Siirrymme vuoden 1977 Hämeenlinnaan. Sähköalalla on meneillään työtaistelu, ja Esa joutuu työssään katkaisemaan virrat sovittuina aikoina kaupungin verkosta, mikä ärsyttää suuresti asukkaita.
Hän on toinen minä-kertoja, ja mielessäni nousee tarinan tähdeksi. Lisäksi mukana on nimetön kertoja, jonka ääni piirtää kehystarinaa ja ympäristöä, kertoo siitä, mitä minä-kertojat eivät näe. Lukija saa olla kaikkitietävä.
Eeva on mutkikkaampi tapaus. Miksi hän itkee yksin ollessaan?
"Jos tuulella olisi silmät, se näkisi naisen kulkevan avopäin pitkin Tammerkosken rantaa, ja jos se katsoisi tarkemmin, se huomaisi, ettei nainen ole yksin. Vierellä kulkee pitkä ja harteikas hahmo, pienen matkan päässä, mutta selvästi yhteen kuuluvana. Naisen tupeeratulle tukalle sataa räntää, joka sulaa saman tien vedeksi. Hiuslakalla korkeaksi kiinnitetty kampaus ei lässähdä vaan pisarat loistavat naisen päälaella kuin pienet kristallit."
Pauliina on hurmaava! Tuo ikä, jossa lapsuus alkaa murtua nuoruudeksi ja leikit harvemmiksi. Mieleen hiipii aavisteluja siitä, että aikuisten maailmassa on paljon itselle tuntematonta. Pauliina on fiksu, utelias ja menee rohkeasti uutta päin, oppii ja havainnoi aktiivisella elämänotteellaan. Kiinnostuksen kohteita on paljon, nauru herkässä ja kaverit maailman tärkeimpiä, tärkeimpänä Liisa. Tytön ajatuksia on antoisaa ja liikuttavaa lukea ja muistaa, millaista aikaa esiteini elää. Ja millainen ympäristö luo hyvän pohjan kasvaa.
"Juoksen eteiskäytävää pitkin makuuhuoneeseen ja kiipeän lupaa kysymättä parisänkyyn, isän viereen. Isä mutisee ja katsoo minua hyvin unisilla silmillä, ennen kuin saapuu valveeseen. - Mitä nyt? se kuiskaa. Työnnän pääni isän kainaloon, jossa tuoksuu ihana hiki, ja kerron, että maailman pyörimisliike on pysähtynyt ja me emme enää koskaan pääse aamuun. - Päästään, sanoo isä. - Nukuhan nyt."
On Esalla ärtymyksen aiheitakin. Kuten hänen omat vanhempansa.
"Äiti keksii aina syitä ymmärtää. Lapsena se selitti isän kiukun, ankaruuden ja ehdottomuuden hyveiksi ja sanoi, että toisen on pakko olla tiukka, jos toinen on löperö. Epäsosiaalisuuden ja hulluuden alkusyitä ovat tietenkin sotatraumat ja pohjaton kaipaus vanhaan kotiin Karjalaan. Todellisuudessa isä on vain ilkeä laiska. Kun teeskentelee hullua, saa ylöspidon ja voi elää täysin itsekkäästi."
Pauliina ihastuu Jyrkiin. Pauliina ostaa ensimmäiset rintaliivit ja saa ensimmäiset kuukautisensa. Pauliina kuulee järkytyksekseen, että Liisan sisko, teini vielä itsekin, odottaa vauvaa. Pauliina käy diskossa ja pelaa pullonpyöritystä. Ajankuvasta kertovat monet detaljit; Melissa-maitovaahto, Demis Roussouksen mukaan nimetty koira Rusu, nuorten miesten Datsun-ajelut. Myös Marko miehistyy, osin tavalla joka ei miellytä ainakaan isoisää. Perheenjäsenten välit isovanhempien kanssa ovat tarinassa oma juonteensa.
Vuoksenmaa kuvaa henkilöitään elävästi ja ymmärtävästi. Näin koko ajan silmissäni ihmiset niin tarkasti, että voisin alkaa tehdä castingia tv-sarjaan kirjasta, jos sellainen tehtäisiin! Vuoksenmaan ohjaajataustan ansiota lienee tarkkuus ja visuaalisuus, sanastoa myöten. Jo ensimmäisessä kappaleessa käytetään sanoja katsoa ja nähdä yhteensä neljästi. Toimii minulle! Ei tarkoita sitä, ettei tekstissä myös kuultaisi, haistettaisi tai tunnettaisi. Tunnelma on lämmin, vaikkeivat tapahtumat aina hauskoja.
Kenelle: 70-luvun lapsuutta muisteleville, lapsia kasvattaville, perhetarinoista kiinnostuneille.
Muualla: Johanna Vuoksenmaan teksti on helppoa, se ei tarjoa erityisesti nautiskeltavaa tai ihmeteltävää, mutta on kevyttä ja miellyttävää lukea, sanoo Kirjanmerkkinä lentolippu, jolla lisää linkkejä.
Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit. Otava 2020. Kansi Tuuli Juusela.
Kirjailija vierailee Kannelmäen kirjastossa 9.11.2020 klo 16. Kuulolle kaikki kykeneväiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti