perjantai 15. syyskuuta 2017

Viihteellä viikonloppuun brittiläisittäin: Jojo Moyes, Sadie Jones, Alan Bradley

Jos kaipaat viihdettä viikonloppuun, Jojo Moyes on varma valinta. Suomalaiset ovat tykästyneet häneen niin, että tänä vuonna on suomeksi ilmestynyt peräti kaksi kirjailijan kirjaa, tämän lisäksi uudempi Ne jotka ymmärtävät kauneutta.

Moyesin kirjoissa toistuvat arkisissa ongelmissa kamppaileva päähenkilö tai useampi, kinkkisiä perhesuhteita ja yllättäviä käänteitä sekä tietysti romantiikkaa tai ainakin lupausta siitä. Tässä kirjassa päähenkilöitä ovat Jess perheineen sekä Ed, johon Jess tutustuu käydessään siivoamassa tämän taloa.

Jessin arkinen ongelma on yksinhuoltajuuden rankkuus ja raha: monesta työstä huolimatta se ei riitä. Hänen matemattisesti erityislahjakas tyttärensä Tanzia pitäisi saada hyvään kouluun, mutta se maksaa. Myös Edin ongelmat liittyvät avioliittoon ja rahaan, mutta hieman toisin.

Riittääkö Jessin sinnikkyys luotsamaan pientä perhettä eteenpäin ja tarjoamaan lapsille valoisampia näkymiä kuin nyt on tarjolla?

"Mutta oli jotain vieläkin pahempaa kuin kaikki se loputon, hemmetin uuvuttava taloudellinen ja joka suhteessa voimille käyvä taistelu. Rankinta yksinhuoltajan elämässä oli se, että vaikeina hetkinä oli niin totaalisen yksin."

Jessin kotoaan saamat eväät olivat vähäiset: hän "ei muistanut äitinsä koskaan hymyilleen hänelle hellästi, sellaisella hellyydellä, joka yleensä valtaa äidin, kun tämä katsoo omaa lastaan. --- Niin se vain oli, että alituinen vähättely saa ihmisen lopulta sulkemaan korvansa, eikä hän kuuntele enää järkeviäkään neuvoja."

Miten Edin lapsuus vaikuttaa miehen nykyisyyteen niin, että tämä onnistuu puolestaan sotkemaan asiansa hyvistä lähtökohdista huolimatta - ja miten nuo kaksi maailmaa, siivoojaa ja varakkaan talonomistajan, kohtaavat?

"Miehet olivat kuin eläimiä. He kokivat liian suoran katsekontaktin uhkaavaksi. - - - Ja Ed ihmetteli, miksi hän tunsi musertavaa syyllisyyttä, vaikka teki ilmiselvästi oikein. --- Ja hän yritti olla kaipaamatta aikaa, jolloin seksi mukavan naisen kanssa oli ollut vain seksiä mukavan naisen kanssa ilman niin pitkiä ja mutkikkaita yhtälöitä, että luultavasti vain Tanzie olisi voinut lähestulkoonkaan ymmärtää niitä."

Brittielämä tuntuu tutulta mutta riittävän erilaiselta suomalaiseen verrattuna, ja teksti on yhtä vauhdikasta ja vetävää kuin kirjailijalla aina, joten kiinnostus pysyy yllä. Omista kuvioista voi hetkeksi huokaista ja matkata Jessiä tsemppaamaan. Liian imelyyden Moyes on toistaiseksi - tosin välillä hiuksenhienosti - onnistunut välttämään ja tuomaan mukaan myös syvempää sanomaa ilmiöistä, joita ympärillämme näemme, kuten tässä kasvavat tuloerot vaikutuksineen. Helppoa ja kiitollista luettavaa väsyneeseen hetkeen.

Kerro minulle jotain hyvää ja Ole kiltti, älä rakasta häntä olivat mainioita viihdekirjoja, näiden jälkeen ilmestynyt Jos olisit tässä mielestäni miedompi, mutta kelpo hömppää yhtä kaikki. Suomennokset ovat niin hyviä, ettei niitä edes huomaa.

Kenelle: Yksinhuoltajille, aivolomaa hakeville, romantiikan ystäville, raakuuteen kyllästyneille.

Muualla: Amman teki mieli halailla kirjan luettuaan.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia (The One plus One). Gummerus 2017. Suomennos Heli Naski.

---------

Mukavista tunnelmista päinvastaiseen: Sadie Jonesin tunnemme taitavana viihdyttävien psykologisten romaanin tekijänä, jonka Kotiinpaluu järkytti ja liikutti niin kirjana kuin tv-sarjana ja Ehkä rakkaus oli totta vertautui David Nichollsiin.

Nyt hän sanoo tehneensä uuden aluevaltauksen kirjallaan Kutsumattomat vieraat, ja näin totisesti on. Toivoisin, ettei olisi. Kirja on takakannen mukaan "musta komedia", minusta karmea floppi. Englantilaisella maaseudulla vanhassa rapistuvassa talossa asuvan perheen tarina kutittelee uteliaisuutta, mutta lupaavista lähtökohdista huolimatta tarinasta kehkeytyy kummallinen sekoitus kartanoromaania, paranormaaliutta ja ihmissuhteita, jotka sanoiksi puettuina ovat mitäänsanomattomuudessaan lässähdys ja läpsäys kirjailijan aiempien, vahvojen romaanien ystävän kasvoille.

Teksti on ammattimaisen vaivatonta, samoin käännös, mutta se ei riitä, kun juonivetoisesta romaanista puhutaan. Mystisiä onnettomuuksia? Kartanonrouvan häpeällistä menneisyyttä? Alan Bradleyn romaaneista lainattua viisasta pikkutyttöä? Olin kauhistunut, mutta eri syistä, kuin kirjailija on tarkoittanut.

Sadie Joens: Kutsumattomat vieraat (The Uninvited Guests) Suomennos Marianna Kurtto. Otava 2017.

---------

Tähän jatkoksi on otettava jo mainittu Flavia de Luce: hän on jo kohta kaksitoistavuotias, ja lukijoille tuttu monen kirjan verran. Viehättävä ja teräväpäinen lapsi ratkoo rikosmysteereita ja taistelee valtavassa kotikartanossaan elintilasta kahden vanhemman sisarensa kanssa.

Tyttö on reipas, nokkela ja erittäin omatoiminen, hieman Peppi-henkinen siis, vaikka Flavialla on kyllä isä, kaukaisenpuoleinen tosin, kuten tuohon vanhahtavaan elämänmenoon tuntuu kuuluvan. Flavian lähipiirissä tapahtuu aina kummia, ja tytöllä riittää selviteltävää. Aikuisten tekemiset eivät aina käy kemiaa intohimoisesti harrastavan tytön järkeen.

"Tässä tilanteessa ei ollut muuta tehtävissä kuin mennä laboratorioon ja tehdä jotain järkevää stryktiinillä."

Tällä kertaa kirjassa on hyvin henkilökohtainen kierre, Flavialle siis. Hänen kauan sitten kadonnut äitinsä palaa kotiin. Ja tämän osalta selvitettävää vasta riittääkin.

Lukijalle Flavia-kirjat ovat aina hermolepoa ja hyvän mielen luettavaa, murhamysteereistä huolimatta.

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula. (The Dead in their Volted Arches). Suomennos Maija Heikinheimo. Bazar 2017

14 kommenttia:

  1. Voi että, harmi ettei Jones kolahtanut. Minulla on kirja juuri kesken ja olen nautiskellut kirjan tunnelmasta ihan täysillä. :) Musta huumori on mulle yleensä vaikea laji, mutta Jonesin kirja kolahtaa minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kolahti! Tyylinvaihdos oli mulle liikaa tajuttavaksi :-) Jos ei olisi lukenut Jonesia aiemmin, olisi voinut olla eri tilanne. (Tai ehkä ei.)

