Taina Latvala: Venetsialaiset

Elokuun viimeinen lauantai ja kesän lopun juhla on alettu tuntea nimellä venetsialaiset, joita etenkin Pohjanmaalla vietetään näyttävästi. Liekö termi ja perinne tullut alunperin vielä lännempää vai mistä, sitä en tiedä, mutta sää oli täysillä mukana tämän vuoden juhlissa ainakin Etelä-Suomesta katsottuna. Upea aurinkoinen lauantai-ilta kääntyi kuin kalenterinlehden repäisynä sunnuntain syyssateeseen. Helteen hellimät suomalaiset saavat alkaa kaivella kaapeista takkeja, umpikenkiä ja lämpimiä paitoja.

Pohjanmaalaissyntyinen Latvala vie meidät juhliin kotikonnuilleen. Tarkemmin sanottuna kolmen sisaruksen mökille, jonne Iiris, Paula ja Elina pitkästä aikaa kokoontuvat keskenään, ilman perheitä, puolisoita tai miesystäviä. Mökki on vähällä käytöllä, ja käytännön ihmisenä Paula haluaisi myydä sen. Nuorin sisko Elina, joka on aina ollut hieman vauva suhteessa isoihin siskoihin, ei osaa ottaa kantaa; vanhin sisar Iiris taas ei kiinnity mihinkään, joten ehkä hän ei piittaa. Toisiaan kaikki kuitenkin haluavat tavata.

Paitsi ettei Iiristä ala kuulua.

"Luultavasti Iiriksen saldoraja oli taas mennyt umpeen tai sitten joku oli kuristanut hänet. Iiris ei vielä tiennyt, että mökki myytäisiin. Elina ei ollut varma, pelkäsikö hän enemmän sitä hetkeä kun Iiris tulisi vai sitä, ettei Iiris tulisi lainkaan. Iiriksen kanssa joutui aina pidättämään hengitystään, kuin katsoisi elokuvaa jossa kohta murhataan joku. --- Marita oli sanonut kerran, että Iiris oli traaginen hahmo, taiteilija ilman luovaa kykyä."

Marita on sisarusten isän sisko. Isä on jo kuollut, ja häntä muistellaan paljon. Niin paljon, että tarinasta tulee yhtä paljon isän tarina kuin tyttärien. Jäi niin paljon kysymyksiä, joita ei ehditty isältä kysyä. Ja myös asioita, joita he pitävät toisiltaan salassa. Pitkästä aikaa tavattaessa olisi tilaisuus jutella kunnolla. Iiriskin ilmaantuu.

"- Mikä on illan ohjelma", Paula kysyi muistilehtiö kädessään. Elina yritti salata hymynsä. Paula halusi aina toimia aikataulujen mukaan, kuin jokainen päivä olisi yksi pitkä kokous." 

Naiset päätyvät lähtemään juhliin Loimujärvelle, Paulan vastustuksesta huolimatta. Lapsuus ja nuoruus nousevat mielen pintaan tutuilla paikoilla, ajankohtaisten asioiden lisäksi. Elina, joka on menossa pian naimisiin, pohtii päätöksensä oikeellisuutta. Paula ei halua tavata nuoruutensa ihastusta, joka asuu edelleen kotikulmilla. Iiriksen toiveista ei kukaan oikein tiedä, vaikka hän sanoo väsyneensä jatkuvaan reissaamiseen ja tuntee itsensä kaiken kokeneeksi jo päälle nelikymppisenä.

"He kilistivät laseja, vaikka kukaan ei keksinyt minkä kunniaksi. Kaikki oli jollakin tavoin vinossa, eikä mitään voinut korjata. - Kesälle, Iiris huudahti, aivan kuin kesä olisi vasta alkanut. - Kesälle, hänen sisarensa vastasivat vaimeana kaikuna."

Kirjan tunnelma on juuri oikea; valoa ja varjoa vuoron perään - enemmän kuitenkin jälkimmäistä, puhutaanhan kesän loppumisesta, joka jo konkreettisena aiheena tuo tiettyä alakuloa, symbolisesti vielä enemmän, kun ollaan keski-iässä tai sen kynnyksellä. Suurta draamaa tai erityisen hätkähdyttäviä juonenkäänteitä aiheesta ei revitellä, enemmän tarkkaillaan ja todetaan, viipyillään hetki ennen tulevia koitoksia.

Teksti hengittää ja soljuu vaivatta lukijan lukea, henkilöt ovat lievästä stereotyypittelystä huolimatta yllättävän uskottavia ja samaistuttavia; kosketuin. Kirjailijan taitavaa tekemistä on helppo ihailla; Latvala myös opettaa kirjoittamista ja näyttää komeasti itse mallia. Nautin tunnelmasta, nautin lukemisesta ja hiotusta tekstistä sekä selkeydestä, joka ei kikkaile eikä aseta ansoja, vaan on suoraa ja jämäkkää mutta vivahdetajuista hyvää kotimaista proosaa.

Kenelle: Tunnelmaa hakeville, aikuisuuden valintoja miettiville, isää kaipaaville, sisaria omaaville.

Muualla: Myös Tuijaan vetoaa kirjan tunnelma.

Taina Latvala: Venetsialaiset. Otava 2018. Kansi koostuu monen tekijän töistä: Rauha Mäkilän Hardbody-maalauksen on kuvaksi sovittanut Jussi Tiainen ja kannen suunnitellut Piia Aho. Kustantajan lukukappale.