Tämä on se kirja. Jos olisin kirjailija, toivoisin kirjoittavani juuri tällaisen kirjan. Valinta on viisas, kaunis ja herkkä, mutta ei lälly.
Valinta on yhden perheen tarina. Isä on juuri kuollut, ja nuorin tytär Aava saapuu lapsuudenkotiinsa äitinsä Ruutin avuksi järjestämään jäämistöä ja talon myyntiä. Vanhempi tytär Helena, äskettäin äidiksi itsekin tullut, ei pääse paikalle. Ja Ruutin esikoisesta, Iljasta, kukaan ei ole aikoihin kuullut pihaustakaan.
Kertojina ovat Ruut ja Aava vuorotellen, Helenakin välillä. Heidän ajatuksistaan ja muistoistaan lukija saa kirkkaan kuvan perheen elämästä silloin, kun lapset vielä asuivat kotona, Ruutin tapauksessa vieläkin kauempaa menneisyydestä. Myös nykyhetki hahmottuu.
Tarina on riipaisevan tosi, sen henkilöitä on helppo ymmärtää, jopa samaistua heihin. Kekkonen annostelee asioita sopivasti, tyrkyttämättä, ilman suuria elkeitä, antaa lukijan oivaltaa itse. Vaikka henkilöt kertovat tuntemuksistaan paljon, ei tekstissä ole mitään liikaa. Päinvastoin, se tuntuu lepohetkeltä lukijalle, rauhalliselta, tosin hieman surumieliseltä puheelta kaiken maailman hälinän ja räkätyksen keskellä.
Herkullisesti lukijalle aukeavat sisarusten erot: tunneihminen Aava on tullut äitiinsä, käytännöllinen Helena isäänsä. Ilja on omanlaisensa, ja syykin selviää tarinan myötä. Aava on murehtija, joka ottaa kiltin tytön tavoin muidenkin murheita kannettavakseen. Hän ikävoi veljeään vielä kipeämmin kuin isäänsä, ja muutenkin hän on luonnollisesti enemmän tässä päivässä kuin äitinsä, jolla taas on enemmän muistoja. Helena osaa ottaa etäisyyttä asioihin, jotka hän kokee hankaliksi. Kateus kalvaa: Aava ja Ilja olivat aina läheisiä keskenään, hän oli se kolmas pyörä.
Vaikka kirja on vain 160-sivuinen eikä se ratsasta seikkailuilla, siinä on paljon hiljaista sisältöä. Asioita mietitään eri sukupolvien, eri sukupuolten, eri perheenjäsenten kannalta. Paljon jää pohdittavaa lukemisen jälkeenkin. Sairastuiko herkkä Aava lapsuudenkodissa vaietun salaisuuden vaistoamisesta? Miksi Helena haluaa olla niin tiukasti erossa äidistään? Mitä miettii Ilja? Miten Aavan ja Mikon suhde jatkuu?
Kirjasta kuvastuu kirjoittajan erinomaisen kirjoitus- ja ilmaisutaidon lisäksi elämänkokemus ja tarkkanäköisyys, joita voi vain ihailla, ehkä vähän kadehtia. Top kymppiin menee.
Aiempia arvioita löytyy monesta paikasta,
kuten Sinisen linnan kirjastosta, Me Naisista,
Susalta ja Katjalta .
Helmi Kekkonen: Valinta. Avain 2011.
Tiedätkö, ajattelin ihan samaa luettuani Valinnan: Jos olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa juuri tällaisen kirjan. Minullakin tämä on yksi vuoden vahvoista lukukokemuksista, sitä top10-tasoa. :)
VastaaPoistaMinäkin olen joistain kirjoista ajatellut, että tällaisen haluaisin kirjoittaa, jos olisin kirjailija :). Pidin Valinnasta kovasti, kun luin sen, mutta kirja laimeni mielessä nopeasti. Sen sijaan Kekkosen novellikokoelma Kotiin, jonka luin pari viikkoa sitten, pyörii henkilöineen ja tunnelmineen vieläkin mielessäni - suosittelen! Kiitos linkityksestä!
VastaaPoistaMinulle taas Kotiin ei ollut näin suuri elämys, vähän "harjoittelua" tätä varten, siis omalla kohdallani. Samaa tunnelmaa, kyllä vain, jotenkin pidemmässä tarinassa se tuntui intensiivisemmältä. Tämä Valinta tuntui tosiaan jotenkin niin tutulta, ja helpolta hyvällä tavalla, hienon kirjan merkkejä.
VastaaPoistaIhana arvio! Oon samaa mieltä, pidän siitä, että vielä kirjoitetaan tällaisiakin teoksia, joissa lauseet kestävät tarkastelua ja fiilistelyä, eikä juonen ole pakko olla se suurin koukku. Helmi on muuten valloittanut huomattavan monia naisia yli sukupolvirajojen, vaikka on itse vielä (mun näkökulmasta) nuoriin kirjailijoihin laskettava. Esim. äitini oli ihan hurmaantunut. Se kertoo musta tietynlaisesta kypsyydestä kirjailijana ja siitä, ettei kirja katso ikää, vaikka usein niin käykin (jos teos on ns sukupolviromaani).
VastaaPoistaOon nimittäin jo tässäkin iässä huomannut, että joskus 10 vuotta nuorempien kirjailijoiden teokset tuntuvat vähän naiiveilta tai siltä, että tämän teeman olen jo aiemmin lukenut. ;) Helmin kanssa ei käy niin.
Kiitos Ina. Ja kiva myös, että voi hurmaantua, missä iässä hyvänsä :-) Helmi onkin tosiaan yllättävän nuori kirjailija. Mitä vielä ehtiikään. Tämä oli jo napakymppi, siitä on paha parantaa.
VastaaPoista