keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Pöyristyminen somessa on muotia, joten ajan hengessä pysyäksemme ilmiö on tuotava kirjablogiinkin. Per Pettersonista on hyvä aloittaa. Kirja kertoo kivuliasta eroa potevasta miehestä, jonka on vaikea päästä tilanteesta yli ja eteenpäin. Kirjailija Arvid Jansen on täysin hukassa.

Pöyristelen alkuun sitä, että Miehet minun tilanteessani vaikuttaa suoranaiselta Knausgård-pastissilta. Jos väittäisin seuraavan olevan Taisteluni-sarjan osan 2 sivun 176 puolivälistä, melko varmasti uskoisit, vai mitä?

"Hei Randi, sanoin. Oletko yksin, hän sanoi. Katsoin häntä. Joo, sanoin, olenpa hyvinkin. Et kai ole eronnut, hän sanoi nauraen, hänestä se oli kai hauska ajatus, siis lasken vain leikkiä, hän sanoi ja nauroi uudestaan, mutta minua ei naurattanut, ja silloin hänkin vakavoitui. Oletko, hän sanoi, onko se totta, voi anteeksi, pelleilin vain. Saat pelleillä kustannuksellani, sanoin, ei se ole sinun syytäsi, olisin yhtä eronnut, vaikka et olisikaan pelleillyt. Tehän olitte aina yhdessä, hän sanoi, teitte kaiken yhdessä. Teimmekö, sanoin. Kyllä, hän sanoi, ettekö tehneetkin. Ei, sanoin, en muista."

Petterson on vahva kirjoittaja; siksi ihmettelen samankaltaisuutta, vai onko se vain omassa päässäni? Itse asiassa Pettersonin suurmenestys Hevosvarkaat ilmestyi Norjassa jo 2003, Knausgårdin Taisteluni osa 1 vuonna 2009. Ja Petterson on julkaissut jo vuodesta 1987, Knasu vuodesta 1998. Petterson myös sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2009, kirjastaan Kirottu ajan katoava virta (alkuperäinen julkaisu 2008, suomeksi 2011), mitä Knausgård ei saanut Taisteluni ykkösellään, jolla oli ehdolla vuonna 2010. Joten kumpi tässä peesaa ja ketä - mielenkiintoista kyllä on paitsi ajoituksen tarkastelu myös tietty samankaltaisuus, jota norjalaisissa (suomennetuissa) kirjoissa muutenkin olen ollut huomaavinani. Kiinnostava, omanlaisensa genre!

Se siitä pöyristelystä, mutta uutta kehkeytyy, kun tutustumme Arvid Janseniin tarkemmin.

"Nyt kun Turid oli lähtenyt, ei ollut kovin todennäköistä, että tytötkään olisivat enää lähistöllä, eivät Bjølsenissa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana he tulivat luokseni joka toinen viikonloppu ja joskus keskiviikkoisin, ja jos nousin ylös ja menin olohuoneen sohvalle tupakalle tai kävelin keittiöön eteisen viidentoista watin himmeän kattolampun valossa, en törmännyt todennäköisesti yhteenkään heistä, en Vigdisiin, en Tineen, en Toneen, ja kaikki tämä tyhjyys liimautui tietoisuuteni ja teki minusta säikyn."

Kas! Mies muisti lapsensa ja mainitsi heidät nimeltä, jo sivulla 82! Tarkoitan tietysti vasta silloin. Millainen isä Jansen oikein on - hän jaarittelee pitkät pätkät biletyksistään, pussailuistaan, unistaan, harrastuksistaan (kirjat ja levyt) ynnä muusta, ennen kuin jälkikasvu tulee kuvaan mukaan.  Pöyristyttävää!

Pikku hiljaa paljastuu syitä eroon. Miehellä ei kerta kaikkiaan ole mitään annettavaa kenellekään. Hän unohtaa jopa parhaan ystävänsä useiksi kuukausiksi. Unohtaa! (Pöyristyn!) Jotkut naiset valittavat, etteivät tiedä, mitä heidän vaitonaisten miestensä päässä liikkuu. Kannattaa lukea tämä kirja, niin se saattaa selvitä (olen pahoillani!).

Pöyristyin vielä muutamasta asiasta, etenkin loppupuolella eräästä isosta erittäin, no, pöyristyttävästä, jonka jätän lukijoiden löydettäväksi. Kaikesta huolimatta jään edelleen ihailemaan Pettersonia teräväkatseisena ja rehellisyyteen pyrkivänä miehen elämän kuvaajana, jonka teksti soljuu nautittavana, tarkkana ja tehokkaana. Hän osaa painottaa sopivasti yksityiskohtia mutta kytkeä ne yleiseen, lopputuloksena uskottava ihmiskuva kaikkine heikkouksineen ja mahdollisine vahvuuksineen.

Per Petterson blogissani: 
Kirottu ajan katoava virta (jossa muuten päähenkilö oli myös Arvid - ei sama)
Hevosvarkaat
En suostu

Kenelle: Laatuproosan ystäville, käsittämättömän miehen mieleen pyrkiville, norjalaista pelkäämättömille.

Muualla: Ehkä kaikki kimpoaakin Turidin janosta, miettii Leena Lumi, joka uskoo Arvidista vielä tulevan mies, jota tulevaisuus syleilee. Hm, epäilen...

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani (Menn i min situasjon). Otava 2019. Suomennos Katriina Huttunen. 

Kannen kuva Jorma Jämsen, Vastavalo.



2 kommenttia:

  1. Arja, tämä sun juttusi on vain niin hyvä, että sait hymyn huulilleni pöyristymiselläsi. Hitsi kun minä en huomannut pöyristyä: Taidan olla liian hyväuskoinen.

    Mutta tuo Knausgård -asia: Kunpa olisin lukenut Knausårdia. Tarkka huomio sinulta♥

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöyristyminen on päivän sana! Mutta kiitos Leena, ettei Leena Lumi pöyristele, vaan menee omalla tyylillään. Norjalaiset kirjailijat, ne ovat ihan oma genrensä. Kiinnostavia ja upeita, jälkimmäistä ainakin ne, joihin olen tutustunut. Petterson ja Knausgård ovat asettaneet isoja askelmerkkejä.

      Poista