusi olla yksilö. Mistä tuo ajalle ennenkuulumaton ajattelu kumpusi? Hän ajatteli ensin asioita, faktoja ja omia halujaan, ei itseään suhteessa muihin, vaikka oli riippuvainen huomiosta ja ystävistä. Ristiriitaista, mutta inhimillistä. Äiti suri hyvän vaimon menemistä hukkaan. Mutta Almalla oli paljon muuta: ystävät, opinnot ja taide. Ja perhe, josta isoveli Werner oli vahva vaikuttaja ja esikuva. Isän tiukasti ohjaamaan yläluokkaiseen perheeseen syntyi paljon lapsia, kaikkiaan kahdeksan tyttöä ja kolme poikaa.

"Mitä omaan lapsuuteni tulee, pikkuveljien syntymä ei parantanut minun asemaani, pikemmin päinvastoin. Se, ettei minusta välitetty tehdä numeroa, näkyy myös siinä että vielä tänä päivänäkin on epäselvää, milloin synnyin. Kirkonkirjassa lukee 10. syyskuuta 1970, mutta äiti väitti aina päivän olleen 10. toukokuuta ja juhli syntymäpäivääni silloin."

Kun Alma pääsi pois rajoittavaksi kokemastaan lapsuudenympäristöstä Viipurista Pariisiin tekemään Ranskan vallankumousta käsittelevää väitöskirjaansa, hänen maailmansa avautui, hän sai vihdoin olla yksilö. Se ei käynyt kivutta, sillä hermosairaus alkoi vaivata. Naisten mielenterveyden historiasta on kirjoitettu paljon, ja Alma oli aikansa lapsi. Lääkärien mielestä hänellä oli sisäinen voiman ja onnen lähde, jota muilta naisilta ei löytynyt. Työ - tai ehkä äly, joka sai havaitsemaan maailman laajemmin kuin muut? Terävää päätä on vaikea sovittaa sopiviin koloihin.

Myöhemmin hän opetti Helsingin yliopistossa ja kirjoitti lukuisia teoksia, muttei koskaan saanut  professuuria ja muutti rakastamaansa Tukholmaan, jossa hänestä tuli julkkis, Ruotsin tunnetuin suomalainen, pääosin ahkeran lehtikirjoittamisensa - artikkelien, pakinoiden, teatterikritiikkien - ansiosta, osin seuraihmisen maineen ja suuren ystäväpiirin vuoksi.

"Olenhan minä ollut suosittu. Minusta on tehty pilakuvia, minusta on laulettu revyissä. Minusta on juoruiltu, minusta on kerrottu kaskuja, lukemattomia kaskuja."

Hän ehti myös asua ja kirjoittaa teoksia Turussa, ennen lopullista paluutaan Tukholmaan. Kirja kuvaa herkullisesti Alman pohdintoja suomalaisten ja ruotsalaisten eroista - ja myös maailmanaikaa ja Suomen suhdetta Venäjään. Koska perhe on "piireissä", tarinassa vilahtelee tuttuja nimiä Hagelstamista Järnefeltiin, Sibeliuksesta Bobrikoviin, Greta Garbosta kuninkaallisiin. Satumainen tunnelma leijuu tekstin yllä; tuntuu ihmeelliseltä, että tapahtumat ovat oikeasti totta.

Alma oli rohkea ja vapaa, myös rakkaudessaan. Hänellä oli paljon ystäviä, mutta pysyvää miessuhdetta hän ei solminut. Asia vaivasi, samoin naisen asema, erityisesti naimattoman naisen.

"Olisiko minun pitänyt ryhtyä naisasianaiseksi? Joidenkin mielestä olisi, mutta minulta puuttui se, mitä kutsutaan intomielisyydeksi, ja ehkä myös vakaumus, josta kaikki innostus kumpuaa. --- Toinen syy torjuvaan suhtautumiseeni säilyi: fanatismi, joka ilmeni vihamielisyytenä miehiä kohtaan. Itse en kantanut miehille minkäänlaista kaunaa. Olin toki tavannut yksilöitä, joita inhosin sydämeni pohjasta, mutta minut oli kasvatettu pitämään luonnollisena, että mentäisiin kihloihin ja naimisiin ja että miehet ovat luontaisia liittolaisiamme ja suojelijoita."

Kirja on Alman fiktiivinen muistelma hänen loppuvuosiltaan hoitokodissa, jossa hoitajat vaihtuvat. Mazzarellan tutulla taidolla ja lämpimällä viisaudella kertoma tarina perustuu faktatietoon, mutta toki painotuksissa, ajatuksissa ja loppuvaiheiden kuvauksessa on kirjailijan tulkintaa. Joskus on jopa vaikea erottaa kertojaa kerronnan kohteesta. Naisissa on paljon samoja piirteitä. Kirjailijan suuri eläytyminen ja ihailu välittyy. Olenko väärässä, jos aistin jopa hienoista kateutta? Koska tarina ei ole kronologinen, joskus sitä on hieman vaikea seurata faktojen osalta - kuvaa hyvin vanhan ihmisen ajattelua sekin. Kiinnostava, informatiivinen mutta inhimillinen muistelma naisesta, joka sen ansaitsee.

Loppuosassa on kuolema vahvasti läsnä monin tavoin. Alma miettii muistokirjoitustaan, "joita minusta varmasti on jo kirjoitettu ja jotka pian otetaan esiin ja painetaan. --- tiedän, mitä niissä ei lue: niissä ei lue 'hienotunteinen' eikä 'miellyttävä', tuskin edes 'lämminsydäminen'. Minulla ei ole koskaan ollut noita perinteisiä naisten hyveitä. Ja mitä tulee ihmissuhteisiini, Sanny Ekström ilmaisi sen omalla tavallaan, hän sanoi: Sinä keräilet ihmisiä." 

Kenelle: Naisen aseman kehityksestä kiinnostuneille, esikuvaa etsivälle, historiatietoa janoaville.

Muualla: Kiinnostava, monitasoinen ja ajatteluttava romaani, sanoo Raija Kirjarepussa.

Merete Mazzarella: Alma - edelläkävijän tarina. Tammi 2018. Suomennos Raija Rintamäki. Päällys Emma Strömberg.