sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Terhi Rannela: Frau

Päätin ajat sitten, että nyt riittää toista maailmansotaa, kirjallisesti. Aihetta on kaluttu, räävitty ja levitelty kirjojen sivuilla niin paljon, että on jo aika päästä yli ja eteenpäin, mietin. Mutta ei. Vielä palasin natsiaikaan, Fraun myötä. Noch mal. 

Hitlerin naisista on puhuttu paljon viime vuosina: havainto, että naiset olivat yhtä lailla rakentamassa natsijärjestelmää kuin kiiltäväsaappaiset miehensä, järkytti, kun sen jossain vaiheessa oivalsin. Vaikkei siinä pitäisi olla mitään järkyttävää. Naiset ovat ja ovat aina olleet vahva voima, niin miesten tekemisissä kuin yhteiskunnassa ylipäänsä, mikseivät siis myös sodassa. Ei naisilla ole syntyjään pyhimysrengasta pään päällä sen enempää kuin miehilläkään, vaikka niin on helppo romantisoida. Jos tasa-arvosta puhutaan, on hyvä puhua tästäkin.

Ja Terhi Rannela puhuu. Hän luo hyytävän, todellisuuteen pohjautuvan tarinan Lina Heydrichistä, SS-kenraalin leskestä, jota Erich Richter menee tapaamaan vuonna 1984, tarkoituksenaan saada tietoja Heydrichin perheestä kirjaansa varten. Kirjoja on kirjoitettu ja haastatteluja yritetty lukemattomia, joten Lina - myöhemmältä sukunimeltään Manninen* - ei ole helppo. Mutta Richter tekee rouvaan vaikutuksen kiinnostuneisuudellaan ja älykkyydellään, ja vaikka Lina on jo ajat sitten vetäytynyt omaan rauhaansa ja kieltäytynyt haastatteluista, Richter osuu sopivaan hetkeen:

"Herra Richter saisi kirjoittaa hänen tarinalleen epilogin."

Tarina vie 1940-luvulle, jolloin Reinhard Heydrich sai tehtävän ylimmältä taholta muuttaa Prahaan ja tuhota tšekit, noin yksinkertaistettuna. Hän teki työtään tehokkaasti, mutta sillä oli hintansa. Vastarintaliike onnistui tappamaan Heydrichin. Natsien etsiessä syyllisiä seurasi varsinainen verilöyly, josta pieni tšekkiläinen Lidicen kylä nousi maailmankartalle.

Niin, tämä Frau Heydrich. Millainen henkilö hän oikeastaan oli? Rannela piirtää viiva viivalta muotoutuvaa ihmiskuvaa.

"En ole koskaan suostunut teeskentelemään typerystä. Minä ohjasin mieheni liikkeen pariin, vaikka olin häntä nuorempi."

Rannela on minulle uusi tuttavuus, mielikuvissani nuortenkirjailija, ja siksi sivuutin tämän kirjan sinnikkäästi pitkään - aiheen lisäksi. Frau on kuitenkin täysi ja voimakas aikuisten tarina, niin aiheeltaan kuin käsittelyltään, joka ei sano kaikkea ääneen, vaan jättää paljon lukijan varaan. Nuortenkirjojen kirjoittamiskokemuksesta saattaa muistuttaa helppo luettavuus, selkeät ja lyhyet - mutta paljon sisältävät - lauseet, kappaleet ja luvut, mikä ei ole ollenkaan huono juttu aikuisemmankaan lukijan kannalta. Rannela ei rönsyä, hän kertoo viileästi. Reagoikoon lukija miten haluaa; tärisköön, inhotkoon, ihailkoon, vaikuttukoon tai pelästyköön. Kaikkeen on aineksia.

Kiinnostava ja minulle aivan uusi maantieteellinen yksityiskohta on Fehmarnin saari: saksalainen saari Itämeressä, jossa Lina asuu. En ole ikinä kuullutkaan paikasta, mutta siellä se kartan mukaan on! Google kertoo sen olevan "Germany's sunshine isle." Niinpä niin. Alkaa matkakuume iskeä. Ihan vain auringonpaisteen takia.

