tiistai 24. toukokuuta 2022

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Josiella ei ole kaikki hyvin. Hänen äitinsä päättää hankkia tytölle keinoystävän tämän oloa helpottaakseen ja kasvatusmielessä. Myymälässä Josie valitsi Klaran, jonka oli nähnyt näyteikkunassa. Klara on keinotekoinen mutta ystävyydessä aito: onhan hänet tehty nimenomaan sitä varten. Hänen elämäntehtävänsä on olla ystävä. 

Klara saa energiaa auringolta, häneltä, joka iltaisin laskee tiettyyn paikkaan ja joka pystyy elvyttämään, antamaan energiaa, sitä hyvyyttään, josta Klarakin elää. Voisiko hän auttaa myös Josieta, miettii Klara, jonka ominaisuudet ovat inhimillisen kaltaisia, mutta täysin vailla pahuutta. Myös hänen aisteissaan on eroja ihmiseen, ja hänellä on avuja, joita ihmisellä ei ole. Laaja kyky oppia, muistaa ja yhdistellä asioita on sellainen. Saamme tutustua Klaraan hyvin, sillä hän itse kertoo tarinaa minä-muodossa. Harvoin saa tutustua robotin ajatuksiin!  

"- Tiedän, että te, lääkäri ja Taloudenhoitaja Melania olette pohtineet Josien tilaa hyvin perusteellisesti. Se on erittäin huolestuttava. Toivon kuitenkin, että hänen vointinsa paranee pian. 

- Sinäkö siis vain toivot? Vai odotatko jotain konkreettisempaa? Jotain mitä me muut emme ole huomanneet? - Luulen... että se on vain toive. Mutta todellinen toive. Uskon, että Josien vointi kohenee pian. 

Sen jälkeen Äiti oli pitkään vaiti, katsoi vain ulos tuulilasista kasvoillaan niin etäinen ilme, että mietin, näkikö hän tien edessämme. Sitten hän sanoi hiljaa: - Olet älykäs KY. Näet ehkä asioita, joita me muut emme voi nähdä. Ehkä toiveikkuudessasi on perää. Ehkä olet oikeassa."

Tarina vaikuttaa mukavalta ja vaarattomalta, kunnes tunnelma yllättäen tihenee. Kirjailija johdattaa lukijan huimiin ajatuskuvioihin ihmisen ja robotin suhteesta ja eroista - tai oikeastaan Josien äiti tekee sen omalla suunnitelmallaan. Liikutaan karmivuuden rajoilla: voisiko robotti jopa korvata ihmisen?

Kaikkiaan kirja on kiehtova, hieman pelottava, tekstiltään kaunis ja älykkään pohdiskeleva, kuten mestari Ishigurolta on totuttu lukemaan. Klaraan on mukava tutustua, alusta loppuun. Niin, mitä tapahtuu robotille, kun hänen ihmisensä ei enää tarvitse ystävää tai "laitteen" elinkaari alkaa olla lopussa? Myös sen Ishiguro kuvaa koskettavasti, Klaran näkökulmasta. Mikä on ihmisen vastuu luomistaan olennoista? 

Kenelle: Tyylikkään tarinan ystäville, tekniikasta innostuville, tulevaisuutta kuvitteleville, scifiä sietäville.

Muualla: Ishiguro on mielikuvitusrikas ja ilmava kirjailija, älykästä ja eleganttia tuottava taituri, sanoo Mummo matkalla. 


Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko. Tammen Keltainen kirjasto 2022. Suomennos Helene Bützow. Päällys Laura Lyytinen.  

6 kommenttia:

  1. Ishiguro on tarkkanäköinen kirjailija, ja kuten yllä nostat esiin jättää nipun kiperiä kysymyksiä pohdittavaksemme.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä erikoinen tarina. Robotteja/älylaitteita on kyllä aika paljon esitelty joka paikkaan sopiviksi esim. lastenhoitoon ja vanhusten seuralaisiksi. Jopa kuskaamaan ruokaa ihmisille. En kyllä ymmärrä miksi niiden pitäisi olla ihmismäisiä ja ihmisten näköisiä, kuten tässä kirjassa. Surullinen loppu. Minusta kirja sopii hyvin nuorille, joten annoin sen eteenpäin nuorelle lukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorille etenkin, hyvä ajatus. Liekö ihmisellä jokin itsensä monistaminen tarve? Tai ehkä tekniikka ei niin pelota, jos se näyttää inhimiseltä?

      Poista
  3. En ole kirjaa lukenut, mutta kirjoittamasi myötä jäin miettimään, voiko robotti koskaan korvata ihmisystävää. Minusta ei, koska se inhimillisyys kuitenkin robotista puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klarassa on kyllä paljon inhimillisiä piirteitä, mutta ne pahimmat ainakin puuttuvat.

      Poista