keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Pihla Hintikka: Hetken Pariisi on meidän

Pariisista ensimmäiset mielleyhtymät minulle ovat taide, muoti ja ruoka, ja näistä kahteen ensimmäiseen keskittyy kirja kolmesta naisesta paikan päällä. Ranskalainen Elena on galleristi, Ines muotitoimittaja alan juorulehdessä, ja suomalainen Alma niittää mainetta mallina.

Naiset eivät tunne toisiaan, mutta heidän tarinansa limittyvät tapahtumien edetessä. Jokainen on niin urallaan kuin henkilökohtaisessa elämässään ratkaisujen edessä. Elena huomaa haluavansa lapsen, vaikka on miehensä kanssa sopinut, ettei niitä tule. Ines haluaisi tehdä kunnianhimoisempaa journalismia ja vaikuttaa asioihin, ja löytää feministisen ryhmän, jonka viesti osuu.

Alma joutuu kohtaamaan mallimaailman nurjat puolet, naisen esineellistämisen ja hyväksikäytön, yleisölle näkyvän glamourin vastapainona. Myös Alma löytää itsestään uusia puolia tarinan myötä. Vaikka hän menestyy, äiti koti-Suomessa kyselee jatkuvasti tyttönsä yliopisto-opintojen ja "virallisten töiden" hankinnan perään.

Kirjoittaja selvästi tietää, mistä puhuu. Hintikka on asunut vuosia Pariisissa ja tehnyt niin toimittajan kuin mallinkin töitä. Yksi päähahmo kirjassa on kaupunki itse. Näinä erakkoaikoina sen kuvaus herättää kaipausta matkoille, Pariisia tunteville varmasti paljon muistoja tarkassa paikkojen ja sijaintien kuvauksessaan.

"Seinen rannalla puhalsi kevyt tuuli. Oli taas sellainen kesäilta, jona koko Pariisi tuntui olevan elossa ja olemassa vain itseään varten. Tällaisina iltoina elämä Pariisissa pakahdutti Elenaa kuin missään muualla koskaan. Pilvet lipuivat taivaalla auringonlaskusta vaaleanpunaisina, terassien valot syttyivät. Joka puolelta kuului puheensorinaa ja skoottorien pärinää, eivätkä ne häirinneet ketään."

Kurkistus kulissien taakse naisten henkilökohtaiseen elämään suhde- ja työhuolineen ja omien oikeuksien puolustamisen perinteisen miesvallan puristuksessa on viihteellisesti todenmakuista. Se ulottuu Euroopan tilanteeseen laajemminkin maahanmuuttajineen, joita edustaa Adnan, laiton pakolainen omine ongelmineen.

Tilanteet saavat ratkaisunsa, tai ainakin uusia suuntia avautuu jokaiselle. Terroristi-isku aiheuttaa yhteisen järkytyksen ja korostaa maailman muuttumista sekä sitä, kuinka tärkeää naisen on tehdä omat päätöksensä itse ja ajoissa, sillä elämä on hauras, kuten takakannessa todetaan.

Teksti ei ole sen syvällisempää kuin pinnalta näyttää ja välillä jokunen juonenpätkä tuntuu irralliselta, mutta eduksi esikoiskirjalle lasken hienostelemattomuuden, asiantuntevuuden ja sujuvalukuisuuden. 

Kirjassa kuvattu Pariisin terroristi-isku tapahtui 13. marraskuuta 2015.

Kenelle: Pariisin ystäville, mallimaailmasta kiinnostuneille, matkalle kaipaaville.

Muualla:  Kirjakaapin kummitus toteaa romaanissa olevan aihelmia enemmän kuin riittämiin muotimaailmasta lapsettomuuteen, pakolaiskriisistä terrorismiin. Vähempikin olisi riittänyt, mutta kiehtova esikoinen tämä on näinkin, hän sanoo.


Pihla Hintikka: Hetken Pariisi on meidän. Otava 2020. 


Kansi République Studio, kuva Paul Rousteau.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti