Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Ruotsin "Finlandian" eli August-palkinnon 2015 voittanut kirja kerää kehuja: onhan se juuri sitä, jota kustantajat ja lukijat tällä hetkellä janoavat, vähemmistön tai maahanmuuttajien maailmaa valottavaa tarinaa, taitavan kirjoittajan tekemänä.

Khemiri ei itse ole mamu, vaan ruotsalainen. Mutta hänen äitinsä on Tunisiasta, ja teksteillään hän on leimautunut "maahanmuuttajien puolestapuhujaksi", ainakin Wikipedian mukaan. Tummaihoisia ruotsalaisia, maahanmuuttajien lapsia ovat myös kirjan henkilöt, Samuel, Vandad, Pantteri ja Leide. Heidän arjestaan on tosiaan kiinnostavaa lukea (kustantaja osui oikeaan). Kirjailija tuo herkullisesti esiin kantaruotsalaisten kulttuuria toisin silmin, eri lähtökohdista katsottuna. Eikä tuo kulttuuri eroa niin paljon suomalaisesta, ettei tarkoitus jää epäselväksi.

Samuel kuolee - tämä ei ole spoilaus, vaan se paljastuu heti alussa. Kirjan minä-kirjoittaja haluaa selvittää, mitä tapahtui ja miksi, tutkimalla haastatteluin tarkasti Samuelin viimeisten hetkien kulun.

"Ihmiset sanovat, että jos se oli jonkun vika, niin hoitokodin."

"Ihmiset sanovat, että se on paskapuhetta. Se oli kuulemma vain yhden ihmisen vika, nimittäin Vandadin."

"Ihmiset sanovat, että se on paskapuhetta.--- Ainoa syypää tapahtumiin on Laide, koska..."

Ihmiset sanovat sitä ja tätä, varsinaisia haastateltaviakin on useita. Moniäänisyydestä huolimatta tarinaa on helppo seurata. Kommenttien pituudet vaihtelevat, pääosin ne ovat lyhyitä ja napakoita: silti ne ovat vahvaa ja merkityksellistä tekstiä, joka koko ajan vie asiaa eteenpäin lukijan kannalta, lörpöttelemättä. Ihailen kirjailijan (kustannustoimittajan?) taitoa pelkistää! Idea ja tunnelma eivät kärsi, vaikka voin kuvitella, että luonnosvaiheessa punakynää on käytelty reippaasti. Juuri kun olet sisällä jonkun ajatuksissa, teksti vaihtuukin toiseen henkilöön - puolen sekunnin jälkeen se ei enää harmita, sillä vaihtuminen on juohevaa ja tarkoituksenmukaista.

Haastateltavien myötä lukijalle avautuu kuva siitä, mitä tapahtui ja miksi. Ja siitä, millainen ihminen Samuel oli, jos lukija haluaa sellaisen muodostaa annetuilla niukahkoilla tiedoilla. Vanhaa fraasia käyttääkseni, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, minkä ikiaikaisen viisauden kirjailija todistaa oikeaksi.

Pidin rakenteesta ja kiinnostavasta näkökulmasta, jossa lukija on katsoja, tarkkailija. Tarina sinänsä ei ole itseään suurempi eikä tule iholle minkä tahansa nuoren ihmisen kasvutarinaa enemmän, mutta käsittely ja näkökulma on tuore - ja tarjoilu on tehty lukijalle helpoksi ja kiinnostavaksi, aivan loppuun asti. Toisaalta, eikö ole niin, että mitä helpomman oloinen lopputulos, sitä enemmän työtä sen taustalla on?

Kenelle: Tästä ajasta, nuorten miesten maailmasta ja monikulttuurisuudesta kiinnostuneille. Uutta näkökulmaa itsestä ja kaltaisista kestäville. Pohjoismaisia kirjailijoita ihaileville.

Muualla: Leena Lumi vertaa hienosti toisen polven maahanmuuttajien juuria ilmajuuriin. Monella tapaa tyypillinen nykyromaani, sanoo Lumiomena, joka toteaa kirjailijan hallitsevan kirjallisen moniäänisyyden. Omppu ei innostunut Samuelin kohtalosta, mutta kirja sai hänet esittämään upeasti ajatuksia yksinäisyydestä ja siitä, miten kirjailija - joka on henkilönä mukana kirjassa - "asettuu sillaksi, jolta eri suuntiin katsottaessa avautuu hyvin erilainen maisema riippuen siitä, keitä me itse olemme."

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista. Suomentanut Tarja Lipponen. Kansi Maria Mitrunen. Johnny Kniga 2016. 

Helmet-haaste 2016 kohta 4: maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja.