En muistanut, että minun piti lopettaa toisesta maailmansodasta kertovien kirjojen lukeminen - taas tulin yhden lukeneeksi! Chris Cleaven kirjoja vain ei malta jättää väliin. Little Bee hurmasi sankat lukijajoukot, ei täysin minua: pidin turhan sentimentaalisena, vaikka tekijän sujuvaa kynää ja tarinankerronnan taitoa arvostan. Enemmän pidin kirjasta Poikani ääni, joka on upea menetyksen kuvaus ja erityisesti tässä ajassa ajankohtainen. Voittamattomat taas olisin voinut jättää lukemattakin.Uutuuden alkuperäinen nimi on Everyone brave is forgiven, mikä on huomattavasti jännittävämpi kuin suomennettu otsake, joka on tylsä, vaikka kieltämättä, juuri sodasta ja rakkaudesta on kyse. Jopa kirjan ensimmäinen sana on sota. Se syttyy vuonna 1939, ja 18-vuotias englantilaistyttö Mary ilmoittautuu vapaaehtoiseksi saman tien. Mary on hyväosainen, ja hänellä on vahva auttamisen tarve. Ja seikkailun tarve, tosin haaveet vakoojatyöstä vaihtuvat vammaisten lasten opettajuuteen. Myös Maryn läheiset Tom, Alistair ja Hilda ottavat osaa sotaan kukin omilla tavoillaan. Rohkeutta tarvitaan sodan hulluudessa, oli sitten rintamalla tai kotijoukoissa, tuntuu kirjailija sanovan.
Vaikka aihe on raskas, teksti ei sitä ole. Tarina on vetävä ja nautinnollinen lukea. Paitsi että kirja kuvaa poikkeustilaa nimeltä sota ja sen vaikutuksia ihmisiin henkilökohtaisella tasolla, sen voi nähdä romantiikkana tai Maryn ja hänen ystäviensä kehityskertomuksena.
Cleave on, kuten sanottu, erinomainen tarinankertoja, joka osaa vedota tunteisiin taitavasti. Aika ei käy pitkäksi häntä lukiessa. Jos etsit sutjakkaa lukuromaania, lukusukkulaa, kirja on varma valinta. Harmittaako, että taas "sorruin" sota-aiheeseen? Ei isosti, mutta silti takaraivossa takoo kiusallinen ajatus siitä, että sodalla viihtyminen ja viihdyttäminen on hieman epäilyttävää ja epämiellyttävää. Poikkeusoloista riittää reviteltäväksi monenlaista tarinan aihetta, mistä kirjailijat ammentavat. Ja me lukijat ahmimme. Loppuuko sotaromaanien lukemiseni nyt? Tuskin, sillä huomasin, että Jenni Linturilta ilmestyy syksyllä uusi kirja...
Kenelle: Vetävän, vetoavan ja viihdyttävän tarinan ja juonikerronnan ystäville. Sota-aihetta sietäville.
Muualla: Hieno ja suuri lukuromaani, joka käy sydämeen, sanoo Krista.
Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa. Gummerus 2016. Suomennos Irmeli Ruuska. Kustantajan lukukappale. Kirja on kaupoissa viikolla 34, parin viikon kuluttua.
Cleave on kyllä ns. armoitettu tarinankertoja. Minäkin aion lukea tämän, koska rakastan brittikirjallisuutta, sotakin kiinnostavaa (vaikka onhan siitä kirjoitettu) ja kahden (!) tapaamisen perusteella Cleave on niin mukava, että olen päättänyt pitää hänen kirjoistaan. Little Beestä pidinkin.
VastaaPoistaArmoitettu on! Eli yksi edellisistä kolmesta sinulla on lukematta - toivottavasti se ei ole Poikani ääni. Hieno kertoja, ja brittiläinen tutunoloinen ympäristö tuo lisää läheisyyden tunnetta ja helppoutta solahtaa.
PoistaSama ongelma minullakin jatkuvasti sota-aiheisia kirjoja lukiessani: onko tämä nyt jotenkin sairasta, nauttia lukemisesta kun aiheena ja ympäristönä on sota. Mutta luulen kyllä, että mitä enemmän siitä lukee, sitä vähemmän sitä haluaa. Siinä mielessä se ei tunnu epäilyttävältä.
VastaaPoistaTuo on totta, parhaat sotakirjat saavat näkemään yhä tarkemmin sodan mielettömyyden. Paras ja läheisin esimerkki tietysti Tuntematon sotilas. Kyllä Cleaven kirjassakin se käy vahvasti ilmi, juuri henkilöiden kohtaloiden kautta. Ehkä onkin tehokas keino tuoda tämä viesti viihteeksi naamioituna!
PoistaLuin tätä varovasti sormien välistä, sillä haluan lukea tämän piakkoin. Little Been tarina oli ihana, sen seuraavan romaanin jätin välii, aihe tuntui liian ahdistavalta silloin. Mutta tämä kiinnostaa kovasti ja kirjoittamasi perusteella odotukset vain nousivat!
VastaaPoistaLue vaan, en paljasta juonta, kunhan omia tunnelmia kuvailen :) Ymmärrän hyvin tuon tunteen, jolloin jokin aihe jostain omasta tai yleismaailmallisesta syystä on parempi jättää väliin. Ehtii palata, jos joskus siltä tuntuu. Tämä on sen verran ajallisesti kauempana meistä, että siinäkin mielessä helpompi lukea viileämmin, jos nyt Cleaven kirjoja siten voi edes kuvitella lukevansa. (Viileä on ehkä huonoin adjektiivi ikinä tässä kohtaa, kun Cleaven tarinoita muistelee.)
PoistaViileä = olla tulematta hulluksi? 😊
PoistaJuu, ei näiden kanssa ainakaan mitään tavan arkirealistisia tuntemuksia sovitella :)
PoistaArkirealismista puheen ollen. Blogissani on sinulle pieni haaste :)
PoistaEikä ole ihan helppo haaste, mutta katsotaan, mitä siitä saisi irti. Noita musiikkivalintoja on kiva toisilta lukea, kuten sanot. Näin musiikin vähäkuluttajana kertominen taas... sitä paitsi, kukaan ei enää muista mun lapsuuden aikojen musiikkeja!
VastaaPoistaMinun kirjani tämä ei ollut, juuri sodan ja sodan romantisoinnin vuoks. Tosin harva brittiläinen sotaromaani tai sota-aiheinen lukuromaani on uponnut, eli ei mitään uutta sillä rintamalla.
VastaaPoistaKatri, tuo juuri on asia, jota olen pähkäillyt kovasti. Nostammeko sotimisen jotenkin jalustalle näillä kirjoilla? Toisaalta, hyvä tarina on hyvä tarina, miljööstä huolimatta. Mutta ovatko poikkeusolot liian helppo tapa ja näyttämö kertoa ihmeellisiä tarinoita? Mietintä jatkuu. Ja todennäköisesti sotakirjallisuus myös.
PoistaDamn, ajattelin etten tätä ehdi uutuusryminässä mutta... Jos siekii ni miekii ;)
VastaaPoistaTarinahullulle toimii, Annika! Tykkäisitköhän Marysta?
PoistaLukemassa olen, ja tykkään! Unet tämä kyllä vie, kun en malta iltaisin lopettaa...
PoistaIso peukku, tämä on juuri tuollainen kirja.
Poista