Mary Slöör oli helsinkiläinen herrasväen tytär, joka sai säällisen kasvatuksen ja opetusta jo pienenä muun muassa lukemiseen. Axel oli maalaispoika, joka ystävystyi Maryn veljen Arthurin kanssa, joten tuleva pari tapasi toisensa ensimmäisen kerran Mary ollessa vasta 9-vuotias, vuonna 1877. Ruuskan mukaan "todennäköisesti värikkäät kertomukset Axelista kantautuivat Maryn korviin jo paljon ennen". Axel oli muuttanut Tyrväältä Helsinkiin kouluun veljensä Unon kanssa, Norssiin, jossa Axel saavutti mainetta laiskana ja kapinallisena oppilaana, joka huvitteli piirtämällä opettajista pilakuvia ja mielellään kävi Arthurin kotona usein ruoka-aikaan - sukulaisissa asuvilla veljeksillä riitti ruokahalua.
Aika oli mullistavaa henkisesti; myös naisten oikeuksista alettiin puhua. Minna Canth kyseenalaisti Snellmanin käsityksen naisellisuudesta ja naisen rakastettavuuden perustumisesta siihen, että hän tarvitsee miehen suojaa. Naisyhdistys perustettiin. Maryn isä Karl suomensi Ibsenin näytelmän Nora, jonka Marykin todennäköisesti näki, arvelee Ruuska, mutta tuskin vielä ymmärsi. Silti aatteet varmasti vaikuttivat tytön kehitykseen, samoin kuin elävät naisen mallit perheessä ja suvussa. Äiti Aina oli etevä pianisti ja huomasi tyttäressään samoja lahjoja. Niinpä Mary pääsi soittotunneille, joiden tuloksena hän suunnitteli musiikista ammattia.
Kirja kertoo kiehtovan yksityiskohtaisesti arjesta ja ajanvietosta kesineen ja matkusteluineen. Elämä on monenlaisten velvoitteiden täyttämää, mutta juhlimaankin ehdittiin. Kymmenen vuoden kuluttua ensitapaamisesta Axelin ja Maryn kirjeenvaihto on jo vakiintunutta, ja yhteisestä tulevaisuudesta keskustellaan - isä Karlin hangoitellessa vastaan. Axel vakuuttaa, että hän on ylpeä soittotaitoisesta Marysta eikä aio tehdä tästä piikaansa. Mutta fakta on, että Maryn musiikkiopinnot eivät edenneet suunnitelmien mukaan ulkomaille ja kun avioliitosta tuli vihdoin totta, molemmat tekivät töitä miehen uran edistämiseksi, tunnetuin seurauksin.
Mutta Mary itse halusi niin. Avioliitto ei ollut tasainen - miten kahden taiteilijan kesken olisi voinutkaan olla - mutta rakkautta ja intohimoa siitä ei puuttunut. Axel käytti vaimoaan paljon mallinaan, kuten Ainona. Alastomana poseeraaminen oli melkoinen hyppäys siveälle perhetytölle; Mary selvästi osasi sopeutua ja vapautua rakkaudellisessa avioliitossa monin tavoin. (Kuvassa bloggari kirjan julkkareissa syyskuussa 2021 Axelin vaimostaan tekemän veistoksen vierellä.)
"Mary availee maalipurkkeja ja lämmittää Axelin kintaita takkinsa alla. --- Marylle tärkeintä kuitenkin oli se, että he olivat taas saaneet olla yhdessä ja tehdä työtä."
Jatkuvasti hämmästyttää se fyysisen työn määrä, jota naiset tekivät. Huushollien ylläpito ilman kodinkoneita vaati jatkuvaa puurtamista, ja silti aikaa vaikuttaa jääneen myös muuhun. Tosin ajan tavat palvelijoineen ja yhdessä asuvine sukulaisineen varmistivat käsiparien riittävyyttä. Silti Marykin joutui opettelemaan niin haloilla lämmittämistä kuin sairaanhoitoa, "tavallisten" naisten taitojen, kuten käsitöiden, ruuanlaiton ja lapsenhoidon, ohella. Herraskaisia ei oltu. Mutta Mary vaikuttaa sinnikkäältä ja energiseltä naiselta, jonka tapa ei ollut valitella, vaan hän uskoi jokaisen itse valitsevan tiensä ja onnellisuutensa elementit. Kuvassa Maryn hanskat.
Perhe kasvaa, Kalela rakennetaan - julmetun kylmä talvisin - matkustellaan ja kasvatetaan lapsia. Naistyömäärän lisäksi ihmettelen aina tuolloista matkustuksen määrää, ei liene sekään ollut vaivatonta matka-arkkujen ja hitaiden kulkupelien aikana. Mies reissasi paljon ensin opiskelujen ja sitten työnsä takia, mutta paljon matkustettiin myös yhdessä, Euroopassa ja jopa Afrikassa, Suomen lisäksi. Tarvaspää oli tarkoitettu ateljeeksi, eikä sekään ollut varsin mukava kotikäytössä.
Siellä kuitenkin onneksemme sijaitsee komea todiste pariskunnan saavutuksista ja Axelin urasta museona. Sekä sadat tai tuhannet kirjeet, joita pariskunnan ja heidän lähipiirinsä jäljiltä ovat tallella - kukaan ei ole ehtinyt laskea, kuinka paljon niitä tosiaan on, sillä niitä on paljon!
Helena Ruuska (kuva alh.) istui kellariarkistossa tutkimassa niitä ja koosti kirjeiden ja muiden lähteiden pohjalta hienon, kattavan ja yksityiskohtaisen kuvauksen tuon ajan elämästä ja yhden merkittävimmän suomalaisen taiteilijan taustasta. Koska pariskunnan yhteys oli tiivis, myös vaimon elämäkerta kertaa suurelta osin miehen uraa, josta lukija saa samalla hyvät tiedot. Molemmista piirtyy esiin elävä ihminen; luonteet, haaveet, ilot, surut, kehityskaari ja siihen vaikuttaneet moninaiset asiat ja verkostot. Kirja syntyi noin kahdessa vuodessa, mikä on sen laajuuteen nähden huima vauhti.
Kenelle: Kulttuurihistorian ystäville, naisen elämästä kiinnostuneille.
Muualla: Vaativaa mutta värikästä elämää, tuumi Raijan kirjareppu. Helena Ruuska kertoo itse Maaseudun Tulevaisuudessa päähenkilönsä jatkuvista muuttopuuhista. Myös Tarvaspään sivuilla on tarinoita kirjan tekemisestä.
Tämä kyllä kiinnostaa! Olen tosi iloinen, että nyt on nostettu myös kultakauden naisia esiin.
VastaaPoistaNäin juuri. Ja on kaunis kirja tämä, esineenäkin!
PoistaPaljon olet lukenut. Kivoja esittelyjä. Näistä olen lukenut vain Rudbergin. Helena Ruuskan Mary Gallen-Kallela on meillä toukokuun lukupiirikirjana. - Hyvää Uutta Vuotta ja hyvää lukuvuotta Arja!
VastaaPoistaKiitos samoin, Anneli! Ruuskassa onkin paljon luettavaa.
Poista