Tuire Malmstedt: Lumihauta

Kesän kuumimpana hellejaksona luen kirjaa nimeltä Lumihauta. Ei haittaa yhtään pieni viilennys, suorastaan kylmäävyys. On koukuttavia kirjoja, jotka on ahmittava samalta istumalta, se on tuttua, mutta nyt opin, että on niin jännittäviä kirjoja, ettei voi lukea yhteen putkeen. Hyytää liikaa, tarvitsee taukoja. Tämä on sellainen kirja.

Lasitarhasta tuttu jyväskyläläinen rikostutkija Matilda Metso joutuu kovan paikan eteen, kun kaupungissa paljastuu perhesurma. Hän joutuu ottamaan hengähdystauon, jota matkustaa viettämään pohjoiseen, lapsuutensa kylään Angeliin. Adoptiovanhemmat Kerttu ja Paavo ottavat nuoren naisen ilolla vastaan, sillä usein he eivät lastaan tapaa. 

Mutta terävälle Matildalle paljastuu kummallisia seikkoja kotikylästä, omasta sukutaustastakin. Hän pitää yhteyttä kollegaansa Elmoon, joka puolestaan löytää perhesurmaan ratkaisun, mutta jokin asiassa jää vaivaamaan häntä. Sen lisäksi, että Matilda on pyytänyt Elmoa hoitamaan akvaariokalojaan ja kukkiaan poissaolonsa aikana, eivätkä nämä ole rikostutkijan vahvuusalueita. Kuitenkin helpommin hoidettavissa kuin Matildan mutkistuva tilanne poliisina. 

"Grenholm soitti tekniikan paikalle, ja Elmo kävi sillä välin salaa ruokkimassa kalat. Matildan vakavat kasvot välähtelivät hänen mielessään. Ei saatana, Matilda."

Pohjoisen ikiaikaiset uskomukset ja myytit törmäävät tähän päivään Matildan selvitellessä ajatuksiaan Lapissa. On ihmisiä, joille enteet ja henget ovat edelleen todellisuutta. Matilda törmää outoon Ebbá-kulttiin, joka kokoontuu metsässä. Ja miksei kukaan suostu puhumaan Matildalle vanhoista asioista ajalta, kun tämä oli pieni lapsi? 

"- Kaikki selviää vielä, Matilda. Mennyt ja tuleva.
- Niin varmasti. Minä vain mietin, miksi nykynuoret ovat niin kiinnostuneita tästä Ebbásta.
- Tyttö, se johtuu siitä, että asiat toistuvat samanlaisina. Aina vain. Uudelleen ja uudelleen. Ihmiset elävät läpi samoja kohtaloita. Sinäkin, Matilda. Niin se on ollut ajan alusta asti. Mummo vaikeni ja ryysti teetään hiljaisuudessa."

Mutta murhia tapahtuu nykyisyydessä. Kuten tarina hienosti kuvaa, kuolema kulkee tekemässä työtään, keräämässä omiaan, ottamatta kantaa syihin tai siihen, tapahtuuko se erämaassa vai kaupungissa, ja niin Jyväskylän kuin Ivalon poliisille kertyy tutkittavaa. Jos jopa Elmon iho nousee kananlihalle, niin tapahtuu lukijaparallekin - niin ahdistavia käänteitä ja tiivistunnelmaisia kohtauksia tarina sisältää. Juonta näin jälkeenpäin ajatellen joitakin hienoisia epäuskottavuuksia saattaa olla (missä dekkarissa ei?), mutta ne eivät itse lukemista ja tiheää tunnelmaa haittaa. 

Matildan taustaa omaamattomallekin ovat hänen kokemuksensa jotenkin samastuttavia. Suurin osa ihmisistä lienee kokenut lapsena tai nuorena yksinäisyyden, jopa hylätyksi tulemisen tunteita, tai on aikuisena äkkiä muistanut vanhoja kokemuksia, jotka nousevat hämmentävästi pintaan. Malmstedt käyttää psykologiaa taitavasti. Samoin uskomuksia ajalta ennen kristinuskoa ja pohjoista luontoa.  

Tuire Malmstedt kirjoittaa piinaavan jännittävästi ja vie vauhdikkaasti hämäten juonen yllätykselliseen loppuunsa saakka. Dekkarikirjallisuutta tehokkaimmillaan.  

Kenelle: Dekkarifaneille, pohjoisen ystäville, psykologisten trillereiden ahmijoille. 

Muualla: Kirsin kirjanurkka: Malmstedt on punonut koukuttavan juonikuvion, joka pitää tiiviisti otteessaan. 

Tuire Malmstedt: Lumihauta. Aula 2022. Kansi Tuomo Parikka.