lauantai 5. joulukuuta 2015

Se mikä ei tapa

Ruotsalainen kirjailija ja toimittaja David Lagercrantz tarttui erikoiseen haasteeseen: hänen pitäisi jatkaa supersuosittua Stieg Larssonin Millennium-dekkarisarjaa. Miksi - se mietityttää minua.

Larsson ei ennen kuolemaansa ehtinyt nähdä kirjojensa suosiota eikä siten saada niistä taloudellista hyötyäkään, joka on maailmanmenestyksen myötä valunut hänen lapsuudenperheelleen - jonka kanssa välit olivat lievästi sanoen kaukaiset - ja tietysti kustantamoille, kuten Larssonin avovaimo omassa kirjassaan kertoi. Eva Gabrielsson pyrki saamaan oikeudet itselleen ja vastusti kiivaasti miehensä työn jatkamista toisen nimissä, sanoi sen jopa sotivan täysin Larssonin periaatteita vastaan.

Kustantajien näkökannan ymmärrän, onhan yrityksen tavoiteltava taloudellista tulosta, eikä perheenkään motiivia tarvinne rahaa kauempaa etsiskellä, vaikka he - kohun myötä? - sanoivat lahjoittavansa oman osuutensa kirjan tuotosta Larssonin perustamalle rasisminvastaista työtä tekevälle säätiölle. Eniten ihmetyttää kirjailijan suostuminen hyppäämään toisen näppäimistölle. Jos sinulla on valmiina miljöö, henkilöt ja tyyli sekä käsky noudattaa toisen jälkiä, kuinka paljon kirjallista kunnianhimoa ja vapautta tekemiseen jää? Mutta itse kirjaan:

Se mikä ei tapa on vauhdikas ja tasokas dekkari. Tapaamme jälleen Mikael Blomqvistin, Millennium-lehden toimittajan, jolla on paineita: aikaa on kulunut edellisistä kunnon skuupeista, ja taloudellinen tilanne tuo toimitukseen muutoksia. Tinkimättömän maineensa ja kontaktiensa avulla Mikael saa vinkin isosta jutusta, joka vain paisuu yksityiskohtien alkaessa selvitä ja tapahtumien vyöryä aina yhteiskunnan huipulle ja kansainväliseen tiedustelutoimintaan saakka. Lagercrantzia nähtävästi kiinnostavat verkon ja it:n mahdollisuudet, ja hän ymppää tekniikkaa mukaan paljon - missä ei ole mitään uutta ja erikoista.

Ja kyllä, myös Lisbeth Salander ilmaantuu jälleen Mikaelin elämään, pitkän tauon jälkeen. (Miksiköhän muuten heidän yhteydenpidossaan on muka ollut niin pitkä tauko, kun he ykskaks taas alkavat työskennellä yhdessä kuten ennenkin? Jotenkin epäuskottavaa.) Hän taistelee omaa taisteluaan oikeudenmukaisuuden puolesta, ja kun tapahtumien tärkeäksi henkilöksi ja uhriksi näyttää joutuvan autistinen pikkupoika, tuo se hänen omat lapsuudenkokemuksensa pintaan, monin tavoin.

Uusi kirja, trilogian neljäs, kuten on irvailtu, on helppo ja sutjakka luettava: ei valvottavan jännittävä eikä oksettava, vaikkei väkivallalta vältytä. Sujuvaa dekkariviihdettä. Miinusta on se, että kirja viittailee häiritsevän usein aiempien osien tapahtumiin. Ehkä siksi, että se toimisi myös itsenäisenä teoksena, tai ehkä siksi, että uusi tarina pyritään näin sitomaan entistä tiukemmin alkuperäänsä ja nostamaan uskottavuutta. Minua se vaivasi, aiemmat lukeneena, ja luulen, että suurin osa lukijoista on juuri näitä.

Ikävin sivumaku syntyy kuitenkin tuosta oikeuksien omistamisriidasta. Tiesin kuitenkin jo ennen ilmestymistä, että uteliaana tuskin maltan olla sitä lukematta, edes mielenosoitukseksi tai tuen ilmaisuksi Larssonin puolisolle. Mutta lukeminen tuntui oudolta, kun taustat tiesi: aivan kuin lemppari-tv-sarjaan olisi vaihdettu uudet näyttelijät tuttujen tilalle. Ahaa, nyt se tekee noin, olisiko entinen Mikael tai Lisbeth toiminut samoin?

Hahmot ovat nyt vaisumpia, Lisbethin osuus on entistä pienempi, samoin koukuttavuus on Larssonin kirjoja matalampi, se maaginen kiehtovuus ja polte on poissa - voisi tietysti olla myös siinä tapauksessa, että Larsson itse olisi jatkanut sarjaa. Rehellisyyden nimissä, en tiedä, olisinko erottanut tyyliä, vaikka kirjailijan nimeksi olisi lätkäisty Larsson. Olisin ehkä vain ollut lievästi pettynyt intohimojen ja aatteiden laimenemiseen, mutta usein sarjalle niin käy jossain vaiheessa. Nyt kirja tarjosi viihdyttävän jännityshetken, ja ilman noita ikäviä sivumakuja se olisi ollut erittäin myönteinen lukukokemus. Jatko-osat, joita kuulemma on tulossa ainakin kaksi, taidan kuitenkin jättää lukematta ja siirtyä kirjailijoihin, jotka keksivät itse henkilönsä. Tämä on nähty.

Kenelle: Dekkariviihteen kuluttajille, uteliaille.

Muualla: Sielu puuttuu, arvioi Kirsin Book club. Varsin onnistunut, sanoo Kirjakirpun Jenni. Samoin kuin minä, myös Pauliina Eksynyt kirjojen maailmaan ihmettelee ahkeraa viittailua edellisiin kirjoihin. Eilispäivän kirjat sanoo ideaa surkeaksi, kirjaa vetäväksi. Kirsi ärsyyntyi säätiedotuksista, mutta kuunteli kakistelematta koko 18 tuntia äänikirjaa.

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa. WSOY 2015. Suomennos Outi Menna.


10 kommenttia:

  1. Joo, ärsyynnyin tosiaan siitä, että säästä puhuttiin paljon, mutta se ei sitten kuitenkaan johdonmukaisesti vaikuttanut mihinkään. Pientä säätöä siis vielä kaipaisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säätilan tiuha raportointi ilman oleellisempaa tarkoitusta kuin tunnelman luominen on tosiaan ärsyttävää. En kyllä kiinnittänyt tässä siihen huomiota, ehkä hyppäsin vain ne yli, kun luin paperikirjana enkä kuunnellen.

      Poista
  2. Lagercrantzin hyppy Larssonin mittaviin saappaisiin herätti ristiriitaisia tunteita ja moraalista aatoksenvääntöä enkä yleensäkään usko uudelleenlämmitykseen. "Minä Zlatanin" menestyksen myötä Lagercrantz olisi vallan mainiosti voinut jatkaa omia polkujaan ja näyttää omat kyntensä tässä genressä. Kuten totesit: viihdyttävä välipalateos. Itsenäisyyspäivää:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Ristiriitaista, kyllä. Ensireaktio vahva ei, mutta tiesin jo silloin etten uteliaisuuttani malta olla kuitenkaan lukematta. Eikähän kirja huono ole, eikä kirjailija.

    VastaaPoista
  4. Blogissani on sinulle jouluinen (ja toivottavasti hauska) haaste :)

    http://hemulinkirjahylly.blogspot.fi/2015/12/alyttomat-joululahjat-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu, jännittävää, käyn katsomassa.Kuulostaa hyvältä, kiitos!

      Poista
  5. Pakko tämä on lukea, kun tulin sen ostaneeksikin (mutku oli niin hyvä tarjous ruokakaupassa, heh). Tekijänoikeusriidat vaivaavat minuakin, samoin se että pitää keinotekoisesti ratsastaa toisen luomalla maailmalla ja henkilöillä. Mutta niinpä vain silti hommasin kirjan, uteliaisuuttani. Vielä kun "ehtisi" lukea sen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, pakko oli lukea kaikesta pyhästä paheksunnasta huolimatta :) Jätän kyllä tähän tämän sarjan, nähty on. Mitenkähän pitkälle sun uteliaisuutesi riittää, jää uteliaille nähtäväksi?

      Poista
  6. Ajattelin kylmästi skipata tämän teoksen, Millenium-trilogiaan mahtuu mielestäni vain kolme teosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan, Kaisa Reetta, en pystynyt tuohon! Mutta nyt riittää kyllä. On niin paljon muuta kiinnostavaa.

      Poista