sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

Kirjailija Heikkilä on uutistoimittaja, joka on julkaissut aiemmin tietokirjoja. Pitkää Ranska-kokemustaan hän hyödyntää nyt esikoisromaanissaan, joka kertoo siirtomaavalta-aikojen edelleen näkyvistä arvista, vähemmistöjen kohtelusta, jämähtäneistä hallintorakenteista, yhteiskuntaluokista ja siitä, millainen ajatusmaailma näiden vastapainoksi voi nuorissa elää ja vaikuttaa tänään. 

Henkilötasolla kirja kuvaa ulkopuolisuutta ja ystävyyttä, juuria tai niiden puutetta ja omien valintojen merkitystä. Muun muassa. Kuulostaako paljolta? Sitä se on, mutta hienosti tarina ranskalais-suomalaisesta Leasta ja hänen sydänystävästään Anissasta pysyy kasassa ja tekee itsensä ymmärrettäväksi lukijalle. 

Lea aloittaa yliopisto-opiskelut Pariisissa maineikkaassa Sciences Possa: "Äiti ei ollut itse käynyt yliopistoa ja olisi toivonut Lean kouluttautuvan johonkin varmaan ja konkreettiseen ammattiin, kuten opettajaksi tai sairaanhoitajaksi tai insinööriksi, eikä höpisevän politiikan tutkimuksesta." Anissa jää tyttöjen kotikaupunkiin Nantesiin muun muassa siksi, että hänen algerialaistaustaisella perheellään on siellä ravintola. 

Yhdessä vietetään viikonloppuja ja biletetään. "Leasta tuntui usein kuin jokin tietty pysyvyyteen, paikkoihin ja painovoimaan liittyvä laki ei olisi lainkaan koskettanut häntä ja Anissaa. Yhdessä he olivat horjumattomia ja kaikkivoipia."

Kun reiveissä sattuu välikohtaus, jonka seurauksena Anissan ihastus Dario menehtyy, alkavat tapahtumat vyöryä ikävään suuntaan. Miksei poliisi tutki kuolemantapausta? 

Taustoja avaa Anissan isoäidin Rahman kertomus, joka löytyy vanhoista muistikirjoista. Perhe joutuu pakenemaan sotaa Algeriasta, mutta Ranskassa ei koita vapaus, veljeys jne. vaan jotain muuta. Onko nykytilanne parempi? Kun Anissa alkaa miettiä tapoja tuoda vääryyksiä ilmi, hänen veljensä suuttuu. 

"- Älä ole hölmö! Rahma ei olisi todellakaan halunnut sinun tekevän mitään noin typerää. Hän kääntyisi haudassaan jos tietäisi, Amir sanoi ja nyökkäsi kohti Anissan vasenta kättä, jota rannerenkaat koristivat. - Kaikilla on niin valtavasti vaatimuksia, kuolleillakin, Anissa vastasi."

Kirja kokoaa yhteen runsaasti teemoja feminismistä pakolaisuuteen, Voltairesta Macroniin ja ydinperheestä uusperheeseen. Lisäksi Ranskaa tuntevat saavat fiilistellä paikkakuvauksia ja kulttuuria. Yllättävän täysi ja kiinnostava romaani, joka antaa tietoa ja ajateltavaa. Sanoja on liikaakin, toistoa ilmenee jonkin verran, suorastaan ylenmääräistä selittämistä - tietokirjailijuuden perua? - mutta ainakaan mitään ei jää epäselväksi. Kiinnostava näkökulma ja avartava tarina auttaa ymmärtämään konflikteja ja etenkin nuorten maailmaa.

Kenelle: Ranskan ystäville, monikulttuurisuutta miettiville, ystävyyskuvauksia kaipaaville, aikalaisromaaneja ahmiville.

Muualla: Kiehtova, elämänmakuinen romaani, joka paitsi viihdyttää myös sivistää lukijaansa, sanoo Kirjakaapin kummitus. 


Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa. WSOY 2022. Päällys Martti Ruokonen.


2 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä romaanista tosi paljon. Se on kiinnostava yhdistelmä ranskalaista tunnelmaa, yhteiskunnallisia epäkohtia ja ystävyyden kuvausta. Nautinnollinen lukuelämys. Harmi ettei tätä ole tainnut kovin paljon näkyä blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kuten sanot. Älyllistä mutta myös tunteisiin menevää aikalaiskirjallisuutta. Toivon mukaan näkyy myös blogeissa, tuore tapaus vielä.

      Poista