Markku Pääskynen: Aurinko ei liiku

"Yritän pitää mieleni kasassa ja kirjoittaa tätä selontekoa, joka tuntuu merkitykselliseltä. Minulla ei ole salaisuuksia, en pakene määritelmiä, olen kiinteä, puistattavan tavallinen ihminen. En ole erityisen lahjakas, en ole miehekäs enkä komea, olen läpikotaisin keskiverto. Tunnen itseni."

Kaiken hätkäyttävän, erilaisen ja kokeellisen jälkeen on mielen lepoa lukea tavallisesta ihmisestä, kuten Marja-Leena Tiaisen kirjasta mietin. Tässä mies elää eteläsuomalaisessa kylässä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa, laittaa ruokaa, vie lasta päiväkotiin, laittaa ruokaa ja haeskelee töitä. Voiko tavallisempaa olla?

Mies, sanotaan nyt vaikka Matti, ajattelee omia ajatuksiaan ja kirjaa niitä ahkerasti ylös, mutta ei ole juro, vaan juttelee paljon perheensä kanssa. He ovat muuttaneet maalle tulokkaina, joten tutustuminen ympäristöön on vielä kesken. Tuttavuuksia, jopa ystävyyksiä alkaa muodostua. Matti salakuuntelee uteliaana kylän ukkojen keskinäistä jutustelua kahvilassa ja ihmettelee paikkakunnalla sattuvia rikoksia, kuten muutkin. Hän on vaimonsa Marian kanssa huomannut jotain erityistä lapsessaan Aarnessa (eikö jokainen näe lapsessaan jotain erityistä?) ja iloitsee pienen Hannan jutuista sekä uudesta kotipaikastaan maalla. Kävelyllä käydään usein. 

"Kävelimme metsässä jonne keskipäivä oli pysähtynyt. - Luin lehdestä että luonnossa ihmisellä ei oikeastaan ollut tietoisuutta vaan hän paremminkin mietiskeli, Maria sanoi. - Metsä, eläimet, pilvet, aurinko, sade, puro, viljelykset, kallio, polku, tuo lampi ja niin edelleen. Sen sijaan kaupungissa, kaduilla, rakennusten ja monien muiden ihmisten keskellä syntyi tietoisuus, käsitys omasta olemassaolosta, minästä suhteessa toiseen. - Siltä minustakin välillä tuntuu, sanoin. - Miltä? - Siltä että maalla metsien keskellä voi elää kuin unessa josta ei tarvitse herätä. Tai josta ei kerta kaikkiaan herää. Voi elää vailla tietoisuutta."

Mies on opettaja, vaimonsa tavoin, ja saa väliaikaistöitä koululta. Hän opettaa oppilaille kieltä, ja kieli on alue, jossa hän on hyvä, kuten hänen kirjoittamansa muistiinpanot osoittavat. Hän on paitsi hyvä myös omistautunut. Usein se on sama asia.

"...tarkka kielenkäyttö ja pyrkimys täsmällisyyteen vaarantuu jos omaa tai vierasta kieltä ei tunneta tai ei haluta tuntea tarpeeksi hyvin. Epäselvä tai huono kieli kertoo käyttäjästään enemmän kuin pitäisi, kielen halkeamat ovat mielen halkeamia. En tiedä tavoittiko sanomani ketään mutta siihen oli hyvä lopettaa. Se oli paras tunti pitkään aikaan."

Arki toistuu samantapaisena, päivä toisensa jälkeen. Normicorea jälleen! Mutta Pääskynen ei olisi Pääskynen, jos kertomuksessa ei olisi myös jännitettä. Pelkoa, sitä on ilmassa. Mutta eikö sekin ole näinä aikoina aika tavallista? 

Pääskynen on todella taitava kirjoittaja, sen tiesin ennestään. Hänen tekstiään on herkullista lukea, ja pidin lukemastani. Jos Pääskynen ei ole kirjailijana vielä tuttu, suositan vahvasti tutustumaan hänen tuotantoonsa. Hänellä on persoonallinen ääni ja ote. 

Kenelle: Arjen draaman tajuaville, hyvän tekstin ystäville, maalle muuttoa suunnitteleville. 

Muualla: Oivaltavaa, elävää ja kiinnostavaa proosaa, sanoo Kirjasta kirjaan -blogi. 

Markku Pääskynen: Aurinko ei liiku. Tammi 2020. Kansi Laura Lyytinen