perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kuolema Ehtoolehdossa

Lindgrenin terävä kynä ei osoita tylsymisen merkkejä: vanhusten hoitoa käsittelevä dekkari Kuolema Ehtoolehdossa on hekotuttavan hauska, mutta osoittaa neulantarkasti todellisuuden epäkohtia. Mieleeni tulivat monta kertaa edesmenneen mummoni viimeiset vuodet Vantaalla eri hoitokodeissa. Hän sai lopulta hyvää hoitoa, mutta menetelmät epäilyttivät usein matkan varrella.

Kaikki vanhenemme, vaikka sitä ei kukaan nuorena todella uskokaan. Vanhuus halutaan pois silmistä ja ainakin omalta iholta ja vaatekaapista. Ehtoolehto on vanhainkoti, jossa ollaan rehellisesti vanhoja muistamisongelmien ja virtsankarkailujen kanssa, mutta pää pelaa silti - jos ei sitä ole lääkkeillä turrutettu dementiatilaan. Täällä käytetään paljon punaviiniä!

Kuolema on koko ajan läsnä, mikä lienee tuossa ympäristössä luonnonlakien mukaista. Mutta kun talossa tapahtuu rikos, alkavat räväkät yli ysikymppiset leidit Siiri ja Anna-Liisa selvitellä asiaa tavallaan. Apunaan heillä on Korhosen Mika, joka on jokin enkeli sieltä alimmasta paikasta - rouville ei oikein selviä tarkemmin - moottoripyörineen ja liuhupartoineen.

Juoni ei niinkään ole pääasia, vaan vanhuuden kuvaus, tulkitsen. Lisäksi Lindgren on ympännyt mukaan tuhdin annoksen Helsinki-tietoutta, sillä päähenkilöt ovat hyvin perillä kaupungin historiasta ja arkkitehtuurista. Jos kohta he kommentoivat myös tämän päivän ilmiöitä suorasukaiseen tapaan. Mitä järkeä on siinä, ettei omalle pankkitilille voi pankissa tallettaa käteistä tai että lapset reissaavat pitkin maailmaa ja harrastavat aktiivisesti, mutta eivät ehdi käydä omaa äitiä tai isoäitiä edes moikkaamassa, kun on niin kiire. Paitsi kun perinnönjakoa on tiedossa.

Tuossa iässä ei tarvitse enää hymistellä, voi sanoa asiat niin kuin ne ovat. Sivistyneet rouvamme tuntevat myös laajasti oopperaa ja kirjallisuutta. Vanhenemisessa on sekin hyvä puoli, että samat kirjat voi lukea vaikka neljään kertaan, eihän niitä kuitenkaan enää kohta muista, he toteavat. Carpe diem sopisi tunnuslauseeksi tälle ikäluokalle. He osaavat hetkessä elämisen olosuhteiden pakosta.

Toivoisin kovasti, että tämän lukisivat etenkin vanhusten asioista ja yhteiskunnan varojen käytöstä päättävät, vanhoja sukulaisia omaavat ja omaa vanhenemistaan miettivät. Lindgreniä mukaillen (en muista sanatarkasti, mutta idea): olitpa rakennusmestari, osastonjohtaja, myymäläpäällikkö tai muu tärkeä henkilö, päädyt kuitenkin lököttävissä verkkareissa laahustamaan kuola poskella yhteislaulutilaisuuteen ja kiisselille. Voi vain toivoa sitä vaipan vaihtoa edes silloin tällöin.

Niin, se rikos, selviää tietysti, jotenkin. Vaikka Ehtoolehdossa tapahtuu ikäviä, ei kirja ole ikävä eikä pelottava, jos tuota verkkareissa laahustamista omana tulevaisuudenkuvana ei lasketa. (Tietysti se lasketaan). Ainakin se sanoo, että ikävuodet eivät ole iloisen ja normaalin elämän este, jos niistä ei tehdä sellaista.

Tarina on terve muistutus elämän tosiasioista ihan jokaiselle, ikään ja sukuun katsomatta. Ja hauskaa, fiksua viihdettä. Mutta ei yhtä hulvaton kuin Lindgrenin aiempi: Sivistyksen turha painolasti on yksi hauskimpia 2000-luvun kirjoja.

Muualla: Hemulin kirjahyllyssä peilataan kirjaa todellisiin vanhustenhoitokokemuksiin, Ammaa nauratti, Taika sanoo kirjan oireilevan dementtisesti.

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa. Teos 2013.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja menee "lue tämä"-listan lisäksi ammattikirjojen pinoon. Olen tehnyt viime aikoina töitä vanhushuollon väen kanssa - saan tästä varmasti oivaa materiaalia 'Mielensäpahoittajan' rinnalle. Ruma ihminen-raita äänikirjasta on ollut suosikkini tähän mennessä - sen ossan jo ulkoa!

    Eikä vanhuus-teema niin kaukana tai uppo-outo ole itsellekään. Voikohan tässä enää toivotella pitkää ikää 'Ehtoolehdon' lukemisen jälkeen- ?

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä oli hulvattoman ihana - pidin todella paljon!

    Ja nyt etsin viimein sen Sivistyksen turhan painolastin käsiini :)

    VastaaPoista
  3. Samaa mietin Raija, "pitkää ikää" ei ole aina pelkästään positiivista (paitsi meidän iässä vielä) ja juu, tässä on hyvää aineistoa vanhustyön taustaksi! Annika K, kiva jos innostut myös Sivistyksestä, se on hämmästyttävä, odotan jo arviotasi siitä :-)

    VastaaPoista
  4. Ehtoolehto on sellainen kirja, jonka parissa sai sekä nauraa että tyrmistyä. Mainio kirja!

    VastaaPoista
  5. Tämä oli mainio - minä ainakin viihdyin. Melkein sellainen kirja jonka voisi omistaakin!

    VastaaPoista
  6. Minä ajattelin ensin, ettei tämä ehkä ole minun kirjani. Tämä bloggauksesi sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin.Tosin se Lindgrenin aikaisempi kiinnostaa ehkä aavistuksen enemmän. Pitänee seuraavalla kirjastokäynnillä etsiä käsiinsä.

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä juonenkuljetuksessa nimenomaan oli dementtistä oireilua, kun langanpäät tipahtelivat milloin minnekin. Mutta ihan niin kuin sanoit, juoni ei tässä ollutkaan pääasia, vaan se kaikki muu.

    VastaaPoista
  8. Suosittelen ilman muuta Sivistystä, Tintti. Krista, jos hankkisin itselleni (kirjat olivat kirjastosta), ottaisin silloinkin sen Sivistyksen, se ei yhdellä lukemalla tyhjene. Kiitos Taika, hyvä tarkennus langanpäistä!

    VastaaPoista
  9. Kiinnostava tuo Lindgrenin epäsuora lainaus! Toivotaan vielä, että tulevaisuudessa tulee edelleen töitä tekeviä hoitajia, jotka meidän vaippoja sitten suostuisivat vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, minulle jäi se kommentti mieleen pyörimään. Näinhän se juuri on - asema ja rahakaan ei välttämättä auta varmistamaan hyvää hoitoa. En ymmärrä, miksei hoitotyöstä makseta kunnollista palkkaa, kun kaikki sitä jossain vaiheessa tarvitsemme ja kyseessä on elintärkeä tehtävä.

      Poista