Lukumaratonilla (valmis postaus)

Lukumaraton on kestävyyslaji, sanoo Hyllytonttu. Nyt on meneillään jo viides blogistanian maraton, ja minä osallistun ensimmäistä kertaa.

Tavoite on lukea vuorokauden verran niin paljon kuin sielu sietää ja raportoida tuloksista (sivumäärästä) blogissa. Ynnä seurailla kanssamaratoonaajia, miten homma kulkee. Ihanan pöllö idea, kuten kirjahulluilla aina!

Aloitin maratoonauksen pe 26.6. klo 14. Lapsenlapset ruokittu ja kotiinsa lähetetty. Tankkaus hoidettu. Vaatteet ja astiat koneissaan peseytymässä. Kirjapino kasattu. Jotkut lukevat mahdollisimman monta kirjaa, ohuita, toiset taas panostavat tiiliskiviin, sivumäärää syntyy molemmista. Minulla on sellainen välivaihtoehto, ihan normikokoisia kirjoja. Katsotaan mitä näistä irtoaa! Jännittävää! Ja heti huomaan aloittelijan virheen: jos aika ja sivumäärä pitää optimoida, miksen ottanut kuvaa kirjapinosta ennen aloitusta, nyt tuhraantuu siihenkin vähän aikaa.

26.6. klo 14

Kirjan kanssa mukavasti sängylle. Lena Anderssonin Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen) vaikuttaa niin hauskalta, että varmaan sujahtaa nopeasti. Ester ei vain näytä oppivan! Taas hän on rakastunut naimisissa olevaan mieheen!

"Jos hän vain yrittäisi riittävän monta kertaa, niin jonakin kauniina päivän todellisuus vastaisi hänen käsitystään maailmasta."

Olof Sten on näyttelijä - Ester on heikkona taiteilijoihin - ja aika outo tyyppi. Toisaalta antaa toivoa, toisaalta pakenee. Ester puolestaan ei lainkaan salaa tarkoitusperiään. Hän haluaa tuon miehen omakseen ja on ilmoittanut sen tälle useaan kertaan.

26.6. klo 15.40

Herään. Mitä hittoa - olen nukkunut lukuajasta toista tuntia! Ei ihan paras aloitus. Toisaalta nyt ehkä jaksan lukea pidempään illalla. Mitäs Ester nyt puuhaa? Ei näytä menevän hyvin:

"Fyysisen kosketuksen puute tuntui pahimmalta silloin, kun se oli ollut lähellä mutta saavuttamaton."

Nyt puurran kirjan loppuun, jotta tiedän, miten tämä ratkeaa. Aavistelen ratkaisua jo. Yllätä minut, Ester!

(postaus jatkuu vuorokauden mittaan)

26.6. klo 20.00

Ester yllätti! Mainio, hauska ja ajatuksia herättävä kirja. Älyllistä romanttista viihdettä (sanooko joku, että nämä adjektiivit kumoavat toisensa? En kuule.). Kirja on täynnä sanallista analysointia ja vatulointia miehen ja naisen välisestä suhteesta. Eroamista ja yhdistymistä, riippuvuutta ja itsenäisyyttä. Ja kenen vika oikeastaan on, kun mies pettää vaimoaan - naisen? Vaimon tai sen toisen?

"Kellon lyödessä kaksitoista savukerasia heitettiin roskakoriin, mutta seuraavana päivän se kaivettiin taas esiin, ja se tuntui yhtä ihanalta kuin pois heittäminen."

"Ihmistä ei rakasteta koska hänellä on hieno luonne eikä häntä yleensä vihata koska hän on ilkeä."

Kenelle: Suhdeasioita pohtiville ja niistä paljon keskusteleville. Pettäjille ja petetyille. Fiksua viihdettä kaipaaville.

Keksin äsken, ettei maratonilla ole tietääkseni sääntöä, jonka mukaan pitäisi lukea kokonaisia kirjoja. Voin siis lukea loppuun Svante Pääbon Neandertalilaisen (Art House 2015, suomennos Veli-Pekka Ketola), josta lukematta oli vain vajaat 50 sivua. Ja luinkin. Kyseessä on tietokirja muinaisen DNA:n tutkimisesta, jonka tulokset ovat hämmästyttävät. Vaikken itse tutkimuksesta paljon tajua, pääjuonesta kyllä. Tästä teen oman postauksen maratonin jälkeen, sillä sen se ansaitsee. Huikea matka ihmiskunnan alkuhämäriin tai oikeammin kauas sen taakse.

Mitä nyt lukisin? Liepeen mukaan "kohtalokkaista rakkauksista" kertova ja siten Esterin tarinaan hyvin sopiva Anne Leinosen Pienen rasian jumala (Atena 2015) on pinossa seuraava. Katsotaanpa. Palaan tähän kohta.

26.6. klo 22.15 

Yllätyksekseni kirja nivoutuu paremmin Neandertalilaiseen kuin Anderssonin kirjaan: ollaan jossain muussa ajassa, tässä tosin tulevaisuudessa; puhutaan genetiikasta, kehityksestä ja historiasta. Kuten ajasta, jolloin planeettojen magneettiset navat vaihtoivat paikkaa. Konetaivaasta, jossa sielu "on olemassa vain informaatiovirtana, synapsien jälkikaikuna."

"Me polveuduimme suoraan autuaista, ja siksi pystyimme keskustelemaan heidän kanssaan."

Nahat on karmiva ja symbolinen tarina nahanluomisesta - minä näin sen pitkälti poliittisena tai yhteiskunnallisena, mutta sen voi tulkita monin tavoin, myös henkilökohtaisesti. Sanojen mahti vie toiselle planeetalle, Tilastollisesti syyllinen on herkullinen dystopia tilastotieteestä, tai ehkä sittenkin ihmisen psyykestä?

Jumalia on milloin rasiassa, milloin reservaatissa. Mutta jos "kaikissa on jumala", onko kaikissa myös riivaaja? Mielikuvituksellaan lukijan ällistyttävä novellikokoelma, joka yhdistää vanhaa ja uutta, kauniilla ja täyteläisellä kielellä ja viisaalla näkemyksellä. Spefin ystäville, kummallisuuksia kestäville, outoon paikkaan ilolla hyppääville.

Mitä seuraavaksi? Helppoa luettavaa, kiitos, Leinonen oli raskaanpuoleinen. Jo Nesbø on yksi kiitetyimpia dekkaristeja, joka on arvioiden myötä alkanut kiinnostaa. Asiantuntevat suosittelivat aloittamaan Harry Hole -sarjan alusta, Lepakkomiehestä. Siihen siis! (Jatkuu.)

26.6. klo 23.45

Lepakkomies (Like 2001, suomennos Outi Menna) on viihdyttävä ja vauhdikas niin, ettei nukuta. En kyllä oikeasti olisi halunnut tietää näin paljon australialaisesta nyrkkeilystä, mutta on kirjassa paljon muutakin. Norjalainen tyttö on raiskattu ja kuristettu Australiassa, ja siksi norjalainen poliisi Harry Hole joutuu virka-asioissa matkustamaan paikan päälle. Ajankohtaista - meillä raiskaus on juuri määritelty light-rikokseksi, ehkä siisti ja vereton kuristaminen kuuluisi samaan sarjaan?

Oikeasti halusin tietää, mistä Nesbøn suosio kumpuaa; niin monet ovat sitä suositelleet. Vaivatonta luettavaa, ja karmeasta aiheestaan huolimatta myös välillä nauraa hörähdyttävää. Kuten viihteen pitääkin. Olen sivulla 135. Ei mitään aavistusta tai edes arvailua vielä, kuka on syyllinen. (Jatkuu)

27.6. klo 1.57

Kierrokset kovenevat! Harry Hole on oikea valinta yölukemiseksi. En malta nukkua, ennen kuin näen, miten kaverin käy. Sujuvaa ja riittävän paljon täkyjä heittelevä tarina. Vaikka ei minusta puhdasta dekkarifania silti tule, jotain kuitenkin puuttuu, kaikesta runsaudesta huolimatta. Se perimmäinen kokemus ja kosketus? Olen oppinut kaikenlaista Australista, aboriginaaleista sun muusta kovin kaukaa omaa elämää liippaavasta, jännityksen lisäksi. Taitavasti tehtyä tekstiä, uskon sen olevan monenlaiselle lukijalle sopivaa, koukuttavaa eikä liian vaativaa, mutta antaa silti täkyineen tunteen siitä, ettei tässä ihan höttöä lueta.

Harry seuraa johtolankoja - varoitus K18! - huorakadulle. Yönkähmässä mieleen tulee kaikenlaista, kuten tästä ensimmäinen reissuni Frankfurtin kirjamessuille. Varaamamme hotellin sijainti oli loistava, aseman vieressä, hinta kummallisen edullinen. Bisnesmatkustajille mainostettu hotelli oli täsmällisen siisti, huoneet kunnossa, Frankfurter Allgemainet ja muut sanomalehdet moitteettomassa pinossa vieraiden luettaviksi. Vastaanotto oli ystävällinen mutta tiukan tarkasteleva, mikä toi luottavaisen tunteen. Tänne ei asiattomia pääse! Kunnes tajusimme. Ilmeisesti läheinen rakennus on maksetun rakkauden majatalo. Naisjoukko ulkopuolella odotteli "vieraita", mutta käyttäytyi hiljaisesti ja kohteliaasti aina, kun heidät ohitimme ja tervehdimme toisiamme vähäeleisesti. Hiukan hämmentävää suomalaiselle! Mutta turvallista, sillä katua valvottiin tarkasti, ja vaikutti sitä, että paikalla vallitsevat erityisen selkeät säännöt, saksalaisella täsmällisyydellä. Luulen, että saimme majoittua tavallistakin turvallisemmassa ja valvotummassa ympäristössä naapureidemme ansiosta. Hotellimme selvästi tunnettiin, eikä asukkaita häiritty mitenkään.

Mutta jatkan Harryn kanssa vielä hetken; hänellä on nyt isompia ongelmia kuin epämääräiset kuulusteltavat ja lain hämärillä rajoilla kulkevat tyypit. Satakunta sivua vielä, ja sitten vaihdan uuteen kirjaan.

27.6. klo 10.30

Aamu alkoi myöhään, mutta Lepakkomies on jo vaihdettu aivan päinvastaiseen teokseen: fiktiosta faktaan tai ainakin omaelämäkerrallisuuteen, maailmalta Suomeen, ylenpalttisesta viihdemäjäyksestä harkitun tarkkaan realismiin Valkoiseen Toytaan, joka vei vaimoni, Joni Skiftesvikin kertomana. Sairaalaan! Ei siis pois miehen luota ja suhteesta, kuten nimi antaa olettaa. Sairaalassa tulee mieleen monenlaista tarinaa elämän varrelta, kun elossaolo on uhattuna. (jatkuu)

27.6. klo 14.10

Vuorokausi täynnä! Joni Skiftesvikin kirja Valkoinen Toyta vei vaimoni (WSOY 2014) loppui juuri ja on antoisa tuttavuus, aitoudessaan koskettava ja "täysi" kirja tulvillaan tunnelmia ja tarinoita. Ja mielenkiintoista tietoakin, kuten lehtimaailman kuviot niiltä ajoilta, kun kirjoittaja vielä teki alalla töitä. Tai detalji, että Skiftesvik on jossain vaiheessa tuottanut Jerry Cottoneita suomeksi! Päätöksestä ryhtyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi oli myös kiintoisaa lukea. Merellisyys on vahva, kuten kuulemma muissakin kirjailijan teoksissa. Muualla teoksesta on kirjoittanut mm. Kirsi, jolla lisää linkkejä.

Maratonin saldo: neljä kokonaista kirjaa ja yhdestä jämät, yhteensä sivuja 331 + 228 + 246 + 489 + 48 = 1342 sivua. Aika paljon, enkä edes kovin intensiivisesti saanut uppouduttua lukemiseen. Kunkin kirjan sisällä kyllä, mutta alku- ja loppupuolet lukemisista olivat jotenkin rauhattomia, ilmeisesti maratonpaineen ja kellonvilkuilun takia. En oikein pitänyt tästä, paremmin pystyn keskittymään ihan "luomuna". Samoin hyvät unenlahjani tuppasivat hieman haittaamaan; välillä luin parvekkeella, etten taas nukahtaisi. Vaikka hauskaa tämä raportointi on ollut! (Ja lukeminen tietysti aina.) Ja nyt on kokeiltu tätäkin urheilulajia ja pääsen tutkailemaan, miten muilla on mennyt.


 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyllytontun blogissa listaus lukumaratoonaavista kirjablogeista, joissa tunnelmia lisää. #lukumaraton