Frau on vahvasti kerrottu ja kiehtovasti historiaan limitetty tarina, joka mykistää lukijan paitsi rankalla todenperäisyydellään myös yksinkertaisen tehokkaalla ilmaisullaan.

Yhdestä asiasta olen varma kirjan tarinassa: Lina rakasti enemmän kuin Reinhard. Mutta Reinhard tarvitsi puolisoaan enemmän kuin tämä häntä. Ja molemmat sairastivat kaikkivaltiuden tautia, joka tuohon aikaan tietyissä piireissä tarttui helposti. Ja mihin tahansa aikaan, kun tilaisuus tarjoutuu. Ihmiset, sellaisia me olemme.

Annetaan Fraun sanoa vielä viimeinen sana:

"Vielä tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka yrittävät saada minut hengiltä. Eikö se olekin hullua?"

Lina ja Reinhard Heydrichistä löytyy paljon kirjallisuutta ja muita lähteitä, joita Rannela on käyttänyt ja listannut kirjan loppuun.

*Mauno Manninen oli Anni Swanin ja Otto Mannisen poika Mauno Manninen, Intimiteatterin perustaja. Teatterissa työskenteli mm. Emmi Jurkka, joka perusti myöhemmin Teatteri Jurkan. Intimiteatterista tuli Penniteatterin kanssa teatteri Pieni Suomi, joka yhdistyi 1990-luvun lopulla Helsingin kaupunginteatteriin. Maunon ja Linan avioliitto oli lyhyt, enkä tiedä, missä he tapasivat, mutta Manninen liikkui presidentti Kekkosen lähipiireissä.

Kenelle: Sotatarinoita kestäville, erilaisia rakkaustarinoita etsiville, faktan ja fiktion sekoituksesta nauttiville, helppoa muttei höpsöä luettavaa hakeville, Euroopan lähihistoriasta kiinnostuneille.

Muualla: Myös Tuijata vannoi pitävänsä taukoa sotakirjoista, kunnes. (Kiitos kirjan lainasta!) Henkeäsalpaava, sanoo Leena Lumi. Jännite kehittyy Linan nykyisyyden ja menneisyyden välille vaivattomasti ja vääjäämättömästi, sanoo Luettua elämää, joka kertoo, että kyseessä on Rannelan toinen aikuisten romaani. Myös Kirjapolkuni on lukenut aiemmankin (nyt olen vähän kade, Bleue). Mari A on lukenut jo Rannelan nuortenkirjoja. Vahvasta tarinasta puhuu Kirjakaapin kummitus. Rakkauksista ja sen seurauksista, kuvaa kirjan aihetta blogi Oksan hyllyltä. Suketus Eniten minua kiinnostaa tie -blogista miettii, olisiko tällaisella aiheella edes mahdollista mässäillä ja toteaa aiheen olevan käytetty, mutta valitettavasti edelleen ajankohtainen. Vähäeleinen ja väkevä, sanoo Lumiomena. Ammalle kirja sysättiin syliin. Ilmaisultaan tiivis ja hiottu, sanoo Kannesta kanteen. Ompun bloggauksen luin poikkeuksellisesti ennen omaani - koska kuvittelin, etten lue kirjaa itse. Mutta pakkohan se tämän jälkeen oli!

Terhi Rannela: Frau. Karisto 2016. Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela.

12 kommenttia:

  1. Kaikkivaltiaan tauti voi olla tappava, ainakin henkisesti. Siis sinä niin kuin minäkin nostit vielä kerran natsikortin ja siellä olikin valtti. Siis kiinnostavaa ja kauheaa luettavaa. Rakenteesta tykkäsin ja käsittelytavasta. Niin sinun kuin Rannelan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos :-) Kiinnostavaa ja kauheaa, tämän jaan. Hirveästi minua mietityttää se, miten Manninen tapasi tämän Fraun. Löytyisi varmaan Rannelan lähdeluettelon kirjoista.

