torstai 26. toukokuuta 2016

Piia Leino: Ruma kassa

Jos kirjaa kuvaillaan hauskaksi, herää välittömästi epäilys. Kenen mielestä hauska? Hauska kuten kreisit kotivideot? Tai komediasarjat, joiden valmiiksi naurettu taustanauha ennemminkin itkettää tai nolottaa? Vai onko siinä ehkä sanottu rumia sanoja?

Onneksi Piia Leino on lähtenyt kirjailijauralle kunnianhimoisemmalla otteella. Hän kertoo tarinan kassatyöntekijä Sariannasta, joka - vastoin kaikkia omia odotuksiaan - osallistuu uuteen tosi-tv-sarjaan. Idea on jonkinlainen survival-kilpailu Suomesta Thaimaaseen lennätetyn kahden ulkonäöltään ääripään naisjoukkueen välillä: toisessa ovat kaunottaret, toisessa hirviöt.

"Muistin tutkimuksen, jonka mukaan kauniit kasvot ovat itse asiassa tavallisimmat: niissä ei ollut mitään häiritsevää."

Hirviöjoukkueen naisissa on kaikenlaista häiritsevää. Paitsi ulkonäön palvomisesta, kirja puhuu paljon arvostuksistamme. Siitä, miten viihde käyttää meitä ja miten me sitä. Naisen roolista, mediasta ja sukupolvieroista. Monenlaista tukevaa pohjaa Sariannan jalkojen alla siten on, mutta kuitenkin näin sen ensisijaisesti nuoren naisen kehityskertomuksena.

"Mietin pitkään myös sitä, miksen ikinä itse sanonut, etten halua. Se olisi aika villiä. - Osallistuisin mielelläni keräykseenne, mutta en halua. - Voisin vaihtaa [työ]vuoroni perjantai-illaksi, mutten halua. Päätin, että kokeilisin sitä joskus, mutta en tietenkään koskaan kokeillut."

Kun Sarianna päättää lähteä matkalle, äiti varoittelee, vaikkei tiedä matkan luonnetta. Ei ole vaikea havaita, mistä tytön itsetunnon puute kumpuaa. Vaikka itsellinen nainen, viestintää opiskellut ja omillaan pärjäävä.

"- Se on sellainen seuramatka vaan, ihan rantaloma. - Minä en kyllä ikinä voisi mennä sinne, kun pelkään niitä maneetteja.  Eikä se aurinkokaan sovi näin vaaleille, äiti huokasi. - Oletko ihan varma, ettei tuo ole sellaista ihmiskauppatouhua? Nuoria tyttöjä houkutellaan maan ääriin raiskattavaksi tai nielemään jotain huumemunia."

En avaa tarkemmin matkan tapahtumia, mutta tarina viihdytti ja nauratti. Tietenkin on kliseitä - kassatyöntekijästä alkaen - ja ennalta-arvattavuutta: hirviönaisten uljaita hetkiä, kaunotarten rämpimistä, mutta vielä enemmän niiden ironisointia. Ja yllättäviä vetoja ja hahmoja, kuten julmankokoinen, näppyläpakarainen Aulikki, joka kokee tunnepuolella huippuja ja laaksoja. Sillä matkalla on ohessa myös miehiä, omissa vastaavissa rooleissaan. Kaunotarten kanssa luuserit, hirviöiden kanssa namupalat.

"- Ei kaikki ala panolle samana iltana. Me keskusteltiin koko yö ja se on kuule paljon intiimimpää kuin eritteiden vaihto. Meillä on paljon yhteistä. - Mitä? - Vaikka mitä. Sillä oli nuorena hörökorvat ja hammasraudat ja se ymmärtää, mitä on olla erilainen. Se haluaisi kanssa työskennellä lomakeskuksessa ja tykkää joulusta ja tyrnistä ja tuntureista. - Okei, nyökyttelin, vaikken vieläkään jaksanut uskoa ihmeeseen."

Oikeastaan kirja itsekin on tosi-tv:tä ja hyödyntää sen keinoja surutta, mutta ei lannistavalla tavalla. Eikä se tv-sarjakaan etene aivan odotetusti, mikä palauttaa lukijan uskoa oikeudenmukaisuuteen, tai jotain sinnepäin. Sukellus todellisuuteen on riittävän uskottava. Satumainen ote jää hipaisuksi, mutta mukavasti lämmittäväksi kommentiksi siihen, miten tosi ja rooli kohtaavat. Asiat muuttuvat niin nopeasti, ettei tämä nykyhetken ajankuvana valitettavasti kauaa kestä, luulen: se viihdyttää juuri nyt.

Sutjakka teksti on napakkaa ja helppolukuista, ja tapahtumia riittää lukijan iloksi, samoin Sariannan pieniä arkisia havaintoja, jotka minut erityisesti saivat viihtymään kirjan parissa. Toivon sen tavoittavan paljon naisia. Etenkin heitä, joita ulkonäkö mietityttää, suuntaan tai toiseen. Sarianna on aidonoloinen ihminen, jota on helppo sympata, mutta voin kuvitella osan lukijoista salaa samaistuvan Amandaan, kaunotarten kuningattareen. Eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin muistaa, ettei rooleihin kannata eikä tarvitse jumittua.

Tapasin kirjailijan (kuvassa vas.), joka sanoi miettineensä realitylleen niin nöyryyttävää konseptia kuin mahdollista. Nöyryyttämiseen ja voittamiseenhan ne perustuvat. Mutta kuulemma tänä päivänä tuntuu siltä, että tämä voisi hyvin olla todellinen tv-sarjan idea. Olen samaa mieltä, meitä ei enää mikään hätkäytä - Nälkäpeli, täältä tullaan!

Kenelle: Viihtymistä kaipaaville, tosi-tv:n ystäville ja vihaajille, ulkonäköään kipuileville tai sen varassa eläville, tyttäriään varoitteleville vanhemmille.

Piia Leino: Ruma kassa. Johnny Kniga 2016.

P.S. Pari paljastusta: kirjailija on ammatiltaan uutistoimittaja (mikä kuulemma näkyi paitsi tekstissä, myös kustantamoyhteistyössä; toivotut muutokset tapahtuivat salamannopeasti), mutta hänellä on kuin onkin kokemusta myös kassatyöstä. Ja kyllä, hän katsoo paljon telkkaria. Myös tosi-tv:tä.

4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa messevältä kirjalta, nimen panen oitis ylös. Reality-tv kiinnostaa minua ilmiönä. Olen täällä jopa seurannut muutamana kauden Celebrity Big Brotheria (sitä tavallista sen sijaan en). Noin muuten en reality-ohjelmia juuri katso. Tai no, erästä eläinlääkäri-realityä katsoin: ohjelma sijoittui meidän kotikulmille nimittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin jos reality kiinnostaa, uskon, että kirja uppoaa hyvin! Mukavaa huumoria, vähän chick-lit-tapaan mutta rouhemmin.

      Poista
  2. Hauskan kuuloinen kirja, nimi on kyllä mainio ja huomiota herättävä!

    Muistin sinua pienellä tietokirjahaasteella. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjan nimi on tosiaan onnistunut. Kiitos Katja, kommentista ja haasteesta, tutustun!

    VastaaPoista