Rakkausromaani, joka alkaa kuolemasta. Tai oikeammin ensin on rakkaus, sitten kuolema, sitten taas… jotain muuta. Rakkauksia on erilaisia, tahtonee kirjailija kertoa, kun hän kertoo tarinaa Nathaliesta, joka jää leskeksi nuorena.
Avioliitto on ollut vankka, varma ja ongelmaton. Siksi elämänmuutos on suuri. Nathalie yrittää sopeutua: miehen kuoleman jälkeen ihmiset käyttäytyvät häntä kohtaan eri tavalla, hän itsekin toimii oudosti, ei osaa selittää motiivejaan.
Raskas aihe, mutta kirja on kevyt: ei luodata syvältä, ei vellota realismissa, vaan kerrotaan tarinaa, hypähdellään sivupoluille ja lauleskellaan välillä. Kevennetään pienillä vitseillä ja anekdooteilla, viittauksilla johonkin aivan muualle. On listoja, sananselityksiä ja ruokaohjeita. Niiden keskellä tarina etenee, ja Nathalie vähitellen löytää uuden raiteen ja ehkä rakkaudenkin.
Keveys on tässä myönteinen ominaisuus eikä tarkoita hömppää, vaikka kirja on viihdettä eikä niitä, jotka saavat vakavia palkintoja. Kirja muistuttaa paljon Andrew Nicollsin rouva Agathen rakkautta, mutta ilman mystisiä piirteitä. Yhteistä ovat toimisto, työkaveri, ylväs yksinäinen nainen, odottamattomat tapahtumat, mielenliikkeet…
Pidin tästäkin kovasti, kirja oli iloinen yllätys tuntemattomalta ranskalaiselta tekijältä. Mukavaa, ettei rakkausromaanin aina tarvitse olla perinteinen.
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie. Gummerus 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti