Yksi hienoimmista kirjan nimistä ikinä! Pakkohan siihen oli tarttua. Ja kirjailijan suhteen olin utelias, onhan hän tunnustettu tekijä, ja yksi hänen kirjoistaan, Jumala, HS:n lukijoiden sadan parhaan kirjan listalla. Wahlström sijoittaa kursailematta erikoisia hahmoja yllättäviin ympäristöihin, olen ymmärtänyt, vaikken ole aiemmin häntä lukenut. Niin on ainakin tässä: päähenkilön ammatti ei ole ihan rekrytointi-ilmoitusten peruskamaa, vaan Martin Green on papyrologi. Hän kollegoineen alkaa tutkia kissamuumiota, tai oikeastaan puolta kissaa. Tämä eksentrinen joukko löytääkin jotain tiedemaailmaa - tai ainakin tätä pientä piiriä - järisyttävää kissaan kiedotuista papyrussuikaleista: antiikin runoilijan Sapfon aiemmin tuntemattomia runonpätkiä.
Mutta juoni ei ole aivan niin yksinkertainen. Pian tarina muuttuu jännityskertomukseksi, jossa osaansa näyttelevät niin kreikkalainen upporikas laivanvarustaja, taloudenhoitaja, luopiotutkija kuin kissakultin nimiin vannovat. Jumalia ja kirouksia unohtamatta. Ilman ruumiita ei selvitä. Mutta ei myöskään ilman yllättäviä romansseja. Välillä Sapfo punoo säkeitään kreikkalaisten jumalien maailmassa, välillä Greenin ystävä laatii uutta mullistavaa tietokoneohjelmaa. Kähmintää, rikoksia ja rakkautta - muutaman vuosituhannen aikajanalla.
Hämmentävä ja riemastuttava tarina, jonka lukee sujuvasti ja (hyvällä tavalla) ihmetellen, mutta sen loputtua ei oikein tiedä, mitä ajattelisi. Antiikin runouden ja historian tuntijalle kirja tarjoaisi varmasti enemmän, mutta tavislukijalta menee paljon ohi. Olisiko tämä jonkinlaista kreikkalaista teatteria nykyajassa - iloittelua, älyllisyyttä ja ruumiin nautintoja? Wahlström hyppäyttää lukijaa keveästi aiheesta ja ajasta toiseen. Mielikuvituksellisuutta ei puutu, ja traagisista elementeistä huolimatta tarina on ehdottomasti komediaa, perinteisine parinmuodostuksineen mutkien kautta.
Kenelle? Kissoja palvoville tai inhoaville, antiikin aikojen ystäville - mutta ei historiaa tai tiedettä tuiki vakavasti ottaville, yllätyksellisistä ja erikoisista tarinoista nauttiville.
Muita blogiarvioita en löytänyt, mutta pääsen lisäämään kirjailijan Koen 13 kotimaista 2013 -listalleni.
Erik Wahlström: Kaunein on se jota rakastaa. Schildts et Söderströms 2013. Suomennos Jaana Nikula.
Tämä ei ehkä ihan kuulosta minun kirjaltani, mutta tuo nimi on kyllä niin upea, että jo senkin vuoksi voisin tähän tarttua jos kirjastossa joskus törmätään ;).
VastaaPoistaEn oikein tiedä, kenen kirja tämä on - ehkä juuri antiikin historiaa enemmän tuntevien? Mukava lukukokemus silti, vaikka osa meni korkealta ohi. Ja nimi on niin hieno!
PoistaSama juttu kuin Sannalla, nimi on upea. Voisin kyllä piipahtaa kirjan sivuilla ja seikkailuissa.
VastaaPoistaPiipahda ihmeessä, Mai, jos yhtään siltä tuntuu. Tästä kirjasta on varmasti niin monta mielipidettä kuin lukijaakin. Hämmentävä oli päällimmäinen sana tämän jälkeen, mutta kirjan luin aika lailla putkeen, eikä kesken jättäminen tullut mieleenkään - sen verran arvoitusta ja vetoa tarinassa on.
PoistaNimi on katkelma Sapfon runosta, Saarikosken käännös. ;) Päädyinkin tähän blogikirjoitukseen, kun etsin, mitä ko. tekstistä olisi mahdollisesti kirjoitettu. Kaunis ajatelma Sapfolta ja sangen totta.
VastaaPoistaKyllä, erittäin kaunis ja erittäin totta! Muistaakseni kirjassa kyllä kerrottiin tuo lähde. Erikoinen teos, tämä.
PoistaRomaani näyttäisi olevan paikalla lähikirjastossa, joten se epäilemättä päätyy pian alati kasvavaan lukemista odottavien kirjojen vuoreen. Kiitos vinkistä!
Poista