      Poista
    2. Minulla kolahti, mutta ei yli Kotiinpaluun. len itse mustan huumroin käyttäjä puheissani, mutta kirjassa sen tyyli ei välttämättä sisäisyyteeni riittävästi kanna. Tyylinvaihdos tässä on rankka, mutta toisaalta, Jones ei ainakaan toista itseään:)

      Poista
    3. Ei todellakaan toista itseään, se on sanottava! Se hevosjuttu oli mulle vähän liikaa - ei niinkään ne tiedät-kyllä-mitkä-tyypit - ja sitten se loppu... juuei.

      Poista
  2. Minä en henkilökohtaisesti tykännyt Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjasta. Niin meinasin nyt jättää viimeisimmän suomennetun kirjan jo lukematta. Kauheesti sitä on hehkutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsitkö kuitenkin aiemmista, Anuliini? Nämä on jotenkin niin helppoja luettavia - tietää suurinpiirtein, mitä saa - että tarttuu käteen helposti. Varmaan se viimeisinkin vielä tarttuu jossain, vaikken aktiivisesti etsi minäkään.

      Poista
    2. Kyllä mä niistä kahdesta ensimmäisestä tykkäsin. varsinkin Kerro minulle jotain hyvää oli ihan valtavan hyvä kirja. Jotenkin huomasin, että kerta kerralta lukemiselämys jotenkin lässähti. Nythän kuulemma tuolle kirjalle olisi tulossa jatkoa, niin ainakin olin facebookista lukevinani. Että kenties sitä odotellessa sitten.

      Poista
  3. Haha, olenpas ollut lempeä ja lämpöä täynnä Moyesin luettuani 😊 Selkeästi pitkän ja raskaankin työviikon jälkeen tällaiselle tunnetilalle olisi taas tilausta.
    Minuun teki vaikutuksen se, että vaikka Moyes kirjoittaa kivaa viihdettä, on mukana oikeasti jotain syvempääkin sanomaa, niin kuin tällä kertaa tuloerot ja luokkajako.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mainio postaus, Amma, kuvaa juuri sitä Moyesin jälkeistä fiilistä hyvin! Eivätkä nämä romaanit ole irrallaan yhteiskunnasta jossain satumaailmassa, vaikka aikuisten satuja ovatkin.

      Poista
  4. Moyes on yksi lempparikirjailijoistani ja olen lukenut kaikki suomennokset. Jotenkin on niin rauhoittavaa ottaa Moyesin kirja, sillä tiedän jo etukäteen, että pidän siitä, pidän henkilöhahmoista ja tunteista.
    Jaan kyllä pettymyksentunteesi Jonesin uusimman suomennoksen kanssa. Minä taas tykkäsin siitä hevosjupakasta ja pikkutytöstä, mutta ne-tiedät-ketä-tarkoitan-tyypit oli liikaa. Minulle kirjasta tuli mieleen, että käsikirjoitus oli muutettu kirjaksi. Tv-sovituksenahan ja yliövereinä hahmoina se sopisi telkkariin tai näytelmiin.
    Flavia ei petä. Sarja on todella hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, Jonesin tarinasta voisi tulla hauska lavalla! Moyes on aina luotettava genressään, samoin Flavia-sarja, jota minä käytän juuri tuollaiseen rauhoittavaan lukemiseen. Kun ei halua liikaa yllätyksiä tai pinnistelyä, vaan hyvää mieltä.

      Poista
  5. Moyes on minulle vielä vieras, Flavian seikkailujen parissa taas viihdyn mainiosti, olen muistaakseni lukenut kolme ensimmäistä. Jonesin uutuus oli minustakin floppi. Pari viikkoa mietin, mitä voin kirjasta blogata, mutta sitten kirjoitin juuri sen, mitä ajattelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moyes tarjoaa aikuisten satuja, romantiikkaa ja muuta tunnetta säästelemättä, Flavia on aina hellyttävä! Jonesista kirjoitit hyvin, kävin kurkkimassa Nannan kirjakimaraa. Samaa mieltä.

      Poista
    2. Moyes tarjoaa aikuisten satuja, romantiikkaa ja muuta tunnetta säästelemättä, Flavia on aina hellyttävä! Jonesista kirjoitit hyvin, kävin kurkkimassa Nannan kirjakimaraa. Samaa mieltä.

      Poista