      Poista
  2. Nää on niin hauskoja nämä kirjalliset vannomiset, kun ei ne koskaan pidä paikkaansa. :) Hieno on kuvauksesi ja onhan tämä oivallinen teos. En itse kuitenkaan varauksettomasti viehättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin pidäkään, Omppu. Miten ihanaa kun voi noin vaan mennä ja rikkoa kaikki edelläsanomansa :-) Minulle kirja antoi paljon faktatietoa, erään Fraun elämän kuvailun lisäksi. Olisin ehkä pärjännyt sitä ilmankin... mutta jäi mietityttämään moni asia.

      Poista
  3. Kirjoitat tästä hyvin, paljon samoja ajatuksia! Rannelan teksti on kyllä hyvää ja helposti luettavaa. Pisteet siitä.

    Minusta on ollut jopa vähän "hassua", että on tarvinnut erikseen nostaa esiin naisten paikka natsijärjestelmässä. Minusta se on ollut niin selvää, etten sitä ole edes miettinyt. Mutta onko tässä jokin sukupolvien välinen ero? Nimittäin muistan vielä kun näistä aiheista koulussa puhuttiin ja meille esimerkiksi näytettiin videoita keskitysleireiltä. Muistan kuinka siellä miesten kanssa rivissä seisoi myös naisia käskyttämässä ja katsomassa, kun ruumiita kipattiin samaan kuoppaan... Eikö näistä ole ennen puhuttu?

    Mutta siitä huolimatta - tärkeä aihe! Vaikka itsestäkin tuntuu, että aiheesta on kirjoitettu ja luettu paljon, niin valitettavasti silti tämä aihe on aina jotenkin uudelleen ja uudelleen ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. En minä ainakaan muista kouluajoiltani tuota oppia saaneeni: historianopetus oli muutenkin silloin todella köyhää, vain vuosilukuja, joiden takana olevat tapahtumat jäivät hyvin hämäriksi. Voi tietysti olla myös oppilaan syy... Mutta monet ovat sanoneet samaa, joten ehkä opetussuunnitelmaakin voi edes vähän syyttää. Natsiaihe sinänsä on kaluttu, mutta kuten maailman tapahtumia seuratessa äkkiä huomaa, ei valitettavasti mikään ihmiskunnan yksi ainoa vastaava ilmiö laatuaan. Tärkeä aihe minustakin, on syytä ja suorastaan velvollisuus olla tietoinen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Omppu, kurkkasin jo! Ei ihan helppo, paitsi muutamat kysymykset... Palaan tähän!

      Poista
  5. Tämä kirja tarttui mukaan kirjastosta sateisena iltapäivänä. Minäkin olen kalunnut toisen maailman sodan ja natsit aivan loppuun, mutta aina huomaan lukevani lisää. Aloitan tänään Fraun. Kiitos bloggauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauti Fraun lukemisesta, Milamilim, hyviä lukuhetkiä ja kiitos kommentistasi!

      Poista
  6. Arja, tämä kirja on vieläkin minulle vuoden 3 kovimman joukossa. Rannelan kirjassa kaikki on kohdallaan: Tiheys, nimi, kansi ja etenkin tapa, miten hän tarinaa kertoo.

    Kuuntelin uudestaan ja uudestaa n Linan haastattelut ja hän oli just mitä oli, puhdasverinen natsirouva! Ei mitään katumusta, ei tietenkään.

    R. just kertoi minulle, että olemme ajaneet hyvin likeltä Linan asunota, sillä teimmehän jo kauan sitten reissuja Sveitsiin ja Itävaltaan sitä kautta, nykyään suoraan laivalla Saksaan. Olen hipaissut historiaa...taas.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyytävän viileä ja tehokas kuvaus tämä on, sopii kuvattavaan kohteeseen,ja minustakin nimi on nappivalinta. Että olet liikuskellut samoissa maisemissa, hurjaa. Ja kiehtovaa, kun kirja ja todellisuus noin konkretisoituvat lukijalle.

      Poista