Vastaan: Osin ahdistavaa, vaikka pian uppoaa tuttuun ajatuksenvirtamaisen tekstin syövereihin ja harkittuihin virkkeisiin. Paitsi hätkähtää niissä kohdissa, jotka tuntuvat kertovat kirjoittajasta itsestään, ja niitä on paljon, etenkin jälkipuoliskolla. Vimmainen kerronta on lopputulos hetkistä, jolloin kirjailija naputti ajatuksia näppäimistöllään kirjoittamisen pakolla, niin sisäsyntyisellä kuin ulkoisella paineella. Molempia hänellä varmasti oli.
Vierastila on osuva kirjan nimi (virallisesti: puhelimen lainaamiseen tarkoitettu asetus, jossa voi soittaa mutta ei päästä puhelimen sisältöön.) Kuin hetken vierailija, jollainen kirjailijakin oli, löytämättä tuttuutta tai kotoisuutta arjesta, elämästä ylipäänsä. Kirja on kompaktimpi sivumäärältään ja sisällöltään kuin muutama aiempi teos, ja siinä on havaittavissa selkeämmin juonen kaltainen ominaisuus. Kertoja on kirjailija, joka tarkkailee henkilöä nimeltä Ren Dawn.
"Ajatelkaa että minua ei ole, että minä olen vain silmät joiden kautta seurata Ren Dawnia. Ajatelkaa että minä olen Ren Dawnin tukahdutettu mielenääni."
Renillä on vaikeaa, kuten alkoholiongelma ja erilaisia terapeutteja, muutaman haasteen mainitakseni. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, teot - yleensä suunnittelemattomat - itsetuhoisia. Mutta ei kirjailijallakaan helppoa ole, vaikka hänellä on "semimenestykäs kirjailijan ura" ja "podcast-uran tynkä". Hänellä ei ole identiteettiä, mutta hän etsii "todellista individualismia", jossa kaikki ajatukset muodostuisivat suodattamalla ne omien aivojen läpi. Mutta se ei onnistunut, kuten hän toivoi.
"Olin vihainen, se on totta, mutta viha syntyi lähinnä omasta epävarmuudestani ja avuttomuudestani ilmaista itseäni niin, että se muodostaisi kirkkaita mielikuvia kuunntelijan mielessä. Se oli ilmaisukyvyttömän mutta itseilmaisun alalla työskentelevän ihmisen outoa, syvää, perustavanlaatuista turhautuneisuutta."
Kirjassa voidaan paljon pahoin, sekä fyysisesti että henkisesti. Käytetään päihteitä, toisia ihmisiä, yksinäisyyttä, rikollisuutta, Meksikoa, hypnoosia, elokuvia... Ja oletko koskaan miettinyt, mihin joutuvat totaalisen epäonnistuneen kauneusleikkauksen läpikäyneet? Huumori, jos sitä pilkahtaa, on lähes läpitunkemattoman mustaa. Sanan ja ajatuksen omaperäinen käyttö on Liukkosella ennallaan. Hänen uransa jää merkkipaaluksi kotimaisen kirjallisuuden historiaan. Ura, joka jäi pahasti kesken, kun rahkeet eivät riittäneet jatkaa. Olisiko hän tehokkaalla hoitoavulla pystynyt pärjäämään?
Henkilönä hän jää myös mieleen, kaikkine ristiriitaisuuksineen. Vaikka ymmärrän hyvin ja kannatan ajatusta, jonka mukaan teoksista puhuttaessa ei tulisi puuttua tekijään henkilönä, en ole aina ollut tässä itsekään looginen, mikä näkyy lähinnä postattavien kirjojen valinnassa. Tässä tapauksessa henkilön ja teoksen erottaminenkin tuntuisi keinotekoiselta, joten rohkenen muistella: Kirjatapahtumissa Miki veti "nerostaran" arroganttia, osin ironista rooliaan, mutta kahden kesken oli mukava ja kaikesta kiinnostunut, otti ihmisen ihmisenä, ei asettanut rooliin itseään eikä keskustelukumppaniaan, mitä arvostin. Vaikka älykkäänä ja valtavasti tietoa omaavana hän saattoi kokea ihmisten kanssa olemisen tuskalliseksi. Arkinen elämä oli hänelle muutenkin vaikeaa ja rutiinit vieraita, ymmärsin. Jos joka ainoa hetki on raskas ja sen kuluminen taistelun takana, niin apua tarvitaan kipeästi.
Oma iso kysymyksensä on, voiko ihminen olla niin mustassa paikassa, ettei mikään hoito auta - mediasta olen lukenut kommentteja, ettei siinä Mikin kohdalla juuri edistytty eikä kirjailijan henkiseen pahoinvointiin etsitty riittävän järeitä keinoja. Hän oli kyllä hoidossa niin kirjaa aloittaessaan kuin lopettaessaan, on kustannustoimittaja kertonut. Miki kertoi itse pahoinvoinnistaan somessa, kuten myös sen, että terapeutti hylkäsi hänet liian vaikeana tapauksena. Mutta emme saa koskaan tietää, mitä olisi voinut olla. Näin on nyt.
"On jo matkalla ja tietää, ettei voisi kuin jatkaa. Astuisi ulos näistä puitteista, katoaisi jonnekin pimeyteen..."
Miki Liukkonen: Vierastila. WSOY 2023. Kansi Jussi Karjalainen.
Huomaa, että kansi on nähtävä livenä ja ilman kirjaston kelmutusta, jotta sen välkehtivä upeus pääsee esiin.
En ole lukenut Liukkosen kirjoja ja se harmittaa. Syy on se, että Suomessa en ehtisi (ovat kuitenkin aika paksuja) ja mukaan en ole ostanut koska painorajoitus. Ehkä ensi kerralla survon käsilaukkuun, jota ei punnita.
VastaaPoistaSen sijaan olen kuunnellut Miki Liukkosen Podcastia (Miki Liukkosen maailma, joka avaa tosi paljon hänen persoonaansa) Yleltä ja kuunnellut hänen haastattelujaan eri podcasteissa. Liukkosen julkisuuskuva on ihan erilainen, mitä hän oikeasti on – se tulee ilmi kaikesta siitä muusta, mitä olen kuunnellut.
Juuri siitä syystä Liukkosen kuolema järkytti. Ei itsemurha sinänsä (jota en ihmettele), vaan sen että olisin halunnut että hän jaksaisi elää. Hän oli niin paljon enemmän kuin edes ymmärsi. Mutta ei itselleen ja se on surullista.
Kiitos tästä kirjoituksesta, ensi kerralla otan ISON käsilaukun mukaan Suomeen!
Olisin halunnut samaa, Elegia. Ja myös hyvin surullinen. Vierastila kassiin vain, kun Suomessa vierailet.
VastaaPoista