lauantai 9. marraskuuta 2019

Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä

Lyy on lempinimi herralle, joka viettää aikaansa asunnossaan helsinkiläisessä asuntoyhtiössä, yksin, parhaansa mukaan muita vältellen. Kanssakäyminen on hänelle mutkikasta, eikä itsensäkään kanssa oleminen helppoa ole.

Talon pihalla hän tapaa pojan, joka yllättäen ottaa kontaktia, kuten lapsilla joskus on tapana. Tämä sekä tajuntaan pyrkivät taloyhtiön tulevat juhlat sekoittavat herra Lyyn arjen pahanpäiväisesti. Vaikka hän myöntää, että

"Yllättäen avautuneesta ja nopeasti sammuneesta yhteydellisestä lepatuksesta ja sen hereille töykkäisemästä menneestä aikamuodosta huolimatta soluseinämissä on niihin oikeastaan kuulumatonta joustoa ja mielialassa sittenkin jotakin uutta ja outoa kuohkeutta..."

Mutta kun tiedämme Lyyn onnettomat kommukoinnin ja itseilmaisun taidot, alkaa lukija pian uumoilla jotain, no, katastrofaalista. Eikä turhaan:

"Tottahan toki jokin marmattava pohjaääni jossakin päin tajuntaa on vakaasti sitä mieltä, että sinut nyt yllättänyt ja omaan makuusi ehkä sittenkin jollakin tavalla epäilyttävä harmonia johtaa ennen pitkää jonkin lajin tuhoon..."

Ja niin käy. Kuolonuhreja seuraa vähintään yksi. Suorastaan vauhdikkaaksi - Rimmis-asteikolla - äityvä tarina ehtii yllättää ja huvittaa niitä, joita volterkilpimäinen sanantuotanto kiinnostaa. Minua se riemastuttaa, mutta mielellään pieninä paloina, kiitos. Reilun 200 sivun mittainen romaani on aika passeli. Erikoista on myös sinä-passiivi, jossa muodossa tarina esitetään. Rimmisen paras kirja on tähänastisista Pölkky; se tuo sanataiteen lisäksi paikallisen selkeän ulottuvuuden ja tiukan rajauksen, eikä Pussikaljaromaani humaaniudessaan jää siitä jälkeen, vaikka on sata kertaa sosiaalisempi ja uloskatsovampi. Finlandian voittanut Nenäpäinä taas edustaa tavanomaisempaa linjaa, vaikka siinäkin teema on lempeä katsanto elämän syrjäkujia taivaltaviin, kuten muissakin kirjailijan kirjoissa.

"Loppupäätelmä, jos sellaista tästä hyvin monimutkaisesta emotiaalisesta röijystä on mitenkään mahdollista nyppiä, on se, että vaikka kuinka mielelläsi jo päästäisitkin irti, antaisit härpityn mielen ja sitä tottelemasta lakanneen ruumiin kaikkine vammautuneine jäsenineen vain luisua jonkin tiedottoman pumpuliavosylin huomaan, niin jonkinlaista tilinteonhetkeä sinä nyt sittenkin odotat. Sinua riivaa pisteliäs ja jollakin kieroutuneella tavalla ikään kuin hyveellisen säästeliäs ajatus siitä, että kaikki tuo vuosien varrella päin prinkkalaa mennyt ahkera itsemurhaaminen olisi jotenkin valunut hukkaan, ja samaan aikaan tuollaisen primäärin löperehtimisen kanssa on riepotellussa tajunnassasi pantu vireille toinenkin lopputulema-aihio, joka puolestaan on se, että kaikkea tuota epäonnistuneisuutta märehtiessäsi ymmärrät lähes huumaavan äkillisesti olevasi yksinkertaisesti liian vanha kuolemaan ennenaikaisesti, että vuosien ja vuosikymmenten uuras mutta epäonninen rimpuilu ympärillesi kalaverkkomaisesti kietoutuneesta elämänlankatakusta on loppujen lopuksi ihan turhaa."

Kirja on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkituksi 2019. Diktaattori Merja Ylä-Anttilan valitseman voittajan saamme tietää 27.11.

Muut lukemani Finlandia 2019 -ehdokkaat:

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

JP Koskinen: Tulisiipi

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

Pajtim Statocvi: Bolla

Muita Mikko Rimmisen kirjoja blogissani:

Maailman luonnollisin asia
Nenäpäivä (voitti Finlandia-palkinnon 2010)
Hippa
HS:n äänestys 2000-luvun parhaiksi kotimaisiksi romaaneiksi

Kenelle: Tekstin taipumisesta ja sanoista kiinnostuneille, lämpimän surkuhupaisan huumorin ystäville.

Muualla: Kirjavinkit suosittelee.

Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä. Teos 2019. 


Ulkoasu Johannes Nieminen,  kannen maalaus Tatu Tuominen (Tervasaari 2003)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti