sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Pekka Hiltunen: Syvyys

Pekka Hiltusen Studio-sarjan alkuasetelma on herkullinen: kaksi suomalaissyntyistä naista, Mari ja Lia, asuu ja työskentelee Lontoossa Marin perustamassa äärimmäisen salaisessa Studiossa, joka taistelee rikollisuutta vastaan keinoin, joihin virallinen lainvalvonta ei kykene. Kukapa muukaan pystyisi näin älykkääseen, organisoituun ja teknologian kaikkia keinoja hyödyntävään toimintaan kuin suomalainen nainen (hymyhymiö tähän)!

Tällä kertaa Studio joutuu tekemisiin epäeettisesti ja, kuten epäillään, vakavan rikollisesti toimivan kaivosyhtiön kanssa. Mari joukkoineen pelastaa muutaman kaivoksen olot tuntevan henkilön suojiinsa, saadakseen heiltä todisteet väärinkäytöksistä ja yhtiön oikeuden eteen. Pelastaminen sujuu vaihtelevasti ja vaarallisesti, sillä todistajia jahtaa tappaja, jonka erikoisuus on hakun käyttö aseena. Lisäksi Mari joutuu kohtaamaan lapsuutensa aaveita, mikä ei tee työtä helpoksi. Eikä hän voi puhua kaikesta kenellekään, ei edes Lialle, vaikka he ovat lähellä ystävyyttä - niin lähellä kuin pystyvät.

"Kaikki Lontoon tornit, kaikki Lontoon kellot. Kaikki Lontoon surut, kaikki Lontoon pelot. Vanha loru, jonka Mari on kuullut Lialta. Sitä lausuttiin aikoinaan pääkaupungista muualla Britanniassa. Äkkiä Mari kaipaa suunnattomasti iltoja ja öitä, joina on juonut ja nauranut itsensä uuvuuksiin Lian kanssa. Hänen tekee suunnattomasti mieli tarttua puhelimeensa ja soittaa Lialle. Sanoa tälle suomeksi: Kaikki menee päin helvettiä. Nyt tarvitaan juotavaa. Mitä Lia vastaisi? Olen jo tulossa. Tai ehkä hänkin noituisi. Perkeleellisen hyvä idea. Olen jo tulossa. Mutta Mari ei soita. Niin kauan kuin hän ei näytä Lialle ja muille ahdistuksensa määrää, hän voi yrittää hallita itsensä ja johtaa heitä."

Lialla on virallinen työ AD:nä Level-lehdessä, mutta alanvaihto siintää mielessä, monesta syystä. Hän on elämänvaiheessa, joka suorastaan huutaa muutosta. Yksi muutos saattaa olla äskettäin tavattu Benjo, jonka seurassa Lia viihtyy ihmeen hyvin. Mutta voiko mieheen luottaa?

"Lia kertoi niukasti vanhemmistaan Suomessa ja graafisen alan opinnoistaan Helsingissä ja Lontoossa. Siitä kuinka onnenkauppaa oli ollut päästä töihin Leveliin. - Ja nyt se työ on muuttumassa, hän harmitteli. AD:n tehtävissä oli paljon entisellään, mutta olennainen tavoite oli vaihtunut: nyt kuvia arvotettiin sen mukaan, miten ne toimivat verkossa ja somessa, ja siellä pyrittiin lähinnä yleisön tunteiden manipulointiin. - Kuvien sisällöllä ei ole enää yhtä paljon väliä, vain sillä miltä ne näyttävät. Tiedon sijalla oli nyt tunne. Kokonaisuuksien luomisen edelle olivat nousseet yksityiskohdat, realismin tilalle kuvittelu, hän kertoi. - Kuinka surullista, Benjo sanoi. Tavallaan tuo on pelottavinta, mitä olen kuullut kenenkään sanovan aikoihin. Voisin kertoa sinulle paljon pelottavampia asioita, Lia pohti."

Kirjailija kietoo tarinan taitavasti moneen nykyilmiöön uuskonservatismin noususta yhteiskunnalliseen välinpitämättömyyteen ja voitontavoitteluun keinoilla millä hyvänsä. Lisäksi hänen henkilönsä kehittyvät kiehtovasti, vaikkei trilleri psykologinen romaani olekaan. Ja viimeisimpiä tai jopa vielä keksimättömiä teknologian tuotoksia hyödynnetään operaatioissa jälleen - hakku julmine käyttäjineen tuo tähän karmeaa vastakohtaisuutta. Äärimmäisyydet korostuvat, henkiset ja fyysiset, huippuälystä hulluuteen, kuten Pikkuveljeksi kutsuttu Marin ystävä Rolo toteaa Lialle:

"Pikkuveli katsoi häntä ja nauroi jälleen. - Minun perheeni on täysin hullu, Pikkuveli sanoi. - Ne ovat seinähulluja, ja hyvin vaarallisia ihmisiä. Mutta niin olet sinäkin."

Vauhtia ja vaaraa riittää, lukija saa hengitysvaikeuksia viimeistään tilanteessa, jossa studiolaiset joutuvat itse vierailemaan alussa mainitun yhtiön pahamaineisessa kaivoksessa Espanjassa. Pääosin kuitenkin pysytään Lontoossa, tutuilla kulmilla, mikä tuo kirjasarjaan oman viehätyksensä. Nautin näiden lukemisesta ja odotan tv-sarjaa, jonka on kerrottu olevan sarjasta tekeillä, nimellä Cold Courage.

Seikkailut ovat itsenäisiä per kirja, mutta henkilösuhteet kehittyvät ja muuttuvat sarjan myötä, siksi kronologiaa kannattaa seurailla saadakseen kaikki irti.

Studio-sarja blogissa:
Vilpittömästi sinun
Sysipimeä
Varo minua


Kenelle: "Herrasmiesdekkareiden" ystäville, Lontoo-faneille, seikkailuja kaipaaville.

Muualla: Tyylikästä, toiminnallista kerrontaa, toteaa Amma.

Pekka Hiltunen: Syvyys. WSOY 2019. 


Päällys Sami Saramäki. Sain kirjan kustantajalta.



2 kommenttia:

  1. Vauhtia ja vaaratilanteita, kyllä!
    Teos on kuin runsas seisovapöytä, josta riittää jokaiselle jotakin, ja joka aiheuttaa hienoista runsaudenpulaa ja valinnan vaikeutta.
    Ajankohtaiset aiheet: Eurooppaan kohdentuva maahanmuutto, ihmisten orjamainen hyväksikäyttö ja voitontavoittelu sekä poliittinen populismi kruunaavat kokonaisuuden. Ihan kiva:)

    VastaaPoista